Källskärin huipulla tuulee, mutta maisemat ovat henkeäsalpaavat. Lännessä ja etelässä näkyy pelkkää luotojen täplittämää, horisonttiin häviävää aavaa. Källskärin korkein kohta sijaitsee noin 30 metriä merenpinnan yläpuolella.

Saari on kooltaan noin 37 hehtaaria, pisimmillään etelä-pohjoisakselin mitta on liki kilometrin. Täysimittaisia puita ei ole ja tuulen tuivertama kasvusto on parhaimmillaankin lantion korkuista. On ilmeistä, että nyt ollaan kaukana Ahvenanmaan ulkosaaristossa.

Kreivi saapuu saareen

Tukholmalainen vapaaherra Göran Åkerhielm saapui sattuman siivittämänä Källskärille eräänä kesäisenä päivänä 1958. Åkerhielm rakasti purjehtimista ja viihtyi erityisen hyvin Ahvenanmaan saaristossa.

Tarinan mukaan Åkerhielm päätyi ensin Kökarin pääsaarelle. Mies oli läpimärkä, sillä hän oli purjehtinut kaksi päivää läpi rankkasateen. Hän sai näköpiiriinsä laiturin, johon päätti kiinnittyä.

– Åkerhielm kuivatteli muina miehinä veneensä purjeita rannan kalliolla, kun tilan isäntä saapui paikalle. Ensihämmennyksen jälkeen Åkerhielmille tarjottiin ateria ja yösija laiturissa. Seuraava päivä valkeni aurinkoisena. Isäntäperheen vesa tarjoutui näyttämään alueen lähitienoot, jolloin Åkerhielm sai ensikosketuksen Källskäriin, kertoo saaren matkailuyrittäjänä ja oppaana toimiva Thomas Dahlgren.

Källskärin karu luonto ja mahtavat maisemat vetosivat Åkerhielmiin välittömästi.

Åkerhielmin tarina on katkeransuloinen. Hän syntyi vuonna 1922 varakkaaseen tukholmalaiseen perheeseen. Tulevaisuus olisi ollut vähintäänkin turvattu, mutta perheensä harmiksi Åkerhielm sattui olemaan homoseksuaali. Niihin aikoihin kyseessä oli kielletty ja paheksuttu taipumus, jota Åkerhielm ei kuitenkaan edes pyrkinyt salaamaan.

Perhe pelkäsi, että Åkerhielmin mieltyminen saman sukupuolen edustajiin tahraisi suvun maineen pääkaupungin paremmissa piireissä. Ongelma ratkaistiin luovuttamalla hänelle perintönsä ennakkoon, sillä ehdolla että mies pitäisi vastedes matalaa profiilia Tukholmassa.

Ennakkoon perityillä miljoonilla Åkerhielm osti muun muassa osan Källskäristä ja muokkasi siitä oman piiloparatiisinsa.

Kivityötä

Tunnelma saaren huipulla on samalla majesteettinen ja outo. Taivaanrantaan tuijottaessa koettaa automaattisesti asettua Åkerhielmin asemaan ja nähdä saman kuin hän näki tuona elokuisena päivänä vuonna 1958.

Kun laskeutuu hänen rakennuttamilleen tiluksille saaren etelärannalla, taianomainen vaikutelma korostuu entisestään. Rakennukset on kiilattu rauhalliseen laaksoon ja aluetta suojaa saarelta kerätyistä kivistä rakennetut muurit, jotka mahdollistavat varsin komean puutarhan ylläpidon.

Kivimuurit suojaavat tuulilta ja varaavat auringonlämpöä, joten pihapiirissä menestyvät nekin kasvit jotka eivät muuten pärjäisi ulkosaariston armottomissa oloissa, saati Suomen kylmyydessä.

Puutarhaa ylläpidetään edelleen Ahvenanmaan lääninhallituksen toimesta. Muureissa käytetty rakennusmenetelmä toistuu vielä isommin tontin satamassa, jonka aallonmurtajat koostuvat niin ikään Källskärillä kerätyistä kivistä.

