Maailman viimeinen puurunkoinen höyrylotja Mikko risteilee jälleen Saimaalla tänä kesänä.

S/s Mikko on jo avoinna yleisölle Savonlinnan keskustassa Aleksin aukolla, ja 106-vuotiaan tervahöyryn remontti saadaan päätökseen lähiviikkoina. Mikko tekee yhteensä kaksitoista yleisöristeilyä, ja mukaan mahtuu myös blues-livemusiikkia.

S/s Mikko toimii myös info- ja tapahtumapisteenä laiturissa ollessaan. Mikko-risteilyjä on jo odotettu. Laivan omistaa Savonlinnan maakuntamuseo ja Savonlinnan kaupunki.

Tervahöyry Mikon remontissa muun muassa vaihdettiin huonokuntoiset pohjalankut, tilkittiin lankkujen välit hamppuriveellä ja pikimassalla, tervattiin puuosat sekä hiekkapuhallettiin ja maalattiin metalliosat.

Kaupunkilaiset ovat kiitelleet, kun ovat saaneet seurata töiden etenemistä esimerkiksi sosiaalisen median kanavissa. Työskentely on ollut ainutlaatuista myös museon oman väen piirissä, sillä näin laajaa kunnostusta ei edes joka vuosikymmenelle osu.

Ruumaan valmistuu Mikon ja muiden Savonlinnan museolaivojen historiasta kertova uusi laivanäyttely. Lisäksi Mikolta annetaan kevyttä matkailuneuvontaa sekä paikka muun muassa erilaisille musiikkiesityksille. Laivaan on sen laiturissa ollessa vapaa pääsy.

S/s Mikko liikkuu edelleen höyrykoneen ja metristen koivuhalkojen voimalla. Höyrykattilan lämmitys aloitetaan jo edellisenä päivänä. Ensimmäiset yleisöristeilyt Mikko seilaa torstaina 16. heinäkuuta kello 12 ja 15, ja jatkoa seuraa seuraavina päivinä.

www.savonlinna.fi/riihisaari/nayttelyt/museolaivat

 

  • Teksti: Aki Petteri Lehtinen
  • Kuva: Anssi Taskinen

Katso myös nämä

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma