Pärnäisissä voi pian olla muutakin nähtävää kuin lauttajono– Metsähallitus käynnistää kaavoituksen
Metsähallitus on mukana kehittämässä Pärnäisten lauttarantaa matkailukäyttöön. Nauvossa sijaitseva alue on tarkoitus ottaa matkailupalveluiden käyttöön, ja Metsähallitus on jättänyt Paraisten kaupungille aloitteen ranta-asemakaavan laatimisesta.
Metsähallitus ja Paraisten kaupunki ovat keskustelleet noin 13,5 hehtaarin alueen kehittämisestä syksystä 2025 lähtien. Keväällä 2026 alueelle haettiin ideoita yhdessä Turun ammattikorkeakoulun kanssa. Rakennusarkkitehti-, rakennusinsinööri- ja matkailualan opiskelijat tarkastelivat muun muassa erilaisia matkailua tukevia ratkaisuja.
Paraisten kaupungin kaavoituspäällikön Pasi Hyvärilän mukaan alueen kehittämisessä on samalla pohdittava, miten saariston kasvava kansainvälinen kiinnostus voidaan muuttaa uusiksi palveluiksi.
– Minkälaisia matkailupalveluja voimme kehittää ja miten? Kuinka ulkomainen turisti löytää tiensä lentokentältä luodolle? Miten kaavoituksella voidaan edistää tätä kehitystä? Se on yksi asioista, joita nyt selvitetään, Hyvärilä sanoo.
Pärnäinen on matkailijavirtojen äärellä
Kaavoituksen tavoitteena on mahdollistaa alueelle muun muassa majoitus-, ravintola- ja ohjelmapalveluita. Metsähallitus pitää Pärnäistä sijaintinsa vuoksi kiinnostavana paikkana matkailun kehittämiseen.
– Nauvon Pärnäinen on yksi saariston keskeisistä solmukohdista. Alue sijaitsee erinomaisella paikalla matkailijavirtojen äärellä, ja näemme sillä merkittävää potentiaalia matkailun kehittämisessä, Metsähallituksen alueidenkäytön johtava asiantuntija Ida Montell sanoo.
Tavoitteena on löytää alueelle toteuttaja, joka voisi täydentää Nauvon ja muun saariston palvelutarjontaa. Kiinnostuneita toimijoita on tarkoitus kartoittaa kaavaprosessin aikana.
– Tavoitteenamme on löytää alueelle toteuttaja, joka voi vahvistaa alueen vetovoimaa ja täydentää saariston palvelutarjontaa, Montell sanoo.
Nykyinen yleiskaava ei kaupungin mukaan ohjaa alueen rakentamista riittävästi, joten alueelle tarvitaan tarkempi ranta-asemakaava. Kaavatyössä tarkastellaan rakentamisen lisäksi maisemaa ja luontoarvoja.
Kaavoitusaloitteesta keskustellaan Paraisten kaupunkikehityslautakunnan kokouksessa 11. marraskuuta.