Surkein tilanne on uusien purjeveneiden kaupassa, joka oli viime vuonna olematonta. Vielä vuonna 2010 Suomeen ensirekisteröitiin 114 uutta purjevenettä. Toissa vuonna luku oli enää 30 ja viime vuonna vain 12.

Varsinaisia tuotantopursia tusinasta oli vähän yli puolet. Suomen myydyin purjevenemerkki oli kahdella veneellä Dehler, yhden veneen rekisteröintimäärän ylsivät Arcona, Dragonfly, Lagoon, Swan ja Varianta.

Vesijettien kauppa on sujunut viime vuosina nousujohteisesti. Viime vuonna kasvu jatkui yli kuuden prosentin vauhdilla, kun Suomessa ensirekisteröitiin 692 uutta vesijettiä. Jettien ylivoimainen tilastoykkönen oli Sea-Doo, joka 471 laitteen rekisteröintimäärällään yltäisi kaikkien vesikulkuneuvojen merkkikohtaisessa tilastossa sijalle kaksi.

Moottoriveneitä ensirekisteröitiin viime vuonna 2 874 kappaletta. Luku sisältään myös 67 ilmakellukkeilla varustettua kumi- tai rib-venettä, 42 muu-kategoria alusta (lähinnä työ- ja saunalauttoja) sekä yhteensä 11 ilmatyynyalusta ja hydrokopteria.

Toissa vuonna moottoriveneitä ja muita rekisteröitiin 2 960 kappaletta, joten viime vuoden rekisteröintimäärä pieneni lukumäärällisesti lähes sadalla ja prosentuaalisesti melkein kolmella.

Kaikkien vesikulkuneuvojen yhteenlaskettu ensirekisteröintimäärä päätyi viime vuonna 3 578:aan, ja jäi edellisvuoteen verrattuna 1,7 prosenttia miinukselle.

Yamarin jatkaa myydyimpänä

Viime vuonna Suomen myydyimpänä moottorivenemerkkinä jatkoi edellisvuoden tapaan Yamarin. Etenkin sen alumiinirunkoiset Cross-mallit myivät hyvin, minkä ansiosta Yamarin pystyi hienokseltaan jopa kasvattamaan markkinaosuuttaan 18 prosenttiin 507 veneen rekisteröintimäärällään.

Buster säilytti kakkospaikkansa, vaikka sen myynti sakkasi viime vuonna rajusti yli neljänneksellä 360 veneeseen. Vielä reilu kymmenen vuotta sitten näytti siltä, ettei Busterin asemaa ylivoimaisena markkinajohtajana uhkaa mikään eikä kukaan, mutta toisin kävi. Parhaimmillaan suomessa myytiin tuhatkunta Busteria vuodessa ja sen markkinaosuus oli yli 30 prosentin luokkaa.

Faster-kauppa kävi puolestaan viime vuonna nousujohteisesti, mikä siivitti sen ensirekisteröintimääriltään Suomen kolmanneksi suosituimmaksi venemerkiksi.

Se kiilasi podiumille ohittamalla viime vuoden rekisteröintikisassa sijoille neljä ja viisi päätyneen Terhin ja Silverin.

Kärkikymmenikön täydentävät Suvi, AMT, Bella, Finnmaster ja Flipper, joista AMT ja Finnmaster onnistuivat kasvattamaan myyntiään ja parantamaan sijoitustaan edellisvuoteen verrattuna. Suvin, Bellan ja etenkin Flipperin kauppa kävi mollivoittoisemmin.

Viime vuoden myydyin tuontivenemerkki Brig on samalla Suomen suosituin kumi- tai rib-venemerkki. Omassa ilmakellukkeilla varustettujen moottoriveneiden sarjassaan se on ylivoimainen ykkönen.

Kooltaan isompien ja arvokkaampien moottoriveneiden valmistajista viime vuoden menestyneimmät olivat Grandezza ja Targa. Molempien pienimmätkin myyntimallit ovat kooltaan yli seitsemänmetrisiä ja niiden hinnat alkavat 100 000 euron luokasta.

Alumiiniset bowriderit suosiossa

Venetyypeittäin tarkasteltuna Suomen suosituin moottoriveneluokka on bowriderit eli avokeulaiset tuulilasiveneet. Niitä rekisteröitiin viime vuonna noin 1 200 joista alumiinirunkoisia oli selvästi yli puolet eli noin 750.

