Kolme uutta versiota kantavat mallinimiä C38e, C42e ja C46e. Tässä vaiheessa ainoastaaan polttomoottoreilla saataviksi pursiksi jäävät C-line -pursien suurimmat C50 ja C57 sekä vanhempi Cruiser-sarja kokonaan.

Sähköpropulsiota lukuun ottamatta veneet säilyvät ennallaan. C38 on vuonna 2020 esitelty perhepursi, jossa on neljä sisustusvaihtoehtoa 2–3 kajuutalla ja yhdellä toiletilla. C42 esiteltiin samana vuonna ja siihen saa yhden kajuutan ja yhden toiletin enemmän. C46 tuli vesille vuonna 2022 ja siinä on perheristeilyn ohella vahva painotus kohti chartermarkkinoita. Sisälle saa 3–5 kahden hengen kajuuttaa ja toiletteja voi valita 2–4, osa niistä kokonaan erilliselle suihkutilalla.

Sähköiset propulsiojärjestelmät toimittaa vuonna 2013 perustettu tanskalainen EPTechnologies. Yritys on kehittänyt ja rakentanut täysin valmiita propulsiojärjestelmiä perämoottoriveneistä aina säännöllisen matkustajaliikenteen ammattialuksiin. Referenssilistalta löytyy myös purjeveneitä yksi- ja monirunkoisina. Järjestelmiä on tehty sekä täysin sähköisinä että hybrideinä veneeseen asennettavan generaattorin kanssa. Uusia Bavarioita varustetaan molemmilla ratkaisuilla.

Veneisiin tulee EPTechnologiesin oma, sähkömoottorilla varustettu Saildrive-vetolaite. Sen tehoksi potkurista mitattuna ilmoitetaan joko 25 kW (C38e ja C42e) tai 37 kW (C46e). Kahdessa pienemmässä veneessä akkuyksikkö on vakiona 18,2 kWh ja sitä voi kasvattaa kahdella lisäyksiköllä. Silloin veneille luvataan yli 50 meripeninkulman toimintamatka pelkällä sähköllä, joten ihan pelkästä aallonmurtajan kierrosta ei ole kyse. C46e tulee vakiona kolmella akulla (54,6 kWh), mutta sille ei ilmoiteta toimintamatkaa.

Järjestelmään yhdistettävän generaattorin tehoa ei ole paljastettu, mutta se kerrotaan, että tehtaan testeissä on sen avulla saatu C38e:lle toimintamatkaa 576 meripeninkulmaa ilman muuta latausta 5,5 solmun ajonopeudella.

Sähköpropulsiolla varustetuissa Bavarioissa myös ankkurivinssit, kuumavesivaraajat ja muut asumista palvelevat laitteet toimivat sähköllä. Muuntajat ja invertterit niiden sekä veneen elektroniikan käyttöön kuuluvat EPTechnologiesin järjestelmään. keskusyksikkö hallitsee ja ohjaa virrankäyttöä sekä latausta eri lähteistä (maavirta, aurinkopaneelit, hydro- ja tuuligeneraattorit).

Milloin C38e, C42e ja C46e esitellään virallisesti hintatietoineen, sitäkään Bavarian ensimmäiset tiedotteet eivät vielä paljasta.  

www.bavariayachts.com 

www.eptechnologies.dk