Kuusistonsalmen yli rakennettavalle uudelle sillalle on myönnetty vesitalouslupa. Silta on osa uutta Kaarinan ja Paraisten välistä tieyhteyttä. Rakentamisen aikana Kuusistonsalmen vesiliikenteeseen...
Hollantilaistelakka Holterman uudistaa kohta 15-vuotiaan J-vene Hanumanin kustannuksia säästämättä.
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Neljän korkeatasoisen kesäfestivaalin sarja vie yleisönsä monipuoliselle matkalle jazzin maailmaan klassikkosävelmistä kokeileviin sfääreihin. Archipelago Sea Jazz levittäytyy heinä-elokuussa...
Viime aikoina uutiset Swanista ovat olleet hyvin kilpapainotteisia, kun ClubSwan-malliston on saatu kaksi uutta tulokasta. ClubSwan 28 yksityyppiveneen kanssa samoihin aikoihin vesille on laskettu...
Suomen Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo on nimitetty venealan kansainvälisen kattojärjestön, ICOMIAn hallitukseen.
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Vuoden 2027 alussa Suuli-rekisteriin tulee useita uudistuksia, joiden tavoitteena on parantaa tietosuojaa, helpottaa järjestelmän käyttöä ja sujuvoittaa seurojen rekisterien ylläpitoa. Osa...
Suomalainen veneilytarvikeliike Marinekauppa varoittaa Venetarvikekeskus- ja Vesiliikuntaverkko-nimillä toimivista verkkokaupoista. Sivustoille on kopioitu Marinekaupan ja muiden suomalaisten...
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Vene 27 Båt -messuilla järjestetään kolmatta kertaa kunnostettujen käytettyjen veneiden Veneelle uusi elämä -kisa. Uusien veneiden rinnalla kisan kunnostetut klassikot osoittavat, että veneilyn voi...
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Jomalvikin kanavasta on poistettu madaltumia, ja kanava avataan uudelleen liikenteelle.
Suomalainen veneiden yhteiskäyttöpalvelu Skipperi avaa ensimmäisen toimipisteensä Yhdysvalloissa Hilton Head Islandilla, Etelä-Carolinassa. Skipperin Fleet-yhteiskäyttöpalvelu tarjoaa modernin tavan...
Pietarsaaressa laskettiin vesille jokin aika sitten Nautorin ensimmäinen Maxi-luokan hybridijahti, Swan 88 ”Dreamcatcher”. Sen sähköarkkitehtuuri on kehitetty yhteistyössä saksalaisen Torqeedon...
Uusi Saaristo-brändi on saanut merkittävää kansainvälistä huomiota, sillä se on päässyt finalistien joukkoon maailman parasta luovaa markkinointia palkitsevalla Cannes Lions -festivaalilla. Visit...
N2000 väylä- ja merikarttauudistus tuo vesillä liikkujille uudet ja tarkemmat merikartat. Uudistus on edennyt nyt pohjoisesta Uuteenkaupunkiin: Selkämeren uusi merikarttasarja E (Selkämeri) on...
Poliisi, Tulli ja Rajavartiolaitos toimivat yhteistoiminnassa myös vesialueilla ja valvovat veneilijöiden turvallisuutta. Kaikki viranomaiset tarkastavat vesillä muun muassa veneen yleisen kunnon,...
Tiistaina vähän ennen puoltayötä hätäkeskus vastaanotti hälytyksen, jonka mukaan Mäntyluodon edustalla olisi uppoamassa vene ja sen mukana kolme ihmistä.
Moni nauttii keskikesän juhlasta vesillä tai veden äärellä. Oikealla turvallisuusasenteella, pelastusliivien käytöllä ja selvällä päällä juhlinta voi sujua turvallisesti ja onnettomuuksia ja läheltä...
Juhannuksena vesiliikenne vilkastuu merkittävästi ja on tärkeää, että jokainen huomioi muut vesilläliikkujat. Jokaisen merellä liikkujan vastuullinen toiminta on ensiarvoisen tärkeää.
Venesatamat-palvelu on Totalvene-sivuston uusi ominaisuus, joka palvelee sekä veneilijöitä että vierassatamia. Se jää Totalvene-sivuston pysyväksi elementiksi, jonka kantavana ajatuksena on sisällön...
Yleisöllä on mahdollisuus tutustua tutkimusalus Arandaan ja sillä tehtävään merentutkimukseen Helsingissä Tall Ships Races -tapahtumassa 4.–6. heinäkuuta ja Itämeripäivänä 29. elokuuta....
Puolalaisen MS Boat on palannut Suomen markkinoille uuden maahantuojan voimin. Malliston pääpaino on keularampillisissa työveneissä, mutta potentiaalisia vaihtoehtoja löytyy myös huvi- ja...
Suolahden sataman vierasvenelaituri vaihdetaan uuteen 8.-12.7.2024 välisenä aikana.
Vuokraamisen suosio on kasvanut ja vesikulkuneuvoja antavat vuokralle niin vuokraamiseen erikoistuneet yritykset kuin yksittäiset vesikulkuneuvojen omistajatkin. Kun annat veneen, vesiskootterin,...
VG-EcoFuel Oy ja Pidä Saaristo Siistinä ry aloittavat keräyskokeilun käytetylle kasviöljylle ja kahvinporoille.