Skipperi ja suomalainen sähkövenevalmistaja Q Yachts lanseeraavat uuden sähköveneen osaksi Skipperi Fleet -yhteiskäyttöpalvelua. Ensimmäiset veneet saadaan käyttöön kesällä 2022. Lähivuosien suunnitelmissa on satoja sähköveneitä Suomeen ja ulkomaille.

Skipperi on opettanut vauhdilla suomalaisille monta uutta tapaa veneillä. Se toimii yksityisomistuksessa olevien veneiden vuokrausvälittäjänä sekä hallinnoi Skipperi Fleet -yhteiskäyttöveneiden laivastoa. Lisäksi se on kehittänyt oheispalveluja, kuten oman veneilykoulutuksen ja -tutkinnon sekä tuonut veneiden karttaplottereihin varoitukset nopeusrajoituksista ja aallonmuodostuskieltoalueista ja niiden rikkomisesta. Nyt se aikoo opettaa suomalaiset sähköveneilemään.

Veneilyn sähköistyminen on vielä kaukana esimerkiksi autojen vastaavasta kehityksestä. Silti sähköistyminen on väistämättä osa veneilynkin tulevaisuutta. Sähköistymisen ohella toinen globaali megatrendi on jakamistalous, jonka Skipperi on tuonut vauhdilla myös veneilyyn.

Q Yachtsin valmistama Q Club -sähkövene on suunniteltu nimenomaan Skipperin yhteiskäyttöveneeksi. Sen suunnittelun lähtökohtina ovat olleet käyttötarkoitus, haluttu matkanopeus ja toimintamatka. Veneen teollisesta muotoilusta vastaa tunnettu suomalainen suunnittelutoimisto Navia Design (Aivan Oy).

– Haluamme olla sähköisen veneilyn eturintamassa tuomalla sähköveneet osaksi Fleet-palvelua. Olemme myös iloisia, että ensimmäiset veneet tulevat Espooseen, Skipperin syntysijoille. Vene itsessään on helposti lähestyttävä ja käytettävyydeltään erinomainen kokonaisuus, kertoo Kristian Raij, Skipperin toimitusjohtaja ja toinen perustaja.

Q Club 7,2 metriä ja pitkä ja 2,3 metriä leveä, suluvalinjainen avovene, joka on kehitetty alusta saakka vain ja ainoastaan sähköveneeksi. Se on varustettu teholtaan noin 10-hevosvoimaista polttomoottoria vastaavalla 6 kilowatin ePropulsion-sähköperämoottorilla ja 27 kilowattitunnin ajoakulla. Veneen huippunopeus on noin 8 solmua ja sopiva matkanopeus 6 solmua. Suurehko akku takaa laskennallisen toimintamatkan nousevan kuuden solmun matkanopeudella peräti 78 meripeninkulmaan eli noin 140 kilometriin. Skipperin veneet ladataan yön aikana ja latauksen on laskettu riittävän kahteen päivän käyttövuoroon.

Sähkö mahdollistaa rauhallisen ja äänettömän etenemisen lähisaaristossa ilman merkittävää aallonmuodostusta. Hiljainen lipuminen on elämyksellinen nautinto ja mahdollistaa ikimuistoiset veneilyhetket maksimissaan kuudelle matkustajalle. Veneessä on Fleet-veneilijöille tuttua teknologiaa, kuten veneen kookkaan monitoiminäytön, ajotietokoneen ja Skipperin mobiilisovelluksen välinen yhteys.

– Vuokratarpeeseen suunniteltu Club-mallisto luo meille merkittävän potentiaalin kansainvälisesti kasvavaan markkinaan. Edistyksellinen teknologia ja panostus designiin vahvistaa meidän kilpailuetua ja antaa meille erinomaiset edellytykset tulla maailman johtavaksi sähkövene-brändiksi, uskoo Q Yachtsin toimitusjohtaja Johan Uunila.

Ensimmäiset Skipperin Q Club -sähköveneet ovat aluksi pilottiryhmän käytössä ja kaikkien tutustuttavina Skipperin koeajotapahtumassa kesällä 2022. Skipperin ja Q Yachtrsin tavoitteena on kasvattaa veneiden määrää merkittävästi kausilla 2023–2025.

