Moottorivene roihahti liekkeihin pian tankkauksen jälkeen Meri-Rauman edustalla sunnuntai-iltana. Veneen kyydissä olleet neljä henkilöä pelastautuivat hyppäämällä mereen.
Kiinalaisen ePropulsionin uudet E-sarjan kolmen ja kahdeksan kilowattitunnin litiumakut toimivat 48 voltin jännitteellä.
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Sunnuntai-iltapäivällä sattui veneonnettomuus, jossa kolmihenkinen miehistö rysäytti moottoriveneen karille Saaristomerellä. Onnettomuuspaikalle hälytetty Merivartiosto onnistui hinaamaan haveristin...
Yhdessä vesille -kampanja on Suomen Purjehdus ja Veneilyn ja seurojen sekä veneilijöiden yhdessä isännöimä vuotuinen kesäkampanja, jolla levitetään veneilyn ilosanomaa ja houkutellaan myös uusia...
Tanskalainen veneenvalmistaja X-Yachts ja merenkulkukäyttöön suunnitellun konenäön valmistaja SEA.AI – entinen Oscar Systems - ovat julkistaneet yhteistyöhankkeen, jonka tavoitteena on lisätä...
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Vuoden 2027 alussa Suuli-rekisteriin tulee useita uudistuksia, joiden tavoitteena on parantaa tietosuojaa, helpottaa järjestelmän käyttöä ja sujuvoittaa seurojen rekisterien ylläpitoa. Osa...
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Vene 27 Båt -messuilla järjestetään kolmatta kertaa kunnostettujen käytettyjen veneiden Veneelle uusi elämä -kisa. Uusien veneiden rinnalla kisan kunnostetut klassikot osoittavat, että veneilyn voi...
Suomalainen veneilytarvikeliike Marinekauppa varoittaa Venetarvikekeskus- ja Vesiliikuntaverkko-nimillä toimivista verkkokaupoista. Sivustoille on kopioitu Marinekaupan ja muiden suomalaisten...
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Merialueilla levien kevätkukinta kuluttaa typen mutta jättää yhä kesäksi fosforiravinnetta sinileville. Lämmin ja tyyni sää voi kasvattaa sinileväkukinnat voimakkaiksi.
Noin 3,5 miljoonan euron hintainen ja 20 metrin pituinen Princess F65 kuuluu yhdysvaltalaisomistukseen siirtyneen brittiveistämön mallivuoden 2023 uutuuksiin. Sen neljä tai viisi makuuhyttiä ja yhtä...
Kotkan Merikeskus Vellamon laiturialueelle sijoitettu vartiolaiva Telkkä avautuu uudistetulla näyttelyllä 5.6.2023.
Baltic Sea Action Group (BSAG) tarjoaa uuden tavan osallistua Itämeren suojeluun. Itämeri-lippuautomaatit kiertävät Suomen kaupunkeja kesän aikana. Lipun lunastamalla voi vaikuttaa siihen, että...
Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n jo perinteeksi muodostunut Saaristomeren venekeräys järjestetään yhteistyössä jälleen tänä kesänä. Käyttökelvottomien veneiden...
Örön linnakesaaren historia ja luonto ovat yhdistelmä, johon kannattaa tutustua – se jättää muiston, jota kertaa mielellään. Saaren linnoittaminen alkoi jo vuonna 1915. Sata vuotta myöhemmin Örö...
Yhdysvaltain rannikkovartioston purjekoululaiva Eagle sekä vartiolaiva Turva kiinnittyvät Helsingin Eteläsataman Katajanokanlaituriin 1.-4.6.2023. Vierailun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua...
Rajavartiolaitoksen laivat jättävät jäähyväiset Turulle torstaina 1.6.2023. Tilaisuuden kunniaksi järjestetään kaikille avoin ja maksuton open ship -tapahtuma Aurajoen rannassa.
Italialainen veneveistämö Mimì lanseeraa uudistetun version klassisesta Libeccio 11 Cabinistaan. Veistämöllä on pitänyt kiirettä viime aikoina, sillä se esitteli päivitetyn Walkaround-version...
Volvo Penta on lisännyt Joystick Driving -toimintoihin sen, mikä siitä on vuonna 2012 tapahtuneesta esittelystä saakka puuttunut, eli kaasun hallinnan.
Puuveneveistäjät ry esitteli helmikuussa Helsingin venemessuilla uuden tyyppiveneen prototyypin, joka on saatu nyt vesille. Tällä Sail in Finlandin videolla veneen esittelee yhdistyksen...
Kesäkuun alussa 30 vuotta täyttävää Päijänteen kansallispuistoa juhlistetaan monin tavoin Geopark-viikkojen yhteydessä 26.5.–11.6.
Suurimmalla osalla vesiliikenteessä hukkuneista ei ole ollut pelastusliivejä päällä. Pelastusliivi ei auta veneen pohjalla, vaan se kannattaa pukea päälle jo ennen vesille lähtöä. Oikeankokoinen ja...
Yamaha, Honda, Suzuki ja Kawasaki ovat yhdessä ilmoittaneet perustavansa HySE-tuotekehitysyhteisön kehittämään kaksipyöräisiin, perämoottoreihin ja muihin pienkoneisiin sopivia vetykäyttöisiä...
Tarve vesiliikenteen rajoittamiselle on muodostunut uuden, Lintupaaden läheisyyteen laaditun väylän takia.