RantautumisstressiMeneekö vesillä veneilijän mieli?

Rantautuminen vieraaseen satamaan tai rantaan voi stressata. Miten siinä ihmismielen sekamelskassa voi ohjata veneen tyyneydellä parkkiin?

Hyppää, perkele! Älä saatana anna köyden tipahtaa veteen!

Kipparien kiukkuiset huudot tunnistaa jokainen veneilijä.

Tuntemattomissa rantautumiskohteissa tunteet ja psykologiset ilmiöt nousevat pintaan. Kapteenia pännii kaverinsa kömpelyys, kaveria kapun käskytys. Loppujen lopuksi kapteeni voi olla eniten huolissaan omasta suoriutumisestaan.

Ja silti ollaan kavereita tai perhe.

Miten päästä eroon rantautumisstressistä, joka ilmestyy esteeksi veneilystä ja yhdessäolosta nauttimiselle?

Maata näkyvissä, stressiä luvassa

Pari vuosikymmentä veneillyt sosiologian professori Anssi Peräkylä Helsingin yliopistosta tietää tunteen.

– Rantautumistilanteessa pelissä ovat kapteenin kasvot, veneilytaito ja kunnia. Sosiaalisia pelkoja ja stressiä voi kuitenkin opetella sietämään, professori Peräkylä sanoo.

Stressinsietokyky tarkoittaa sitä, että myöntää itselleen olevansa stressitilanteessa ja että tilanteen hallinnassa on epävarmuutta.

– Olennaista on sietää omaa osaamattomuuttaan, ja myös osata kysyä taitavammiltaan, Peräkylä sanoo.

Aloittelijan kannattaa harjoitella rantautumista kotisatamassa, vaikka se tuntuisikin nololta.

Kapteenin kallossa, miehistön mielissä

Stressi on psyykkinen tai fyysinen rasitus. Elimistö ja mieli yrittävät reagoida sietokyvyn ylittäviin olosuhteisiin ja sopeutua niihin.

Huolellinen tutustuminen veneilykohteeseen ja säähän auttaa luottamaan itseensä ja ehkä miehistöönkin.

Kommunikaation sävy on sovitettava siihen, miten miehistö muutenkin keskustelee. Täsmällisen viestinnän ei tarvitse olla aggressiivista.

Rantautumisessa voi pärjätä myös yksin muiden veneilijöiden tai satamamestarin avustuksella. Se helpottaa lapsiperheen veneilyä, jos toinen aikuisista joutuu rantautumisen aikana huolehtimaan jälkikasvusta.

Rantautui kiveen, ryhtyi professoriksi

Professori Peräkylä aloitti veneilyn 1970-luvulla isänsä moottoriveneellä. Parikymmentä vuotta myöhemmin Peräkylä hankki purjeveneen, kauniin kansanveneen.

Ensimmäinen rantautuminen päättyi nolosti.

Peräkylä saapui Merisatamaan vastamaalatulla folkkarilla tietämättä, kuinka hitaasti purjevene pysähtyy.

– Törmäsin purjeveneellä iloisesti kiviseen rantatörmään, Peräkylä muistelee.

– Kyllä minulla yhä syke nousee rantautumistilanteessa, Peräkylä tunnustaa.

– Olisi kiinnostavaa saada selvyys siihen, hyödyttääkö stressi enemmän keskittymistä kuin se haittaa kommunikaatiota veneessä.

• Teksti ja Kuvat Venemestari-lehden arkisto