Marraskuun lopun aamu ei oikein tahdo valjeta Riiassa. Edes kaupungin koristeelliset jugendtalot eivät meinaa erottua niitä ympäröivästä harmauden vaipasta.
Riian laajan rahtisataman kupeessa olevalla suljetulla teollisuusalueella on suorastaan synkkää. Rakennukset ovat ulkoa rähjäisiä ja maisema tyly. Näkymä voisi olla tulevaisuuden dystopiasta, mutta on oikeasti ehtaa jäännettä kommunistisesta Neuvostoliitosta.
Ainoita liiketoiminnasta vihjaavia elonmerkkejä ovat parkkipaikan autokanta ja rakennuksien ikkunoista kajastavat kirkkaat valot. Kulman takana seisoo kahdella rahtilavalla kaksi Chewbaccan korkuista pahvilaatikkoa, joissa on Mercuryn logot.
Elämää nähneellä teollisuusalueella ja telakalla rakennettiin aikoinaan sotakoneita Neuvostoarmeijalle. Sitten tuli romahdus ja varkaat. Järjestys palasi ja uutta elinkeinotoimintaa alueelle alkoi syntyä 2000-luun alussa. Ruotsalainen alumiinivenevalmistaja Anytec aloitti venetuotannon Riiassa 15 vuotta sitten.
Anytecin tuotantotilat koostuvat 5–6 rakennuksesta, joissa veneet tehdään täysin käsityönä. Ainoa vähänkään automaattinen vaihe on alumiinilevyjen leikkaus, jonka tekee robottilaserleikkuri.
Joku logiikka ja järjestys tuotannossa varmasti on, mutta pikaisen tehdaskierroksen aikana se ei selviä. Samoja, mutta eri vaiheissa olevia venemalleja tulee vastaa siellä täällä ja jopa eri halleissa, joten varsinaisesta sarjatuotannosta ei voi puhua.
Vaikka tuotantotilat eivät ole kliinisen loisteliaat saati järjestyksen perikuva, on lopputuloksena kerrassaan vakuuttavia veneitä. Kuten A30.
Se on Anytecin uuden A-sarjan lippulaiva, joka on tehty ajettavaksi. Lujaa ja kovaa, myös vähän haastavammissa olosuhteissa.
Uusia A30:siä valmistuu muutama vuodessa. Koeajovene on sarjassaan viides, ja ensimmäinen joka on varustettu kahdella Mercury Racingin uudella, 4,6-litraisella ja mekaanisesti ahdetulla 450-hevosvoimaisella V8-perämoottorilla.
Me pääsemme liikkeelle heti aamutuimaan. Ilma on hyinen, mutta kuomun alla on mukavan lämmintä. Mukaan ensimmäiselle koeajolle lähtee allekirjoittaneen suomalaiskollega ja pitkäaikainen Anytec-veneilijä Roger Lohman, entinen F2-kisakuski Sven Jansson ruotsin Mercurylta sekä tehtaan testikuski Juri.
Heti ensi vilkaisulta on selvää, että A30 ei ole ihan mikä tahansa peltivene. Se on suorituskykyinen raaseri, eräänlainen veneiden vastine raa'an suorituskykyisille superautoille, joissa ei ole mitään turhaa. Niiden tavoin myös A30 on tehty ei vain sietämään, vaan oikeasti myös hyödyntämään kaikki peräpeilissä olevat 900-hevosvoimaa.
Runkomuoto on evoluutiota aiemmista Anyteceistä. Siinä ei ole muodikkaita portaita tai pystyä kirveskeulaa, vaan perinteisen loivasti kaartuva keularanka ja muuttuvakulmainen v-runko, jonka v-kulma on selvästi syvempi keulassa kuin perässä. Runko on keulasta hyvin kapea ja terävä, mutta perästä jo huomattavasti leveämpi ja kantavampi. Palteita on vain nimeksi.
A30:t myydään lähinnä joko Yamahan tai Mercuryn tehokkaimmilla perämoottoreilla varustettuina. Se on Anytecille pieni haaste, sillä moottorivalmistajat ovat päätyneet yli 400-hevosvoimaan hyvin eri tavoin.
Yamaha esitteli ensin mammuttimaisen 425-hevosvoimaisen XTO:n, joiden pariasennus painaa yhteensä yli 900 kiloa. Ja Anytec suunnitteli A30:n niiden mukaan.
