Düsseldorfin Boot 25 -näyttelyssä pidetyssä kokouksessa Totalvene liittyi European Yacht of the Year eli Euroopan Vuoden Purjevene -palkinnon jakavaan raatiin. Vuodesta 2004 lähtien jaettua tunnustusta arvostetaan alalla korkealle muun muassa siksi, että siihen ehdolle asetetut veneet todella purjehditaan kaikkien juryn jäsenten toimesta yhteisillä testiviikoilla.
Raatiin kuuluvat Totalveneen ohella johtavat purjehdusta käsittelevät lehdet 11 muusta Euroopan maasta. Aiemmin Suomesta on mukana ollut joulukuussa lopetettu Vene-lehti, vuodesta 2021 asti. Lehteä edusti koko ajan toimittaja Pasi Nuutinen, joka nyt jatkaa raadissa Totalveneen merkeissä.
Testiviikkoja pidetään vuosittain 2–3, ja niitä pyritään sijoittamaan tasaisesti etelä- ja pohjois-Euroopan vesille. Käytännössä testit toteutetaan yleensä suurten uivien venenäyttelyiden läheisyydessä ehdokasveneiden logistiikan helpottamiseksi. Ehdolla on tyypillisesti noin 20 purjevenettä, jotka arvostellaan eri kategorioissa. Suurin ehdokasmäärä on tavallisesti perhepursissa. Urheilu-, kilpa-, valtameri-, monirunko- ja erikoispursien määrä vaihtelee enemmän vuosittain.
Testien aikana ja niiden jälkeen jury kokoontuu vertaamaan muistiinpanojaan ja ajoittain pitkiksi ja kiivaiksikin käyvien keskustelujen jälkeen valitaan voittajat äänestämällä. Kukin jäsen on jäävi oman maansa veistämöiden osalta ja voittoon vaaditaan yli puolet raadin äänistä. Voittajat julkistetaan perinteisesti Boot Düsseldorfin avajaisiltana järjestettävässä Flagship Night -gaalassa.
Raatiin liittyminen mahdollistaa sen, että Totalvene voi jatkossa tarjota lukijoilleen oman toimittajan tekemiä pursitestejä. Samalla laajennamme pursiin ja purjehdukseen liittyvää sisältöä muutenkin. Pyrimme muun muassa julkaisemaan säännöllisesti esittelyjä ja testejä myös käytetyistä purjeveneistä sekä seuraamaan aktiivisesti ja ajankohtaisesti purjehdustapahtumia, -kilpailuja ja purjehduselämää yleisesti.
Kaikessa tässä ovat apuna ja osana myös Totalveneen hallinnoimat sosiaalisen median kanavat, kuten Facebook-ryhmät Saariston satamat sekä Purjevenefoorumi.
Tavoitteenamme on nostaa Totalvene Suomen johtavaksi purjehdusta käsitteleväksi mediakanavaksi.
Totalveneen lisäksi Euroopan Vuoden Purjevene -raadissa ovat seuraavat lehdet:
Bådmagasinet, Tanska
Marina.CH, Sveitsi
Nautica y Yates, Espanja
Praktiskt Båtägande, Ruotsi
Seilmagasinet, Norja
Superyacht24, Italia
Voiles et Voiliers, Ranska
Yacht, Saksa
Yachting World, Iso-Britannia
YachtRevue, Itävalta
Zeilen, Hollanti
www.europeanyachtoftheyear.com