AMT:n lippulaiva on ehtinyt jo kypsään seitsemän vuoden malli-ikään, mutta väsy ei silti vielä paina, vaan 230 DC myy tasaisen hyvin. Kasvojenkohotuksen sijaan vakiomalli saa rinnalle DCs-erikoismallin.
Suomessa 230 DC:n moottorivaihtoehdot ovat päättyneet 250-hevosvoimaan, koska moottoripartneri-Hondalla ei isompaa konetta ole. Tyyppihyväksyntä sallisi 300-hevosvoimaisenkin.
DCs:ssä ei ole tyydytty siihen, vaan runko on laminoitu 100 kiloa vahvemmaksi ja vene on tyypitetty 350-hevosvoiman maksimiteholle. Muut muutokset ovat vähissä. AMT on ääripragmaattinen venevalmistaja, joten mitään ralliraitoja tai erikoistehosteita on turha odottaa. Silmiinpistävin ero on DCs:n avotilan istuinverhoilun punaiset tikkaukset ja AMT-prodeeraukset.
Käytännössä DCs on siis tiloiltaan ja ohjaamoltaan identtinen vakio-DC:n kanssa. Ja se taas ei ole lainkaan huono homma, sillä jo vakioversiona 230 DC on varsin pätevä daycruiseri.
Vanhanaikaisimman vaikutelman antaa perä, jossa uimatasot ovat nykymittapuun mukaan pienet ja korkeuserot suuret. Uimatasot jäävät lisäksi sivulta katsottuna laitojen taakse, mikä tuo pienen haasteen kulkemiseen kylkiparkkitilanteissa.
Syvässä ja tilavassa avotilassa on mukava u-sohva ja ohjaamon erillisistuimet. Kuskin penkin takana on näppärä askelma, johon on integroitu pesuallas. Vetolaatikkomallisen jääkaapin saa paapuurin puolelle lisävarusteena.
Jos kaipaa isompaa jääkaappia ja keitintä, voi avotilaan tilata pentterikaapin, mutta sen tieltä sohva lyhenee. Toinen tilaratkaisuun vaikuttava optio on kahden istuttava apukuskin penkki koeajoveneen kuppipenkin tilalle.
Korkea ajokuomu tulee vakiona, kuten myös avotilan, uimatason ja keulakannen kulkuväylän kattava laminaattiturkki. Siihen sisältyy myös keulakannelle johtavat portaat, jotka ovat poikkeuksellisen leveät ja loivat. Portaat on muotoiltu kajuutan liukuoveen, joten kulkuväylä on käytössä vain, kun ovi on kiinni ja salvattu.
Kannen alla on kohtuullisen tilava kajuutta, jota on hiukan jopa sisustettu. Mukavat patjat ovat useimpia kilpailijoita paksummat ja puiset hyllyjen reunat ja kaapin ovi luovat kontrastia ja viihtyisyyttä muutoin pelkistettyyn tilaan. Kajuutassa on istumakorkeus, joten se toimii myös wc-tilana. Lisävarustelistalta löytyy sekä kemiallinen että vesi-wc vaihtoehto.
Ohjaamossa viihtyy kovemmassakin menossa. Penkki antaa hyvän tuen, eikä ajoasennossa ole liiemmin valittamista. Näkyvyys on hyvä, korkea tuulilasi suojaa hyvin ja vakiovarusteisiin kuuluvaa plotteriakin yltää sormeilemaan ilman kurottelua. Kyynärnoja kruunaisi leppoisassa kruisailussa kokonaisuuden.
Sekin muuten onnistuu, jos vain malttaa, vaikka sporttimallista onkin kyse. Moottoriksi 230 DCs:ään on valittu Suzukin 350-hevosvoimainen DF350, jonka ainutlaatuisuus on lähinnä perävetolaitteista tuttu tuplapotkuriratkaisu, jossa samalle potkuriakselille on asennettu peräkkäin vastakkaisiin suuntiin pyörivät potkurit.
