Neljättä kertaa järjestettävä Turku Sea Jazz käynnistyy Kirkkopuiston Terassilla keskiviikkona 31.7.2024, ja loppuunmyytyä torstaipäivää vietetään Seilin saarella. Viikonlopun konserteista nautitaan...
Uusiutuvan HVO-dieselin saatavuus ja sopivuus eri moottoreihin on parantunut nopeasti, mutta biobensiinin kohdalla ollaan vielä alkutekijöissä. Suzuki pyrkii muuttamaan tilannetta.
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Suomessa tehdään olympiakisojen avajaisviikonloppuna purjehdushistoriaa, kun yksi maailman suurimman avomeripurjehdussarjan RORC:n merkittävimmistä osakilpailuista, 635 merimailin Roschier Baltic...
Heinäkuun ensimmäisellä viikolla järjestettyyn Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja Pidä saaristo siistinä ry:n (PSS ry) yhteiseen Saariston romunkeräykseen tuotiin jälleen suuri määrä romua. Tänä...
Jo vuodesta 1989 järjestetty Korpo Sea Jazz koetaan tänä vuonna heinäkuun viimeisenä viikonloppuna.
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Vilkkaimman veneilykauden jälkeen moni jatkaa vesillä pitkälle syksyyn. Syksyn edetessä kylmät vedet, nopeasti vaihtuva sää ja pimenevät illat tuovat kuitenkin veneilyyn uusia haasteita.
Veneitä kuljetetaan parhaillaan teitä pitkin talvisäilytykseen. Ennen matkaan lähtöä on syytä varmistaa, että vene on kiinnitetty asianmukaisesti, perävaunu ja vetolaitteisto ovat kunnossa ja...
Vetus valmistautuu esittelemään M2-sarjan pikkudieseleistään hybridiversiot. Myöhemmin hybridisarjaan tulee myös tehokkaampia malleja.
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Veneen nosto talviteloille onnistuu turvallisesti, kun valmistelet veneen etukäteen, valitset veneelle sopivan nostotavan ja varmistat oikeat nostokohdat. Tyhjennä turhat irtotavarat ja vesisäiliöt,...
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Brunswick-konsernin Navico Group on solminut strategisen yhteistyösopimuksen italialaisen audiolaitevalmistaja Elettromedian kanssa. Sopimus tuo Elettromedian Audison- ja Hertz-audiolaitteet osaksi...
Kahdeksanmetrinen lasikuituvene syttyi tuleen sunnuntaina Nokialla. Veneen omistaja loukkaantui vakavasti, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitos.
Vesiliikennettä rajoitetaan sunnuntaina Aurajoella ja Turun saaristossa Tall Ship Races -tapahtuman veneiden paraatin vuoksi. Purjeiden paraati -niminen saattue lähtee Aurajokirannasta noin kello 12.
Merikeskus Vellamon keskeisimmässä näyttelytilassa on esillä uusi vene, Kymenlaakson museolle lahjoituksena saatu salonkivene Maija. Maija rakennettiin vuonna 1932 kotkalaiselle diplomi-insinööri...
Ylikomisario Dennis Pastersteinin mukaan osalla vuokraveneilijöistä on edelleen parantamisen varaa vesiliikennesääntöjen tuntemuksessa.
Sinilevää on havaittu yhä enemmän rannikoilla ja avomerialueilla, kun taas sisävesillä tilanne on ajankohdalle tyypillinen. Rannikolla sinilevää esiintyy erityisesti Varsinais-Suomen, Uudenmaan ja...
Kotimaisia Bella-, Flipper- ja Falcon-veneitä myyvä Kemiönsaaren BFF Marin Oy:n konkurssihakemus tuli vireille maanantaina.
Turun kaupunki allekirjoitti keskiviikkona 17.7. ankkurisatamasopimuksen The Tall Ships Races -tapahtumaa järjestävän Sail Training Internationalin kanssa.
Helsingin edustalla tapahtui tiistai-iltapäivänä vesiliikenneonnettomuus, jossa moottoriveneen kuljettaja törmäsi suurella nopeudella Pihlajasaareen matkalla olleeseen yhteysalukseen.
Kotka-Haminan alueella veneisiin on murtauduttu ainakin Ruonalassa, Mussalossa, Sapokassa ja Haminassa.
Suomen suurimpiin purjehdustapahtumiin kuuluva Päijännepurjehdus starttaa lauantaina Padasjoelta kohti Jyväskylää. Veneilijät kokoontuvat lähtösatamaan jo torstaina ja perjantaina.
Pienikokoinen työalus kerää roskia Aurajoessa aurinkosähkön voimalla Tall Ships Races -tapahtuman aikana torstaista sunnuntaihin.
Muun muassa Jeanneau, Delphia, Wellcraft ja Zodiac -moottoriveneiden maahantuojana ja myyjänä toimiva Nautical Partners on yksi Tall Ships Races Turku -tapahtuman yhteistyökumppaneista.
Kyydinjakopalveluiden pioneeri Uber lataa lisää puita uuniin ja lanseeraa Yachts-palvelun arkisemman Boats-palvelun rinnalle.
50-jalkainen moottorivene ajoi karille Taivassalossa, kertoo Merivartiosto viestipalvelu X:ssä.
Suomenlahdella Porkkalan edustalla sijaitseva Kallbådanin majakka on Suomen viimeinen miehitetyksi rakennettu majakka, joka valmistui vuonna 1920. Kallbådanin luodolta on vain 31 kilometrin matka...