Turun saariston merikarttasarja on päivitetty. Kartat pohjautuvat nyt N2000-korkeusjärjestelmään ja sisältävät aiempaa tarkempaa merenmittausaineistoa.

Uusi merikarttasarja D on tullut myyntiin merikarttojen jälleenmyyjille. Uudistus on osa valtakunnallista väylä- ja merikarttauudistusta, jossa siirrytään vaiheittain N2000-korkeusjärjestelmään.

Uusi karttasarja sisältää aiempaa tarkempaa merenmittausaineistoa. Karttoihin on päivitetty muuttuneet väylät ja turvalaitteet, kaapelit ja kivihavainnot sekä venesatamatiedot. Lehtijakoa on uudistettu, ja kattavuus on laajentunut itään. Mukaan on lisätty myös Taalintehtaan alue.

Turun saaristo on noin 20 000 saaresta muodostuva saaristoalue Saaristomerellä Varsinais-Suomessa. Se ulottuu Särkisalosta ja Hiittisistä aina Kustavin saaristoon saakka.

Karttasarjassa otetaan käyttöön uusi merikarttasymboli, joka osoittaa vaikeakulkuisen alueen. Musta pistekatkoviiva varoittaa erittäin kivikkoisista alueista, joilla navigointi edellyttää erityistä varovaisuutta.

Sarjan kaikki syvyys- ja väylätiedot on päivitetty N2000-korkeusjärjestelmään. Kun käytössä on N2000-kartta, myös vedenkorkeustiedot tulee käyttää samassa korkeusjärjestelmässä.

Uusissa kartoissa on lisäksi merenmittausten luotettavuusindeksi, joka kertoo karttalehtikohtaisesti mittausten laadusta. Se auttaa veneilijää arvioimaan navigointiturvallisuutta erityisesti väylien ulkopuolella. Karttalehtikohtaiset Tiedonantoja merenkulkijoille -päivitykset ovat saatavilla QR-koodin kautta, mikä helpottaa merikartan ajantasallapitoa.

Varmista kartta- ja korkeusdatan yhteensopivuus

Traficomin mukaan uudistus on veneilijöille merkittävä. N2000-korkeusjärjestelmään siirryttäessä on tärkeää varmistaa, että myös vedenkorkeustiedot ovat samassa korkeusjärjestelmässä kuin käytettävä merikartta. Näin syvyystiedot tulkitaan oikein ja vesillä liikkuminen pysyy turvallisena.

Veneilijöille tämä tarkoittaa käytännössä uusien, N2000-järjestelmään perustuvien karttojen hankintaa sekä sitä, että joidenkin plottereiden tai navigointiohjelmien kohdalla on varmistettava kartta- ja korkeusdatan yhteensopivuus. Asia hoituu yleensä laitteen asetuksista valikon kautta, eikä laitteistoon tarvitse tehdä muutoksia tai erillisiä teknisiä toimenpiteitä.

Saaristomeren jälkeen N2000-uudistus etenee Suomenlahdelle. Merikarttasarja B Helsinki-Parainen on tarkoitus julkaista alkusyksystä 2026 ja merikarttasarja A Viipuri-Helsinki vuodenvaihteessa 2026 ja 2027.

www.traficom.fi

  • Teksti: Fredrik Eriksson
  • Kuva: Traficom

Katso myös nämä

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Sting 485 S  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sting 485 S

2024 22 400 €

Vene on käyttöönotettu 07/2025, ajettu vain 20h. Rekisteröity 5:lle.

Myyjä: Astrum Turku

Flipper 880 ST - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Flipper 880 ST

2014 119 000 €

Näyttävä Flipper 880ST myynnissä. Vene nähtävillä Tuotekatu 13, Raisio

Myyjä: Venemaailma

Targa 31  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 31

1993 75 000 €

Ikäisekseen hyväkuntoinen Targa 31 nyt myynnissä. Veneen runko maalattu harmaaksi joka antaa veneelle modernimman ilmeen.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Sunseeker Manhattan 55 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 55

2024 2 560 000 €

Uusi, nyt myynnissä huippu siisti Sunseeker 55 Manhattan.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Boston Whaler 230 Outrage - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 230 Outrage

2018 88 000 €

Vaihtovene. Nyt myynnissä huippuvene kalastukseen ja vesiurheiluun. Boston Whalerin ominaisuudet on tässä kokoluokassa ylivoimaiset!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Minor 31 Offshore - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 31 Offshore

2012 138 000 €

Vene on varustettu kahdella hytillä, joissa yöpyy yhteensä neljä henkilöä. Veneen kansi on täysin ympäri käveltävä ja turvallinen korkeiden laitojen sekä kaiteiden ansiosta.

Myyjä: Astrum Turku

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy

Jeanneau Merry Fisher 895 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Merry Fisher 895

2018 112 900 €

Merry Fisher 895 on kaikkien aikojen suosituin matkavene omassa kokoluokassaan. Se on tilava ja turvallinen korkeiden varalaitojen ja suuren leveytensä ansiosta.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Delta 29 SW  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delta 29 SW

2009 82 900 €

Huippu varusteltu Delta 29 SW Vene aina säilytetty lämpimässä ja tekniikka huollettu vuosittain.

Myyjä: Venemaailma

Bella 580 C  Vuoden 2011 Bella 580c nyt tuotekadulla myynnissä - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 580 C

2011 19 000 €

-Garmin GPS 521s plotteri -Lasinpyyhkijä -Pehmustukset: -Istuinpehmusteet ohjaamossa -Hydrauliohjaus -Manuaalinen pilssipumppu -Polttoainesäiliö 62 l (kiinteä) -Pantry-varustus (13 l vesitankki,...

Myyjä: Venemaailma

Boston Whaler 170 Montauk - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 170 Montauk

2024 77 500 €

Uusi, Nyt myynnissä merten legenda! Tämä huippuyksilö ei jätä ketään kylmäksi. Runsailla varusteilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Grandezza 28 OC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Grandezza 28 OC

2019 152 000 €

Tämä siistikuntoinen ja hyvin varusteltu vene tarjoaa ikimuistoisia hetkiä vesillä.

Myyjä: Astrum Turku

Minor 27 WR - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 27 WR

2005 69900 €

Siisti ja merikelpoinen Minor 27 WR luotettavalla Volvo Penta KAD 300 diesel-moottorilla. Veneen keulassa makuutilat kolmelle henkilölle ja vesi-WC. Hytistä löytyy pieni pentteri liedellä ja...

Myyjä: Astrum Turku

Jeanneau Leader 40  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Jeanneau Leader 40

2016 224 000 €

Hienokuntoinen, hyvillä varusteilla oleva laadukas sport cruiser. Vene säilytetty talvet lämpimässä hallissa. Vene nyt talvisäilössä Inkoossa.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Fairline 41 43 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Fairline 41 43

1991 114 500 €

Fairline 41/43 on matkaveneiden klassikko. Erittäin tukevasti valmistettu, merikelpoinen ja turvallinen kaunotar.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Targa 27.1  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 27.1

2006 129 900 €

Hienokuntoinen Targa 27.1, tervetuloa tutustumaan Turun toimipisteeseemme.

Myyjä: Nautical Partners Oy