Rentoa 25 solmun nopeutta 230 DCs kulkee epätodellisen kepeästi. Kierroksia koneessa on vain kolmisentuhatta, eikä kulutus todellakaan huimaa. Matka taittuu niinkin vähällä kuin litralla per meripeninkulma. Kymmenen solmua lisää vauhtia, eikä kulutus nouse vieläkään kuin 1,2 litraa meripeninkulmalla. Huippunopeutta kohti kulutuskin alkaa nousta reippaammin, kahden litran raja menee rikki 50 solmun tuntumassa. Käytännön matkanopeuksilla 230 DCs:n kulutuslukemat eivät poikkea 100-hevosvoimaa vähäväkisemmästä vakiomallista kuin marginaalisesti.
Vaikka kulutus on pientä, on DCs:n suorituskyky suurta. Muuta tosin ei oikein pidä olettaakaan, kun tehopainosuhde on mitä on. Suurimman vaikutuksen tekee kiihtyvyys, joka on repivää kautta koko nopeusalueen. Kaasuun reagointi on huippuluokkaa, kun tuplapotkurillinen Suzuki sysää DCs:ää eteenpäin. Huippunopeus nousee liki 55 solmuun.
Hyvän suorituskyvyn lisäksi tuplapotkurista seuraa liuta muitakin ehdottoman positiivisia ominaisuuksia. Esimerkiksi satamamanöövereita helpottaa se, että vene kääntyy yhtäläisen tehokkaasti molempiin suuntiin, myös peruutettaessa. Vauhdikkaassa ajossa ohjaus puolestaan säilyy mukavan tasapainoisena ja kevyenä, vaikka kone olisi trimmattu reilumminkin ylös. Arvokkaana lisävarusteena saatavaa sähköistä ohjaustehostin tähän sporttipakettiin ei jää kaipaamaan, vaan ne rahat voi sijoittaa muuhun.
Äänimaailmaltaan Suzuki DF350 on rouhea. Välillä päällimmäisenä on muhkean sporttiset pakoäänet, mutta ajoittain vähemmän miellyttävät mekaaniset äänet nousevat tarpeettoman vahvasti esiin. Vastaava kaksijakoisuus pätee myös AMT:n runkoon. Hyvissä olosuhteissa runkoäänet jäävät vähäisiksi, mutta isompien aaltojen paukkeet saisi suodattua enemmän.
Vaikka runkomuotoon ei ole tehty muutoksia, riittävät AMT:n ajo-ominaisuudet Suzukin tehoille hyvin, kunhan muistaa ettei kyse ole kilpaveneestä, vaan pituuteensa nähden jopa melko leveästä perheveneestä, jonka runko on perusmukava muttei erityisen syvä saati sulava.
Vielä 50 solmun nopeudessa DCs on tukevan tuntuisesti kuskin hallussa. Moottoritrimmin käyttövara on laaja, ja potkuri(e)n pito sallii myös ylitrimmaamisen, jolloin kulku muuttuu jo vähän epävakaaksi. Mukavuuden kannalta rungon herkkä kohta on monen muun veneen tavoin palteet, joihin aallot pääsevät toisinaan lyömään, ellei ohjauksella onnistu pitämään venettä tarkasti kölillään.
Hinnaltaan DCs on 250-hevosvoimaista vakiomallia 14 000 euroa arvokkaampi. Raha kuluu lähes yksinomaan tehokkaampaan moottoriin, sillä erikoisvarusteita erikoismallin hintaan ei sisälly. Tarkempi listaus löytyy viereisestä taulukosta.
Kokonaisuutena DCs ilman muuta innostaa, ja käsissä on kerrankin sellainen paketti, johon ei jää edes hypoteettisesti kaipaamaan lisää tehoa. Räväkkää suorituskykyä ja sen sortin sporttisuutta arvostavalle DCs muodostaa siis varteen otettavan vaihtoehdon, joskin valtaosa seitsemän metriseen AMT:hen päätyvistä valinnee jatkossakin ässättömän version.
