Loistokarin monipuolinen historia– Kun kaasu korvattiin auringolla
Suomen viimeinen kaasukäyttöinen valoloisto Airiston Loistokarilla sammutettiin vasta muutama vuosi sitten. Nyttemmin se on korvattu huoltovapaalla aurinkopaneeliloistolla.
Suomen viimeinen kaasukäyttöinen meriteiden turvallisuusväline, valoloisto, sijaitsi vielä muutama vuosi sitten Turun Airistolla pienellä puuttomalla Loistokarin luodolla. Ruotsinlaivan reitti kulkee sen sivuitse ja suuri osa suomalaisista on ihaillut ja ihmetellyt tämän eksoottisen rakennuksen käyttötarkoitusta. Ruissalon saaren eteläkärjessä se ohjasi merenkulkijoita aina Nauvosta saakka turvallisesti satamaan.
Vielä 1980-luvulla Saaristomeren väylämerkkejä hoiti ja huolsi silloisen Merenkulkuhallituksen käytössä oleva tarkastusalus T/A Turku, joka 1985 siirtyi s/s Ukkopekka -nimisenä yksityiseen omistukseen ja muuntui matkustajahöyrylaivaksi jatkaen lähes 200-vuotista perinnettä Suomen saaristossa.
Tunnettiin ennen Kauppakarina
Tämä pieni saari toimi myös vuosisatoja sitten Kauppakarin nimellä saaristolaisten tuotteiden myyntipaikkana, jonne kaupunkilaisten piti soutaa. Peremmällä Aurajoessa erinäiset rosvojoukot ryöstivät heidän tuotteensa ja rahansa. Pientä luotoa Aurajoen suulla käytettiin myös luotsien tukikohtana.
Loistokarin loistonvartijan mökin erkkeri-ikkuna.
Luodolle rakennettiin Keisarillisen Luotsilaitoksen toimesta vuonna 1880 mökki, jossa loistonvartija asui ja vastasi merenkulun turvallisuudesta. Siitä nimi Loistokari. Pimeän tullen sytytettiin Airiston puoleiselle ikkunaerkkerille öljylyhty, joka paloi pimeän ajan. Sen vaaliminen oli tärkeää ja vastuullista työtä. Koska vartijan piti hoitaa työtään keskeytyksettä avoveden aikaan ympäri vuorokauden viikon jokaisena päivänä, hänen oli asuttava saarella. Perheitä varten mökissä oli tilava olohuone sekä keittiö. Lämmitys hoidettiin kaakeliuunilla ja ruoka valmistettiin puukäyttöisellä hellalla. Sähköä luodolla ei ollut ja vesi tuotiin astioissa läheisen mantereen kaivoista. Saareen rakennettiin myös pieni navetta, jossa pidettiin muutamaa kotieläintä. Heinät koottiin veneellä hakien naapurisaarilta. Elämä oli tiukkaa, eikä silloin tiedetty vielä mitään eksoottisuudesta. Pikemmin primitiivisyys kuvaa paremmin elinolosuhteita.
Lapset sidottiin kiinni taloon
1800-luvun lopulla luodolla asui Lindström-nimisen loistonvartijan perhe. Heillä kerrotaan olleen 11 lasta. Aina oli vaarana, että lapset vyöryisivät muutaman sadan neliön kalliokarilta mereen. Niinpä äiti sitoi heidän taloustöidensä ajaksi narulla taloon kiinni. Viimeinen vakituinen asukas poistui saarelta 1969 ja yksi perheen lapsista kertoi myöhemmin oppineensa ajamaan tällä kallioluodolla polkupyörää. Perheen poistuttua saarelta heille jäi Merenkulkuhallitukselta vuokrasopimus mökin käytöstä edellyttäen, että he pitävät sen kunnossa eikä se ole ympäristölle rumuudeksi.
1990-luvun alussa yksi luodon vakituisista vierailijoista oli vuodesta 1938 asti nyttemmin höyrylaiva s/s Ukkopekaksi nimikoitu alus. Höyrytessä luodon ohi se pysähtyi ja laski pelastusveneen vesille. Laivan kansimies juoksi saareen ja kiinnitti nastoilla mökin oveen paperilapun, jossa oli aluksen kapteenin nimi ja puhelinnumero sekä pyyntö soittaa. Monien viikkojen jälkeen puhelin soi. Saaren viimeisen vuokralaisen perheenjäsen soitti ja kysyttäessä saaren vuokrausmahdollisuutta kertoi, että mökin kunnossapito on niin vaativa toimi, että he ovat valmiit myymään sen vuokraoikeuden. Tehtiin sopimus ja höyrylaiva rakensi mittavin toimin kelvollisen laiturin kallionräjäytyksineen. Rantaan rakennettiin lähes 200 m2 laituri perinteisten laituritanssien pitämiseen. Rantaan rakennettiin myös perinteiset leppäpuulla lämpiävät kalansavustusuunit, loistelohipaikka sekä grilli. Pian 30 vuoden ajan saaressa ovat asuneet Loistokarin akka ja ukko, joka valmistavat perinteisesti villikalaillallisen laituriin höyryävän s/s Ukkopekan asiakkaille.
Senaattikiinteistön laittaessa valtion käyttämättömiä kiinteistöjä myyntiin, siirtyi se höyrylavaosakeyhtiön omistukseen. Nyt lähes 150 vuotta mökin rakentamisen jälkeen ulkosaariston kaltaisella avonaisella tuulisella luodolla peruskorjaus tuli välttämättömäksi. Osa hirsistä menee vaihtoon, lattiat, ikkunat ym. vaativat täydellisen kunnostuksen. Viime vuonna alkoi Museoviraston avustuksella ja ohjauksella 3-vuotinen työurakka. Kesällä 2024 se lienee finaalissa.
Loistokarin sykkivä sydän, lasinen ulkoneva erkkeri asennetaan jälleen sille kuuluvalle paikalle. Suomen saariston viimeisenä aitona matkustajahöyrylaivana koko toiminta on pitkälti perinnekulttuurin ylläpitämistä. Yksityisin varoin. Aikana, jolloin vain uudet ja nopeat ovat kelpoisia, höyrylaivan toiminnan jatkaminen on enemmän kuin haasteellista. Vanhanajan höyrylaivan purjehdus, laituritanssit kallioluodolla sekä illallinen aitoakin aidossa ympäristössä on joillekin nostalginen muistelo. Joillekin uusi kokemus. ”Matkustakaa höyrylaivoilla, muutoin ne katoavat lopullisesti”, kertoo muun muassa Ruotsin höyrylaivaystävien yhdistys.
