21

Joku voi kummastella, mihin kahta kooltaan toisiaan näin lähellä olevaa pulpettivenemallia ylipäätään tarvitaan. Varsinkaan, kun veneiden tilaratkaisut näyttävät ensivilkaisulta lähes identtiseltä.

Perusteet kuitenkin löytyvät: ensinnäkin kokoeroa on enemmän kuin mallinumerot vihjaavat, sillä uudesta malliparista vain pienempi eli 43 rakentuu edeltävistä 4230/4250-malleista tutulle rungolle. Isompi 44 jakaa saman rungon Suvi 45 Duon kanssa. Käytännössä pituuseroa on siis 30 senttiä, eikä mallinumeroiden tarkoittamaa kymmentä.

Käytön kannalta tärkein ero mallien välillä ei kuitenkaan ole koko, vaan sadevesityhjentyvyys, joka on vain isommassa, eli 44:ssa. Jos veneeseen päätyy vettä, 43:ssa sen joutuu äyskäröimään pois. 44:ssa voi avata tyhjennyskaivon tulpan, josta sade- tai roiskevesi pääsee valumaan ulos.

Sadevesityhjentyvyyden myötä 44:n laitakorkeus on suurempi ja sisälattia eli turkki tasainen. Etenkin tasaisen turkin takia veneessä liikkuminen on helpompaa. 43:ssa yksikuorinen lattia noudattelee V-pohjan muotoja, mikä hankaloittaa hiukan liikkumista mutta tekee sisätilasta toisaalta syvemmän.

Valintaa ohjannee ennen kaikkea käyttötapa. Jos vene kelluu käyttökertojen välissä laituripaikalla vedessä, on sadevesityhjentyvä 44 paljon vaivattomampi vaihtoehto. Mikäli venettä säilytetään pääasiassa satamapeitteen alla, trailerilla katoksessa tai vaikkapa rantaan vedettynä – jolloin sadevesityhjennys käy helposti pohjatulpan kautta – ei itsetyhjentyvyys ole yhtä oleellinen tekijä.

Suvi 43 ja 44 – Tuttu tilaratkaisu

Tilaratkaisultaan molemmat uutuudet muistuttavat kovasti aiempaa 4250:aa. Se ei ole lainkaan huono asia, sillä reiluun neljään metriin ei paljon variaatiota mahdu, eikä hyväksi havaittua kannata ehdoin tahdoin muuttaa.

Penkki- ja pulpettiratkaisuiltaan 43 ja 44 ovat pitkälti samanlaiset. Molemmissa on styyrpuurin laidalle sijoitettu pulpetti, joka on vene-moottoripaketeissa varustettu tuulilasilla ja kaiteella.

Istumapaikkoja on kokoluokka ja henkilömäärä huomioiden runsaasti. Peräpenkille mahtuu luontevasti kaksi henkilöä, keskiriville 1–2 ja keulapenkille 2–3, joten kantavuuden mukaisille neljälle henkilölle löytyy useampiakin vaihtoehtoisia istumapaikkoja. Keskirivin penkissä on liikkumista helpottava avattava osa, ja keulan paapuurin laidalle jatkuvalla kulmasohvalla voi loikoilla rennosti jalat ylhäälläkin.

Peräpenkin alla on tuttuun tapaan paikka irtotankille ja akulle, mutta niiden lisäksi myös tilaa tavaroille. Luukku pysyy auki kaasujousen tukemana. Pidemmille tavaroille on tilaa myös keulasohvan pidemmän sivun sisällä. Tähän luukkuun ei ole riittänyt kaasujousta, mutta puute ei ole niin oleellinen, koska luukku pysyy ilman joustakin itsestään auki.

