Roope-satamaohjelma on vuodesta 2010 lähtien edistänyt satamien ympäristövastuullisuutta ja jätehuollon kehittämistä sekä kannustanut veneilijöitä tekemään kestäviä valintoja. Tällä hetkellä ohjelmassa on mukana yli 70 satamaa eri puolilta Suomea, rannikoilta sisävesille ja Ahvenanmaalle.
Juhlavuoden kunniaksi Roope-satamalogo sai uuden ilmeen. Perinteisen sinisen Roope-hylkeen tilalle on tullut vihreä väritys ja ankkurisymboli, joka viestii vahvemmin satamien vastuullisuudesta.
Uuden Roope-logon tunnistaa vihreästä sävystä ja ankkurimerkistä.
– Vaikka Roope-satamalogo on ollut monelle tuttu, sitä on välillä sekoitettu Pidä Saaristo Siistinä ry:n Roope-palvelupisteisiin. Uudistuksella halusimme tehdä logosta tunnistettavan nimenomaan satamille ja samalla korostaa vihreitä arvoja, kertoo Roope-satamaohjelman päällikkö Katriina Murto.
Ohjelmaan mahtuu kaikenlaisia satamia
Roope-satamaohjelma on avoin kaikenkokoisille venesatamille. Mukaan pääsemisen edellytyksenä on halu kehittää sataman ympäristöasioita ja tarjota veneilijöille vastuullisia palveluita.
– Tavoitteemme on vähentää satamien ympäristövaikutuksia ja kehittää niiden ympäristönsuojelun ja turvallisuuden tasoa, Murto sanoo.
Roope-sataman tunnistaa satamassa liehuvasta Roope-satamalipusta. Veneilijät voivat tarkistaa Roope-satamien sijainnit ja palvelut Roope-kartasta, joka kokoaa yhteen myös muut Pidä Saaristo Siistinä ry:n palvelupisteet ja septiasemat.
Ohjelmaan liittyvät satamat saavat Roope-lipun, satamadiplomin, näkyvyyttä Pidä Saaristo Siistinä ry:n viestintäkanavissa sekä tukea erityisesti jätehuollon ja ympäristötyön kehittämiseen. Lisäksi osallistujat voivat hyödyntää edullisia osallistumismaksuja PSS ry:n vuosittaisessa Satamaseminaarissa.
Lue lisää ja hae mukaan Roope-satamaohjelmaan täältä.