Kesän The Tall Ships Races -tapahtuma toi Turkuun kävijöitä ja rahaa – 380 000 kävijää ja jopa 27 miljoonan euron talousvaikutukset
Turun kuluneen kesän suurin yleisötapahtuma oli menestys myös aluetaloudellisesti. Kävijätutkimuksen mukaan The Tall Ships Races -purjelaivatapahtuma jätti jälkeensä tyytyväisten vierailijoiden lisäksi huomattavat summat ravintola-, majoitus- ja muina ostoina.
Kohti ympäristöystävällisempää yhteysalusliikennettä – Hallitus sitoutuu mahdollistamaan yhteysalusliikenteen pitkät sopimuskaudet
Hallitus on budjettiriihessä sitoutunut mahdollistamaan yhteysalusliikenteen sopimuskauden pidentämisen nykyisestä viidestä vuodesta 15 vuoteen. Pitkien sopimuskausien mahdollistamiseksi hallitus toteuttaa asetusmuutoksen.
Helsingin kaupunki jatkaa hylättyjen veneiden poistamista – Nyt iso luuta heiluu itärannikolla
Helsinki on ryhtynyt toimenpiteisiin kaupungin rannoille hylättyjen veneiden osalta. Seuraavaksi tullaan poistamaan yleisille alueille omistajiensa hylkäämiä veneitä Stansvikin, Ramsinniemen ja Kallahden alueilta.
- 03.11.2025 Uutinen Boat Store Finland pääsi yrityssaneeraukseen
- 03.11.2025 Uutinen Yamaha Motor Finland ja Yamaha Motor Scandinavia yhdistyvät
- 28.11.2025 Uutinen Rantakone laajentaa Lahteen
- 05.11.2025 Uutinen Lahden Bikemarine lopettaa
- 25.11.2025 Reportaasi Atlantic Rally for Cruisers 2025
- 10.11.2025 Uutinen Saxdorin voimakas kasvu jatkuu
- 27.11.2025 Uutinen Lahti Region tiedottaa:
- 07.11.2025 Video Nordkapp Airborne 6.3 (2024–)
- 27.11.2025 Video Best of Boats Award 2025
- 24.11.2025 Uutinen Simrad Halo AutoTrack
- 27.11.2025 Video Best of Boats Award 2025
- 27.11.2025 Video Best of Boats Award 2025
- 27.11.2025 Video Best of Boats Award 2025
- 27.11.2025 Video Best of Boats Award 2025
Uusimmat
- 02.12.2025 Uutinen Metsähallitus ja Helsingin kaupunki neuvottelevat Vallisaaren ja Kuninkaansaaren omistuksesta
- 02.12.2025 Ensiesittely Marcopolo MP10 ja MP12 (2026–)
- 01.12.2025 Ensiesittely Santasevera 42 Sport (2026–)
- 01.12.2025 Ensiesittely Yanmar VC30 (2026–)
- 29.11.2025 Uutinen Valokuvanäyttely Ingmar Bergmanin maisemista
- 29.11.2025 Uutinen Hailuodon kiinteä yhteys:
- 28.11.2025 Uutinen Best of Boats Award 2025
Toimitus suosittelee
Hailuodon kiinteä yhteys: Huikun työsillan veneilyaukkoa kavennetaan
Hailuodon kiinteän yhteyden työmaalla valmistaudutaan kaventamaan Huikun työsillassa olevaa veneilyaukkoa. Vesillä liikkujia kehotetaan tarkkaavaisuuteen.
Strömman läppäsilta suljetaan kaikelta liikenteeltä korjaustöiden ajaksi – Työt alkavat 30.9. ja päättyvät 11.10.
Kemiönsaaressa sijaitsevalla Strömman kanavan läppäsillalla tehdään korjaustöitä syyskuun lopusta lokakuun alkuun. Työt alkavat maanantaina 30.9. klo 6:00 ja kestävät perjantaihin 11.10. klo 18:00 asti. Korjaustöiden ajaksi tieliikenne katkaistaan ja käyttöön tulee kiertotie. Silta on suljettuna...
GPS-häiriöt vesialueilla lisääntyneet – Veneilyssä korostuvat navigointitaidot ja päällikön vastuu
Sähköisiä navigointiapuvälineitä käytetään paljon myös pienissä veneissä. Tekniset apuvälineet eivät kuitenkaan korvaa veneilijän hyviä navigointitaitoja yllättävissä tilanteissa kuten satelliittinavigoinnin häiriintyessä. Pidä turvallisuutesi vuoksi merikartat mukana. Ilmoita radiohäiriöistä...
Candelan “maailmanennätykseen” voi suhtautua varauksin – Mittaustuloksilla kikkailu ei kanna
Sähkövenevalmistaja Candelan tuoreessa tiedotteesta puhutaan “maailmanennätyksestä” ja hehkutetaan sähköveneen taloudellisuutta verrattuna polttomoottoriveneeseen. Tarkempaa syyniä tiedot eivät kuitenkaan kestä kovinkaan hyvin.
Liikennöidylle väylälle suunniteltu hanke torpattiin Helsingissä – Killingholman ja Herttoniemen välille ei rakenneta polkupyöräsiltaa
Suunniteltu kevyen liikenteen silta olisi yhdistänyt Herttoniemenrannan ja Laajasalon virkistysalueet. Kaupunkiympäristölautakunta päätti kuitenkin luopua siltayhteyden kehittämisestä.
Posankka Race haastaa pelastamaan Itämeren – Näin voit osallistua
Sunnuntaina 15.9. klo 14 järjestetään Turun päivän perinteinen Posankka Race -hyväntekeväisyystapahtuma Kirjastosillan kupeessa. Tapahtumassa 4000 kylpyposankkaa molskahtavat jokeen havainnollistamaan Aurajoen roolia meriroskien kuljettajana ja keräämään varoja Itämeren roskaantumisen ehkäisyyn....
Satahanka XIV Meripartioleiri Satahanka järjestetään Nauvossa kesällä 2025
Suomen Partiolaisten järjestämä Satahanka-leiri kokoaa noin 2 000 meripartiosta kiinnostunutta osallistujaa Paraisille, Nauvoon heinäkuussa ensi kesänä.