Suvi 43:n ja 44:n kokoero tuntuu veneissä selkeimmin pulpetin ohittavalla kulkuyväylällä ja etuavotilan lattiapinta-alassa. Huomionarvoista on myös, että vain 44:ssa on kannelliset köysilokerot sekä perässä että keulassa. 43:ssa keulaköyden saa sujautettua kelakannen alla olevaan avolokeroon, mikä itseasiassa on kannellista kätevämpi.

Molemmat mallit ovat tarvittaessa myös auttavasti etupenkiltä soudettavissa, sillä hankaimet löytyvät vakiona. Rantautumisissa ja kalapaikkoja kolutessa runkoa suojaa kölirauta. Keula- ja laitakaiteet valitaan mukaan lisävarustelistalta, samoin istuinpehmusteet.

Suvi 43 ja 44 – Enemmän rekisteröitävää

Valtaosa edeltäjistä myytiin 20 hevosvoiman moottorilla varustettuna, vaikka 4250:n tehosuosituksen yläraja 25 hevosvoimaan yltikin. Uusien mallien myötä tilanne muuttunee, sillä konetehoja on nostettu, joskin maltillisesti vain viidellä hevosvoimalla.

Uutta 43:sta markkinoidaan 20- tai 25- ja 44:sta 25- tai 30-hevosvoimaisella Yamahalla varustettuina paketteina. Muutos tarkoittaa, että yhä useampi pikku-Suvi tulee rekisteröintivelvoitteen ja -tilastoinnin piiriin, minkä myötä myyntitilaston hopeasija lienee tänäkin vuonna selvä.

Koeajoille lähdettiin maksimitehoilla. Molemmilla paketeilla yllettiin noin 25 solmun huippunopeuteen, mikä riittää sujuvaan liikkumiseen hyvin. Ilahduttavasti liukuunnousu onnistuu myös kahden aikuisen miehen takapenkkikuormalla, mikä ei suinkaan ole itsestäänselvyys.

Molemmissa malleissa on selvä liukukynnys, mutta varsinkin vahvasti vääntävällä 30-hevosvoimaisella moottorilla varustettu 44 selättää sen suhteellisen nopeasti, ja hakeutuu sen jälkeen luontevaan kulkuasentoon, jossa vene on myös tunnukkaasti trimmattavissa. Jouhevimman tuntuinen matkanopeus löytyy 18,5 solmun kohdalta, jolloin moottorin käyntinopeus on 4 200 r/min ja kulutus luokkaa 0,4 litraa meripeninkulmalla.

25-hevosvoimaisella Yamahalla varustettuna 43 on hiukan hitaammin liu'ussa, mutta sen jälkeen ajotuntuma on isosiskoa hauskempi. Suvi 43 on sähikäinen, joka ohjautuu mikroautomaisen nopeasti ja tarkasti. Molempien runko nielee pientä järviaallokkoa sujuvasti. 44:n välipohja eristää aaltojen iskut tehokkaammin, 43:ssa vesi on elementtinä lähempänä, ja laineet tuntuvat konkreettisesti jalkapohjissa. 

Istumamukavuudeltaan ja ohjaamon ergonomialtaan Suvi-sisarukset ovat yhdenveroiset. Yhteistä on myös perustason kaapeliohjauksen tuntuma, joka tuntuu jämähtäneen jonnekin 70–80-luvulle. Parempi ja vasteeltaan molempiin suuntiin samanlainen ohjausjärjestelmä olisi tervetullutta kehitystä juuri 20–40-hevosvoimaisten teholuokkaan, johon hydrauliohjaus on turhan kallis ratkaisu.

Suvien tapauksessa hintaa on vaikea moittia. Osaltaan sitä pitää kurissa kevyt yksikuorirakenne, joka mahdollistaa myös kohtuulliset konetehot ja sitä kautta edulliset pakettihinnat, jotka 43:n kohdalla alkavat 9 000 ja 44:n tapauksessa 11 000 eurosta. Tiukimmin Suvi 43:n ja 44:n kanssa ostajista kisannee Terhin 400 C ja 450 C -mallit.