Q Yachts esittelee myöhemmin Club-vuokravenemallin rinnalle yksityiskäyttöön suunnitellun ja kuluttajamarkkinoille myyntiin tulevan Q 24 -huvivenemallin.

www.skipperi.fi

www.q-yachts.com

 

 

  • Teksti: Jan Sjölund
  • Kuvat: Skipperi

Katso myös nämä

Uusimmat

Venemyyjän vihjeet

Grandezza 28 OC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Grandezza 28 OC

2019 152 000 €

Tämä siistikuntoinen ja hyvin varusteltu vene tarjoaa ikimuistoisia hetkiä vesillä.

Myyjä: Astrum Turku

Yamarin 67 DC - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Yamarin 67 DC

2024 78 000 €

Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.

Myyjä: Venemaailma

Sea Ray 375 Sundancer - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sea Ray 375 Sundancer

2009 140 000 €

Vaihtovene. Tässä hyvin pidetty ja todella toimiva metkavene. Etuhytillä varustettu ja isolla salongilla oleva vene, antaa paljon tilantuntua!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Flipper 880 ST - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Flipper 880 ST

2014 119 000 €

Näyttävä Flipper 880ST myynnissä. Vene nähtävillä Tuotekatu 13, Raisio

Myyjä: Venemaailma

Targa 27.1  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Targa 27.1

2006 129 900 €

Hienokuntoinen Targa 27.1, tervetuloa tutustumaan Turun toimipisteeseemme.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Sunseeker Manhattan 55 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 55

2024 2 560 000 €

Uusi, nyt myynnissä huippu siisti Sunseeker 55 Manhattan.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Marex 310 Sun Cruiser - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Marex 310 Sun Cruiser

Uusi 376 000,00 €

Esittelyveneen tarjoushinta: 376000 €. OVH: 401 400 €. Nyt huippuluokan matkavene hyvillä ajo-ominaisuuksilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Sunseeker Manhattan 50  Volvo Penta D12, 715 hv, Diesel - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Sunseeker Manhattan 50 Manhattan 50

2005 390 000 €

Mahtava Sunseeker 50 Manhattan nyt myynnissä. Todella huolellisesti pidetty ja huollettu.

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Fairline 41 43 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Fairline 41 43

1991 114 500 €

Fairline 41/43 on matkaveneiden klassikko. Erittäin tukevasti valmistettu, merikelpoinen ja turvallinen kaunotar.

Myyjä: Nautical Partners Oy

Minor 31 Offshore - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 31 Offshore

2012 138 000 €

Vene on varustettu kahdella hytillä, joissa yöpyy yhteensä neljä henkilöä. Veneen kansi on täysin ympäri käveltävä ja turvallinen korkeiden laitojen sekä kaiteiden ansiosta.

Myyjä: Astrum Turku

Beneteau Antares 6 Fishing 62  - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Beneteau Antares 6 Fishing 62

2007 22 900 €

Siisti Beneteau! Pohjanmaali. Lowrance plotteri 7" kaijulla.

Myyjä: Venemaailma

Bella 652 - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Bella 652

2002 26 900 €

Siistikuntoinen Bella 652 nyt myynnissä.

Myyjä: Astrum Turku

Boston Whaler 230 Outrage - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 230 Outrage

2018 88 000 €

Vaihtovene. Nyt myynnissä huippuvene kalastukseen ja vesiurheiluun. Boston Whalerin ominaisuudet on tässä kokoluokassa ylivoimaiset!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Boston Whaler 170 Montauk - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Boston Whaler 170 Montauk

2024 77 500 €

Uusi, Nyt myynnissä merten legenda! Tämä huippuyksilö ei jätä ketään kylmäksi. Runsailla varusteilla!

Myyjä: Marinepalvelu Power Products Oy

Minor 27 WR - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Minor 27 WR

2005 69900 €

Siisti ja merikelpoinen Minor 27 WR luotettavalla Volvo Penta KAD 300 diesel-moottorilla. Veneen keulassa makuutilat kolmelle henkilölle ja vesi-WC. Hytistä löytyy pieni pentteri liedellä ja...

Myyjä: Astrum Turku

Delphia Delphia 10 SEDAN - Myynti-ilmoitukset - Totalvene.fi

Delphia Delphia 10 SEDAN

2026 322 800 €

Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!

Myyjä: Nautical Partners Oy