Tänäkin kesänä Helsingin edustalla ohikulkijat ovat voineet ihailla massiivisia ulkomailta tulleita luksusjahteja, jotka ovat piipahtamassa pääkaupungissa ostosreissulla.
Kuluneena kesänä sinilevää esiintyi Suomen merialueilla runsaasti etenkin Itämeren pääaltaan pohjoisosassa, Suomenlahden suulla sekä Ahvenanmaan eteläpuolella. Sinilevää havaittiin paikoittain...
Vaikka Marex 310 Sun Cruiser esiteltiin jo kahdeksan vuotta sitten, on se yhä luokkansa esikuva ja mittapuu, eli vene mihin uudempia tulokkaita, kuten vaikkapa Grandezza 30:stä ja Aquador 300 HT.ta...
Soutustadionilla ratkaistiin kilpaveneilyn SM-mitalistit lauantaina 31. elokuuta ja sunnuntaina 1. syyskuuta. Samalla jaossa oli Pohjoismaiden mestaruudet.
Suomenlahden ja Länsi-Suomen rajavartiostot vastaanottivat perjantaina uudet rib-veneet. Veneen yksi erityisominaisuus on sen avautuva keula, joka mahdollistaa esimerkiksi potilassiirrot saaristossa...
Tänään lauantaina monin paikoin vietetään venetsialaisia, joilla on perinteisesti juhlistettu huvila- ja veneilykauden päättymistä. Veneilykautta on toki vielä pari kuukautta jäljellä, mutta moni...
Mercury-perämoottorien kauden 2026 hinnasto paljastaa ostajaa ilahduttavan asian: monien suosittujen teholuokkien ja moottorimallien hinnat ovat selvästi aiempaa edullisempia.
Volvo Penta vastaa markkinoiden odotuksiin ja tuo mallivuodelle 2026 myyntiin historiansa tehokkaimman dieselsisäperämoottorin.
Entistä laajempi runko ja tehokkaampi tilankäyttö niin sisällä kuin ulkona ovat nykyisin oletuksia, kun uusia perheristeilijöitä esitellään. Jeanneau Sun Odyssey 455 lunastaa molemmat odotukset ja...
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Tunnokas, täsmällinen, tarkka ja kevyt. Laadukas hydrauliohjaus parantaa tuntuvasti veneen kuin veneen käyttömukavuutta ja turvallisuutta. Dometicin BayStar ja SeaStar -hydrauliohjausvalikoimasta...
Jeanneau julistaa Sun Odyssey -malliston yhdeksännen sukupolven alkavaksi uuden 415-purren myötä. Dramaattisesta harppauksesta ei ole kyse, vaan tosiasiassa edeltäjämalli 410:n päivityksestä...
EVC eli Electronic Vessel Control on Volvo Pentan järjestelmä, joka hallitsee moottoria, vaihteistoa, ohjausta ja näyttöjä. Nyt saatavilla oleva päivityspaketti mahdollistaa vanhojen EVC-versioiden...
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Ratamoottoriveneilyn SM-sarja eli RaceWKND saapui Helsingin soutustadionille viikonloppuna. Tapahtuma alkoi perjantaina veneiden katsastuksella. Lauantai ja sunnuntai kisataan.
Vesijetit yleistyvät Suomen järvillä ja merialueilla kiihtyvään tahtiin. Samalla yleistyy vesijettien aiheuttama pahennus venekansan parissa. Vesijetit aiheuttavat satamissa suhteellisen suuren...
Tulevan viikonloppuna vietetään jälleen alun perin länsisuomalaisiin perinteisiin kuuluvia venetsialaisia. Tapahtumalla juhlitaan mökkeily- ja veneilykauden päättäjäisiä.
Yleensä veneilijöiden päähän on iskostettu, että laituriin ajetaan niin hitaasti kuin suinkin mahdollista. Amerikanmaalla tämäkin muistisääntö joutaa romukoppaan, kun paikalliset veneilijät...
Seurojen satamatapahtumissa koko perhe oppii veneilytaitoja hauskasti ja turvallisesti maalla ja merellä.
Turun oma kaupunkieläin ”Posankka” ja 50-vuotias ympäristöjärjestö Pidä Saaristo Siistinä ry (PSS ry) järjestävät Aurajoessa Turun päivänä 15.9. uuden ja vauhdikkaan varainkeruutapahtuman, ”Posankka...
Suomen suurin käytettyjen veneiden kauppapaikka vaihtui tänä vuonna Naantalista Turkuun. Tapahtuma alkaa tänään perjantaina klo 14 ja jatkuu sunnuntaihin.
Uivassa venenäyttelyssä vieraili lähes 14 000 kävijää. Tapahtuma järjestettiin viime viikonloppuna.
Liuskaluodon edustalla Helsingissä tapahtunut öljyvahinko on edelleen epäselvä, tiedotti Helsingin poliisilaitos eilen keskiviikkona.
Venäjän presidentin Vladimir Putinin Suomen vierailu aiheuttaa rajoituksia myös veneilijöille.
Elokuun puolivälin jälkeen illat alkavat olla pimeitä. Tulevana viikonloppuna esimerkiksi Helsingissä aurinko laskee 20:50. Auringonlasku aikaistuu nyt jopa kolmella minuutilla vuorokaudessa. On...
Saari suljettiin eilen maanantaina ja pysyy kiinni urakan kaivuutöiden vuoksi arkipäivisin 6. syyskuuta saakka.
Onvest tuplaa lahjoituksellaan valtion myöntämän tuen Suomen meripelastusseuralle.
Veneilijöille ja muille vesilläliikkujille suunnatut palvelut paranevat Taalintehtaalla.
Suomalainen venevienti vetää hyvin, kertoo venealan etujärjestö Finnboat.