Kivirakennelmissa hyödynnettiin ainoastaan saarelta kaivettuja kiviä. Betonia tai harjateräksisiä vahvikkeita ei käytetty ja kivirakannelmat ovatkin seisseet säiden armoilla vuosikymmenestä toiseen miltei muuttumattomina. Lisäksi Åkerhielm halusi että rakennustyöt tehtiin koneita käyttämättä.

– Kökarlaisten suussa lempinimen “Kreivi” saanut Åkerhielm palkkasi tilalleen paikallisia nuoria, joille toisinaan riitti paljonkin huoltohommia talvimyrskyjen syötyä isoja osia massiivisista aallonmurtajista. Kivet pinottiin aina samassa järjestyksessä kuin edellisenä keväänä ja raskas työ tehtiin käsin, ilman koneita.

Tove Jansson vieraana

Källskär vie pakottamatta ajatukset Tove Janssonin luodolle, Porvoon edustalla sijaitsevalle Klovharulle. Vaikka Åkerhielmin paratiisi ei ole samalla tavalla askeettinen kuin Janssonin yksinkertainen mökki, on molempien paikkojen filosofiassa jotain samaa.

Siinä missä Jansson oli taiteilija, voitaneen Åkerhielm luokitella taidemesenaatiksi. Molempia yhdisti lisäksi rakkaus saaristoon.

Siksi ei ole yllättävää, että Jansson lukeutui saaren vakiovieraisiin. Tarkkasilmäinen havaitsee jotain samaa Åkerhielmin rakennuttamassa huvimajassa ja muumitalossa.

Janssonin tiedetään ihastuneen huvimajan pärekattoon ja käytti sitä inspiraationa piirtäessään muumiperheen talon katon. Jansson ja Åkerhielm olivat tuttuja entuudestaan. He olivat tavanneet salakapakassa Tukholmassa, jossa Jansson opiskeli taidetta 1950-luvulla.

– Kun Jansson vieraili saarella ensimmäisen kerran, hän toi puolisonsa Tuulikki Pietilän mukanaan. Tapaaminen johti siihen, että “Kreivi” päätti tilata piirustukset kaikkiin tonttinsa rakennuksiin Tuulikin veljeltä Reima Pietilältä, Dahlgren kertoo.

Reima Pietilä tunnetaan kenties parhaiten Espoossa Otaniemen kampuksella sijaitsevasta, alun perin Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskuntataloksi rakennetun Dipolin suunnittelijana.

Noidan talo

Åkerhielmin vieraina nähtiin säännöllisesti myös hänen skotlantilaiset aatelisserkkunsa ja -ystävänsä. Eräällä näistä on merkittävä rooli saaren legendassa.

Häxans hus, eli noidan talo, on pieni tönö pirunpellon laidalla saaren länsirannalla. Tarinan mukaan talon nimi juontuu sitä kesäisin asuttaneesta skotlantilaisesta Miss Morriksesta, jonka uskotaan olleen Åkerhielmin serkku. Neiti Morris muistutti pitkine harmaine hiuksineen satujen noitaa.

– Ensialkuun Åkerhielm ei ollut kovin innokkaasti kutsumassa neiti Morrista saarelleen. Morris, joka oli lopen kyllästynyt kotimaahansa Skotlantiin ja halusi nähdä maailmaa, vetosi kuitenkin puutarhurintaitoihinsa ja sai kuin saikin Åkerhielmin lämpiämään ajatukselle. Neidin mökki rakennettiin kuitenkin varmuuden vuoksi saaren länsirannalle, mahdollisimman kauas Åkerhielmin asuttamasta päätalosta. Morris teki päivisin työtä puutarhassa, mutta kun saaren kello soi illalla, oli hänen vetäydyttävä omaan “noidan mökkiinsä”, Dahlgren kertoo.

Källskärin mystinen ja rikas historia on täynnä vastaavia tarinoita. Puhutaan arvomaalauksista ja menestyneiden kuvanveistäjien patsaista. Kuten olettaa saattaa, saareen liittyy myös runsaasti huhuja. Näiden totuusasteen päätteleminen jää kuitenkin useimmiten kuulijan vastuulle.