Vaikka kilpailu on lisääntynyt ja lisääntyy tänä vuonna entisestään, on alumiinirunkoisten bowriderien markkinakakulla yhä selvästi vähemmän jakajia kuin lujitemuovisten bowriderien vastaavalla. Alumiinibowriderien markkinoita hallitsee Yamarin Cross, Buster ja Silver.

Volyymimalleja haastaa lähinnä Faster SC-malleillaan sekä Finnmaster Husky-sarjallaan. Tänä vuonna kilpaan liittyy kovin tavoittein myös Bella-Veneet Oy:n alumiinirunkoiset Falcon-bowriderit.

Suomen myydyin yksittäinen venemalli ei ole kuitenkaan alumiinirunkoinen, vaan se on abs-muovista valmistettu Terhi 475 BR. Se on ainoa venemalli, jonka rekisteröintimäärä nousi viime vuonna yli sataan.

Muita kuin bowrider-tyyppisiä avoveneitä ensirekisteröitiin viime vuonna noin 820. Niistä alumiinirunkoisia oli noin 500 eli kaikissa avoveneissä alumiinirunkoisten veneiden osuus (noin 1 250) on selvästi suurempi kuin muiden (noin 770). Myös pulpettiveneiden mallikohtaisesta tilastoa hallitsevat Busterin, Fasterin ja Yamarin Crossin pienemmän kokoluokan alumiinirunkoiset mallit.

Osittain tai kokonaan katettujen retkiveneiden luokka voidaan jakaa kolmeen päätyyyppiin, eli matalalla keulakajuutalla varustettuihin daycruisereihin, perinteisiin retkiluokan HT-veneisiin sekä etu-, keski- tai takahytillä varustettuihin ohjaushyttiveneisiin.

Daycruisereita myytiin viime vuonna noin 200. Suosituimmat daycruisermallit tulevat Yamarinilta, Flipperiltä ja AMT:ltä. Daycruisereita myytiin viime vuonna käytännössä edellisvuoden tahtiin. Luokka on mielenkiintoinen seurattava, sillä yleensä juuri daycruiserien myynti seuraa yleisiä taloussuhdanteita. Daycruiserien kauppaan kohdistuu siis ainakin jonkinasteisia nousuodotuksia yleisen taloustilanteen kohentuessa.

HT-veneet ovat sen sijaan yhä harvemman mieleen, sillä viime vuosina niiden myynti ja sen myötä myös tarjonta on vähentynyt. Retki-hardtopparien kokonaismarkkina muodostui viime vuonna noin 60 veneen suuruiseksi. Mallikohtaisen tilaston kärjessä oli edellisvuoden tapaan pari Yamarinin mallia.

Ohjaushyttiveneiden luokassa Suomessa ennustettiin viitisen vuotta sitten etuhytillisten pilothouse-veneiden suosion kasvua, jonka oli määrä kääntää koko veneluokan myynti nousuun. Toive ei kuitenkaan toteutunut, vaikka kotimaisista kärkivalmistajista AMT, Bella ja Finnmaster kehittivät mallistoihinsa pilothouse-tyyppiset mallit.

Viime vuonna Suomessa myytiin noin 180 ohjaushyttivenettä, mikä on parisenkymmentä edellisvuotta vähemmän. Neljä suosituinta mallia ovat perinteisiä keskihyttiveneitä ja niistä kaksi on merkiltään TG.

Alumiinirunkoiset venemallit ovat myös ohjaushyttiveneissä suosittuja, vaikka lujitemuovirunkoiset veneet ovat vielä enemmistössä: 180 hyttiveneestä alurunkoisia oli viime vuonna 70.  Myydyimpien listalla niitä edustaa Buster Cabin ja Yamarin Cross 60. 

Kiinteillä makuupaikoilla, toiletilla ja pentterillä varustettuja matkaveneitä rekisteröitiin viime vuonna noin 120. Niistä puolet oli alle ja puolet yli 30-jalkaa pitkiä.

Finn-Marinin (Finnmaster ja Grandezza) ja Targan panos on molemmissa luokissa vahva. Pienempien matkaveneiden myydyimpänä jatkaa kuitenkin toista vuotta putkeen ranskalaisen Jeanneaun Merry Fisher 795.

Yli 40-jalkaisia uusia moottorijahteja, joiden merkki ja malli on Trafin tilastokannasta mahdollista selvittää, rekisteröitiin viime vuonna yhdeksän. Ne ovat Galeon 420, Galeon 445, Nimbus 405, Princess 56, Sunseeker Predator 57 sekä kaksi Targa 44:sta ja kaksi Grandezza 40:stä.