Moni nauttii keskikesän juhlasta vesillä tai veden äärellä. Oikealla turvallisuusasenteella, pelastusliivien käytöllä ja selvällä päällä juhlinta voi sujua turvallisesti ja onnettomuuksia ja läheltä...
Tiistaina vähän ennen puoltayötä hätäkeskus vastaanotti hälytyksen, jonka mukaan Mäntyluodon edustalla olisi uppoamassa vene ja sen mukana kolme ihmistä.
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Poliisi, Tulli ja Rajavartiolaitos toimivat yhteistoiminnassa myös vesialueilla ja valvovat veneilijöiden turvallisuutta. Kaikki viranomaiset tarkastavat vesillä muun muassa veneen yleisen kunnon,...
N2000 väylä- ja merikarttauudistus tuo vesillä liikkujille uudet ja tarkemmat merikartat. Uudistus on edennyt nyt pohjoisesta Uuteenkaupunkiin: Selkämeren uusi merikarttasarja E (Selkämeri) on...
Uusi Saaristo-brändi on saanut merkittävää kansainvälistä huomiota, sillä se on päässyt finalistien joukkoon maailman parasta luovaa markkinointia palkitsevalla Cannes Lions -festivaalilla. Visit...
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Kun Jeanneau päätti uudistaa 40-jalkaisen perhepurtensa, tavoitteista päällimmäiseksi laitettiin hinnan pitäminen kurissa. Se onnistui ja lopputulos ilahduttaa muutenkin. Kun kaikki muutokset ovat...
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Vene 27 Båt -messuilla järjestetään kolmatta kertaa kunnostettujen käytettyjen veneiden Veneelle uusi elämä -kisa. Uusien veneiden rinnalla kisan kunnostetut klassikot osoittavat, että veneilyn voi...
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Vuoden 2027 alussa Suuli-rekisteriin tulee useita uudistuksia, joiden tavoitteena on parantaa tietosuojaa, helpottaa järjestelmän käyttöä ja sujuvoittaa seurojen rekisterien ylläpitoa. Osa...
Pietarsaaressa laskettiin vesille jokin aika sitten Nautorin ensimmäinen Maxi-luokan hybridijahti, Swan 88 ”Dreamcatcher”. Sen sähköarkkitehtuuri on kehitetty yhteistyössä saksalaisen Torqeedon...
Suomalainen veneiden yhteiskäyttöpalvelu Skipperi avaa ensimmäisen toimipisteensä Yhdysvalloissa Hilton Head Islandilla, Etelä-Carolinassa. Skipperin Fleet-yhteiskäyttöpalvelu tarjoaa modernin tavan...
Jomalvikin kanavasta on poistettu madaltumia, ja kanava avataan uudelleen liikenteelle.
Stingin jopa sympaattiselle tasolle pelkistetyt Pro-sarjan veneet on tehty norjalaiset kalastajat mielessä, mutta ne ovat löytäneet oman fanikuntansa myös Suomesta. Uusi Pro 725 vaikuttaa etenkin...
Suomen Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo on nimitetty venealan kansainvälisen kattojärjestön, ICOMIAn hallitukseen.
Viime aikoina uutiset Swanista ovat olleet hyvin kilpapainotteisia, kun ClubSwan-malliston on saatu kaksi uutta tulokasta. ClubSwan 28 yksityyppiveneen kanssa samoihin aikoihin vesille on laskettu...
Neljän korkeatasoisen kesäfestivaalin sarja vie yleisönsä monipuoliselle matkalle jazzin maailmaan klassikkosävelmistä kokeileviin sfääreihin. Archipelago Sea Jazz levittäytyy heinä-elokuussa...
Hollantilaistelakka Holterman uudistaa kohta 15-vuotiaan J-vene Hanumanin kustannuksia säästämättä.
Kuusistonsalmen yli rakennettavalle uudelle sillalle on myönnetty vesitalouslupa. Silta on osa uutta Kaarinan ja Paraisten välistä tieyhteyttä. Rakentamisen aikana Kuusistonsalmen vesiliikenteeseen...
Tanskalaisella X-Yachtsilla on kunniakas kisahistoria: sen veneillä on voitettu lukematon määrä erilaisia mestaruuksia. Uuden XR 41:n tehtävä on tuoda niitä lisää, mikään muu ei kelpaa.
Karttakeskus on julkaissut uudistetun kaksipuolisen veneilykartan, josta löytyy Lohjanjärvi ja uutuutena Hiidenvesi.
Aalloille Finland Oy on yhdessä merkittävien kumppaneittensa kanssa käynnistänyt 4.6.2024 Aalloille.fi/24 -turvallisuuskampanjan. Tämän vilkkaimpaan veneilyaikaan, kesäkuulta elokuulle toteutettavan...
Nautor Swan on saanut vesille uuden yksityyppiraaserin ClubSwan -perheen pieneen päähän. ClubSwan 28 on suunniteltu nopeaksi veneeksi yksityyppikisaamisesta kiinnostuneille. Sen...
Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry järjestää nyt toista kertaa valtakunnallisen Suomi meloo ja soutaa -tapahtumaviikon 8.-16.6.2024 yhteisvoimin melonta- ja soutuseurojen sekä melontamahdollisuuksia...
Purjevene ajoi sunnuntai-iltana karille Prostvikin läheisyydessä. Veneen miehistö ei saa venettä omin avuin irti.