Mercuryn sirompien 450R:ien pariasennus on yli 250 kiloa kevyempi. Joku valmistaja olisi voinut tyytyä kompromissiin, ja ripustaa kevyemmät Mercuryt samoille sijoille kuin Yamahat, painojakaumasta välittämättä. Muttei Anytec. Sen sijaan Mercuryille on hitsattu peräpeiliin asennusteline, johon koneet on pultattu. Siihen sopisi hyvin myös 300–350-hevosvoimaiset koneet, mutta Anytecilla hehkutetaan tehokkaampia.
Ohjaamon ja matkustamon konsepti on poikkeuksellinen. Taaempana on kaksi L-kirjaimen muotoista sohvaa, joiden keskeltä kuljetaan peräkannelle. Sohvat on tarkoitettu ensisijaisesti oleskeluun veneen ollessa paikallaan, ja matkustuspaikoiksi vasta kun kyydissä on suurempi kuin viiden hengen seurue.
Sohvien edessä layout tuo mieleen taas Star Warsin. Molemmilla laidoilla on kaksi kuppipenkkiä perätysten, ja kuskin paikka niiden keskellä. Kaikki erillisistuimet on varustettu Anytecin omilla jousitetuilla statiiveilla, jotka tekevät työnsä erinomaisesti.
Ohjaamossa tunnelma on pikemminkin lennettävästä hävittäjästä kuin ajettavasta urheiluautosta. Edessä on "kelluva" kojelauta, jota hallitsee kaksi suurta kosketusnäyttöä. Oikealla puolella on tukeva konsoli, jossa on tärkeimpinä kaasukahvat sekä kosketusnäyttöjen kaukohallintapaneelit. 60 solmun nopeudessa ei ehdi kurottelemaan.
Väinäjoen (Dougava) varrella sijaitsevalla satama-alueella käy virta muttei tuulta. Aallokko on pientä lainetta, jossa on hyvä ottaa tuntumaa A30:n peruskäytökseen.
Ensimmäiset, maltillisista nopeuksista tehdyt kaarrokset paljastavat hyvän ohjaustuntuman, tarkan ohjautuvuuden ja luontevan kallistumisen. Vauhdin nostaminen muuttaa lähinnä vain g-voimia.
Anyteceille tuttuun tapaan vauhdikkaissa kaarroksissa A30:n keula putoaa ja puree tiukasti veteen kiinni. Kun perässäkin riittää pitoa potkureihin saakka, tulee kaarroksista sen verran raisuja, että matkustajia on syytä varoitella mutkista etukäteen. Kuppipenkkien sivuilla on kiinnipitolenkit ihan syystä.
Kuskia kasvavat g-voimat eivät häiritse. Tukevassa penkissä pysyy hyvin ja ergonomia on mallikasta. Keskellä sijaitsevaan ohjaamoon tottuu nopeasti ja ajamiseen uppoutuessa kaikki muu alkaa kadota ja unohtua. A30:n ajofiilis vangitsee.
Ajonopeudet nousevat nopeasti ja huomaamattomasti 40–50 solmuun. Vielä yli 60 solmuun nousevalla huippunopeudellakin A30 etenee huomattavan vakaasti. Liukuunnousu ja kaasuunreagointi on odotetun räväkkää.
Äänimaailma on tavanomaisissa 20–40 solmun nopeuksissa sivistynyttä. Uuden sukupolven V8-Mercurytkin pikemminkin hyrisevät kuin murisevat. 40–60 solmun nopeudessa vesi on jo kova elementti, minkä huomaa myös runkoäänien kasvuna.
Yksi Anytecien kantava idea on, että suorituskykyä pitää pystyä hyödyntämään myös haastavammissa olosuhteissa. Koeajopäivänä tuulta on vain nimeksi, mutta Riianlahti ei petä. Puolesta metristä liki metriin kasvava aallokko on alueelle tyypillisen kenkkua eli jyrkkää ja lyhyttä.
A30 vakuuttaa nopeasti. Parhaiten sen huomaa siitä, että matkanopeus on hiipinyt aallokossakin kuin huomaamatta yli 40 solmuun. Penkkien jousitus tekee töitä, mutta myös runko hoitaa hommansa moitteetta. Eteneminen on kaikkiin aallonsuuntiin eleettömän mukavaa. Kulutus jää 40 solmun marssissa nopeuteen nähden kohtuulliseen noin kolmeen litraan meripeninkulmalla.
Myös normaaliin matka-ajoon kuuluvat suunnanmuutokset sujuvat mainitulla nopeudella ja mainitussa aallokossa hämmästyttävän siististi. Edes 180 asteen käännös myötäaallokosta vasta-aallokkoon ei saa aaltojen iskuja rungon palteisiin tuntumaan mitenkään epämiellyttäviltä. Kiristetään siis tahtia.
Kaasu pohjassa 60 solmua rikkoutuu kaikkiin aallonsuuntiin ajettaessa, mutta vasta-aaltoon ryskyttäminen saa ohjaamon kattavan ajokuomun etuosan tukikaaret irtoamaan kiinnityksistään. Muutoin kuomu pysyy tiiviisti paikallaan, mikä on nopeudet huomioiden melkoinen ihme.
Sivuaallokossa ajolinjoja voi vähän valitakin, ilman että keula osoittaa mitään pyrkimyksiä leikkaamaan. Zipwake-trimmilevyjen ja moottorien trimmaamisesta huolehtivan Mercury ActiveTrimin automaattiasetukset toimivat hyvin. Nopeassa aallokkoajossa moottoritrimmin säätäminen käsin voi kuitenkin olla tarpeellista, ja silloin Mercuryn kaukohallintalaitteen nappulan sormituntuma tuottaa selvän pettymyksen.
Myötäaallokossa meno yltyy entisestään. Lyhyessä aallonvälissä A30 kiitää aaltojen harjalla, mutta hiljalleen aaltojen korkeus ja väli alkaa kasvaa, ja yksittäiset aallot erottua. Muutaman aallon harjalla ensin keventää ja seuraavaksi A30 alkaa irrota kevyisiin ja hallittuihin ilmalentoihin.
Lopulta käsi-silmä koordinaatio pettää ja A30 karkaa isoon ja hallitsemattomaan loikkaan, mikä saa styyrpuurin puolella pelkääjän paikalla istuneen Svennen kyseenalaistamaan kuskin tarkoitusperät ja älykkyyden kovaäänisesti parahtaen.
Löytyy ne rajat siis A30:llekin, mutta tässä tapauksessa rajat tulevat venettä nopeammin vastaan matkustajilla ja kuskilla. Takapenkillä hiljaa istuvan Jurin virnistys vahvistaa asian.
Rakenteiden puolesta A30 vaikuttaisi kestävän mitä vaan. Runko ja kansi ovat äärinopeuksien aallokkoajossakin kuin yhdestä puusta veistetyt. Jäykässä rakenteessa, jossa lähes kaikki mahdolliset osat on kiinnitetty hitsaamalla, ei erotu nitinää, natinaa tai tutinaa. Poikkeuksen tekee "kelluva" kojelauta, jonka huomaa hiukan heiluvan kovemmassa menossa.
Kun rakenne ja ominaisuudet viritetään niin äärimmilleen kuin A30:ssa, se näkyy väistämättä myös hintalapussa. A30:n lapun lukemat alkavat noin 350 000 eurosta, mikä on yli 100 000 euroa enemmän kuin mitä Buster pyytää vastaavan kokoisesta Phantomista.
Varusteiltaan A30 on varsin valmis paketti, kuten oheisesta taulukosta voi todeta. Esimerkiksi kaksi 16-tuumaista plotteria kuuluvat vakiovarustukseen. Testiveneen kaltainen lisävarustus nostaa kokonaishinnan vajaaseen 400 000 euroon. Tarkkuus määräytyy lopulta esimerkiksi siitä, kuinka tehokkaan lämmityslaitteen, minkä tutkan ja kuinka monta joystick-ohjauspistettä tilaaja haluaa.
A30 on monin tavoin äärimmäinen yhteysvene. Se on myös äärimmäinen avovene, joka tosin tiiviin kuomun ansiosta sopii kylmäänkin keliin. Ennen muuta se on kuitenkin äärimmäinen ajajan vene, eräänlainen nykyajan vauhtivene. Menneiden vuosien muskeliveneistä poiketen A30:ssä on kuitenkin mukana aimo annos järkevyyttä ja käytännöllisyyttä.
