Petrillä sade taukosi toisen päivän puolessa välissä siinä määrin, että grillikatoksen tulisijaan saatiin tulet ja reissun ensimmäiset nuotiomakkarat tehtyä lounaaksi.
Ruoan päälle vähän väkipakolla tehty metsäretki teki nopeasti u-käännöksen, kun lapset jäivät alakynteen hyttysille. Veneelle palattiin naamat ja otsat purtuina. Sitten alkoikin taas tihuttaa.
Illaksi keli kuitenkin selkiytyi, ja äityi jopa keskimääräistä komeammaksi ilta-auringoksi. Se ei tällä kertaa paljoa lämmittänyt, sillä satamapoukamamme oli tyystin varjossa. Tuli mieleen että asiat voisi olla toisinkin.
Satamakirjan selaus oli viimeinen sinetti metsäkeikalle: reilun kymmenen meripeninkulman päässä olisi Kerimäki, minkä satamaan paistaisi kaiken järjen mukaan ilta-aurinko, ja sieltä saisi paitsi polttoainetta, myös vettä ja sähköä. Ja kaikki kirkonkylän palvelut päälle. Sinne siis.
Kerimäen satama on miljööltään mukava. Rannasta työntyy järvelle vaikuttava rivi venevajoja ja tilaa riittää. Palvelut vain eivät ole ajan tasalla. Huoltorakennuksena on kaksi bajamajaa ja sähkötolpat lukittuja. Septitankin saa sentään tyhjennettyä ja vesitankin täytettyä. Huoltoasemaa ei näyttäisi olleen enää pitkään aikaan, joten satamaoppaiden tieto on siltä osin väärää.
Kerimäen päänähtävyytenä toimii maailman suurin puukirkko, jota kyllä kelpaakin ihmetellä. Se tuo kirkonkylälle matkailijoita, mikä taas heijastuu kohtuullisen hyvinä palveluina. Veneilijätkin hyötyvät muutaman sadan metrin päästä satamasta löytyvistä kahviloista, kaupoista, apteekista, alkosta sekä majoitus- ja ravitsemusliikkeistä.
Lasten kannalta mukavaa on, että sataman vierestä löytyy sekä uimaranta että laaja leikkipuisto. Me tavoitimme Kerimäellä jälleen todellisen lomafiiliksen. Osaltaan siihen auttoi tietysti sää, joka oli vaihteeksi lähes koko päivän aurinkoinen.
Kokonaisuutena Kerimäessä olisi potentiaalia todelliseksi Puruveden veneilykeskukseksi. Se vaatisi kuitenkin aktiivisen yrittäjän operoimaan ja kehittämään satamaa, koska nykyisellään sitä ei näytä hoitavan kukaan.
