Legendaarinen 24-tunnin purjehdus palaa Eteläiselle Saimaalle 5.–6. kesäkuuta. Tapahtuman järjestää Lappeenrannan Pursiseura.

Takavuosina vuorokauden mittainen kilpailu vakiinnutti asemansa Saimaan purjehduskauden kohokohtana ja kokosi yhteen niin kilpapurjehtijat kuin retkiveneilijätkin. Parhaimmillaan lähtöviivalle asettui lähes 80 venekuntaa. 

Tulevana kesänä Saimaan 24-tunnin purjehdus palaa kilpailukalenteriin. Lappeenrannan Pursiseuran (LrPS) mukaan tapahtuma on testivaiheessa, vaikka seura panostaa sen toteutukseen merkittävästi.

– Kyseessä on monelle uudenlainen kisaformaatti, joten etenemme pilottiluonteisesti. Tavoitteena on rakentaa tapahtumasta jälleen pysyvä osa Saimaan kilpailukalenteria, kertoo LrPS:n kommodori Mikko Ikonen.

Kilpailun ajankohta on sovittu yhteistyössä alueen purjehduskilpailuja koordinoivan Saimaa Ranking -toimikunnan kanssa. Reittejä on uudistettu, ja tavoitteena on tarjota turvallinen mutta taktisesti haastava kilpailu.

– Uudistettu 24-tunnin purjehdus tarjoaa Saimaalla seikkailun, jollaista ei ole muualla Suomessa eikä edes Pohjoismaissa, sanoo seuran kilpailupäällikkö Hannu Viitikko.

Seurattavissa myös kotisohvalta

Kilpailun tekee ainutlaatuiseksi sen poikkeuksellinen formaatti.

Purjehdusaika on tasan yksi vuorokausi, ja tavoitteena on kulkea ennalta määrättyjä reittivälejä pitkin mahdollisimman pitkä matka.

– Liian usein matkapurjehduskisat ovat pelkkää siirtymää A:sta B:hen. Tässä kilpailussa korostuvat taktiikka, sääennusteiden seuraaminen ja reittivalinnat, Viitikko toteaa.

Tapahtumaan tulee käyttöön seurantajärjestelmä, jonka avulla yleisö voi seurata kilpailun etenemistä reaaliajassa.

– Tämä on uutta Saimaalla. Haluamme tuoda kilpailun lähemmäs myös niitä, jotka eivät ole vesillä, Viitikko kertoo.

Ilmoittautuminen avataan maaliskuussa seuran verkkosivuilla. Ensimmäisen vuoden tavoitteena on 10–15 venekunnan osallistuminen.

www.lrps.fi

  • Teksti: Fredrik Eriksson
  • Kuva: J.K. Haapasalo

Katso myös nämä

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Boston Whaler 230 Outrage - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 230 Outrage

2018 88 000 €

Vaihtovene. Nyt myynnissä huippuvene kalastukseen ja vesiurheiluun. Boston Whalerin ominaisuudet on tässä kokoluokassa ylivoimaiset!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Boston Whaler 170 Montauk - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 170 Montauk

2024 77 500 €

Uusi, Nyt myynnissä merten legenda! Tämä huippuyksilö ei jätä ketään kylmäksi. Runsailla varusteilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma

Marex 310 Sun Cruiser - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Marex 310 Sun Cruiser

Uusi 376 000,00 €

Esittelyveneen tarjoushinta: 376000 €. OVH: 401 400 €. Nyt huippuluokan matkavene hyvillä ajo-ominaisuuksilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Buster Magnum Cabin  Yamaha F300 bensiini - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Buster Magnum Cabin F300

2023 119 000 €

Veneen käyttöönottovuosi 2025, tunteja alle 20. Ensimmäinen huolto tehty, uusi pohjamaali.

Myyjä: Venemaailma

Sunseeker Manhattan 55 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 55

2024 2 560 000 €

Uusi, nyt myynnissä huippu siisti Sunseeker 55 Manhattan.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Minor 31 Offshore - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 31 Offshore

2012 138 000 €

Vene on varustettu kahdella hytillä, joissa yöpyy yhteensä neljä henkilöä. Veneen kansi on täysin ympäri käveltävä ja turvallinen korkeiden laitojen sekä kaiteiden ansiosta.

Myyjä: Astrum Turku

Beneteau Antares 6 Fishing 62  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Beneteau Antares 6 Fishing 62

2007 22 900 €

Siisti Beneteau! Pohjanmaali. Lowrance plotteri 7" kaijulla.

Myyjä: Venemaailma

Minor 27 WR - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 27 WR

2005 69900 €

Siisti ja merikelpoinen Minor 27 WR luotettavalla Volvo Penta KAD 300 diesel-moottorilla. Veneen keulassa makuutilat kolmelle henkilölle ja vesi-WC. Hytistä löytyy pieni pentteri liedellä ja...

Myyjä: Astrum Turku

Flipper 880 ST - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Flipper 880 ST

2014 119 000 €

Näyttävä Flipper 880ST myynnissä. Vene nähtävillä Tuotekatu 13, Raisio

Myyjä: Venemaailma

Fairline 41 43 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Fairline 41 43

1991 114 500 €

Fairline 41/43 on matkaveneiden klassikko. Erittäin tukevasti valmistettu, merikelpoinen ja turvallinen kaunotar.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Bella 652 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 652

2002 26 900 €

Siistikuntoinen Bella 652 nyt myynnissä.

Myyjä: Astrum Turku

Jeanneau Leader 40  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Leader 40

2016 224 000 €

Hienokuntoinen, hyvillä varusteilla oleva laadukas sport cruiser. Vene säilytetty talvet lämpimässä hallissa. Vene nyt talvisäilössä Inkoossa.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Grandezza 28 OC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Grandezza 28 OC

2019 152 000 €

Tämä siistikuntoinen ja hyvin varusteltu vene tarjoaa ikimuistoisia hetkiä vesillä.

Myyjä: Astrum Turku

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy

Jeanneau Merry Fisher 895 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Merry Fisher 895

2018 112 900 €

Merry Fisher 895 on kaikkien aikojen suosituin matkavene omassa kokoluokassaan. Se on tilava ja turvallinen korkeiden varalaitojen ja suuren leveytensä ansiosta.

Myyjä: Nautical Partners Oy