Norjalainen venevalmistaja Hydrolift hakeutui perjantaina työviikon päätteeksi konkurssiin.

Vuonna 1985 perustettu Hydrolift loi maineensa 1980- ja 1990-luvuilla menestyksekkäiden kilpaveneiden valmistajana. Kisaveneiden suorituskyky ja dna siirtyi Hydroliftin tapauksessa vahvana myös vuonna 1989 alkaneeseen urheilullisten huviveneiden tuotantoon.

Hydroliftin omistus vaihtui vuonna 2002, kun perustaja Egil Ranvig myös tuotemerkin sekä S-24 ja T-30 -huvivenemallien muotit ja valmistusoikeudet norjalaiselle vauhtiveikko Bård Ekerille. Pari vuotta myöhemmin Eker ajoi Hydroliftilla kilpaveneilyn class 1 -luokan maailmamestariksi. 

Teollisena muotoilijana menestyneen Ekerin yritysryppään perusta on suunnittelu- ja muotoilutoimisto Eker Design. Se on suunnitellut 2000-luvun Hydroliftien lisäksi muun muassa suomalaisen Silverin Tiger-, Viper- ja Raptor-mallit.

Hydrolift on kuulunut niihin harvoihin jäljellä oleviin norjalaisiin venemerkkeihin, joka myös valmistaa veneensä Norjassa. Vauhtiveneilijöiden piirissä nauttimasta vankasta arvostuksesta ja viime vuosien kansainvälistymispyrkimyksistä huolimatta Hydrolift ei kuitenkaan onnistunut tekemään huvivenemarkkinoilla tarvittavaa kansainvälistä läpimurtoa. 

Norjalaislähteiden mukaan Hydroliftin toiminta on ollut viime vuodet tappiollista. Sen liikevaihto tippui viime vuonna 72,7 miljoonaan edellisen vuoden 112,5 miljoonasta norjan kruunusta. Tulos painui samalla 30 miljoonaa kruunua tappiolle. Konkurssiin hakeutuessa Hydroliftilla oli 26 työntekijää ja 160 miljoonaa kruunua velkaa, josta 70 miljoonaa kruunua omistajille. 

www.hydrolift.com

  • Teksti: Jan Sjölund
  • Kuva: Hydrolift

Katso myös nämä

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy