Beneteau aloitti First-mallistonsa uusimisen viime vuonna. Ensimmäiset uudet mallit olivat pienempiä, urheilullisempia päivä- ja retkipursia. Nyt hypätään aivan toiseen ääripäähän, ensimmäiseen First Yachtiin.
Ensimmäisenä First Yacht 53:ssa pistää silmään sen kannen tasaisuus. Ruffi, jos tämänkokoisissa veneissä sitä voi siksi kutsua, nousee kannesta lähes huomaamattomasti. Vaikutelma on kuin isorikkaiden Wally-veneissä, tiikkipintaista kantta riittää oman ja naapurin porukan ällisteltäväksi.
Uudessa Firstissä kansi laskeutuu perää kohden istumakaukalon tasalle. Tämä moderni tapa toteuttaa kansiratkaisu tekee kannesta ja istumakaukalosta ikään kuin samaa kokonaisuutta. Se myös helpottaa kannelle menoa.
Sisätilat ovat avarat ja veneen senttiä vaille viiden metrin leveys, joka ulottuu aivan laidoille saakka, on käytetty täysimääräisesti hyväksi. Tätä kirjoittaessa kaikkia sisutusvaihtoehtoja ei ole vielä julkistettu, mutta lienee turvallista olettaa, että kaikille löytyy valmistajan kataloogista sopiva ratkaisu.
Vene on suunniteltu liukkaaksi liikkujaksi, suunnittelija Roberto Biscontilla on suunnittelukokemusta nopeista kilpaveneistä 30 vuoden ajalta. Sisätilat ja kansi ovat Lorenzo Argenton käsialaa ja taattua Firstiä. Vene toimii yhtä hyvin kisarassina hiilikuiturikeineen kuin matkapurjehduksessa integroitune jollatalleineen.
Ensimmäisistä kuvista päätellen veneessä on tuplaperäsin, joka pitää veneen ruodussa myös kovemmassa menossa. Ensi syksynä Cannesissa virallisesti julkistettavan jahdin uppouma on 15,5 tonnia ja purjepinta-ala 110 % genualla 168 neliötä. Vakiokölillä uppouma on 2,5 metriä ja syvemmällä kilpakölillä peräti 3 metriä. Veneen vakiokone on 80-hevosvoimainen ja optiona on 110-heppainen apukone.
Hinnasta ei ole vielä tietoa. Komea ja kovakulkuinen vene on joka tapauksessa kyseessä.