Itämeren vedenkorkeus vaihtelee jatkuvasti joitakin kymmeniä senttimetrejä lähinnä tuulen ja ilmanpaineen vaihtelujen takia. Veneilijän on hyvä tietää ajantasainen vedenkorkeus ja vedenkorkeusennuste, jotta voi väistää liian matalat paikat ja mitoittaa veneen kiinnitysköydet sopiviksi.

Ilmatieteen laitos mittaa merivedenkorkeutta ja tuottaa siitä ennusteita. Tulokset ilmoitetaan tavallisesti kahdessa muodossa: perinteisen teoreettisen keskiveden (engl. mean water, MW, tai mean sea level, MSL) mukaan sekä uudessa N2000-korkeusjärjestelmässä.

Esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelussa tämä näkyy niin, että ennustekäyriä on kaksi, joista itselle tarpeettoman voi piilottaa alareunasta klikkaamalla. Havaintotaulukossa on erilliset sarakkeet eri korkeusjärjestelmille.

Yhteensopivuus merikartan kanssa ratkaisee

Tärkeintä on käyttää samaa korkeusjärjestelmää kuin mitä oma merikartta käyttää. N2000-järjestelmän kartat tunnistaa reunan merkinnästä BSCD (N2000). Karttojen siirtymä uuteen järjestelmään etenee alueittain. Kaikki uudet Pohjanlahden kartat ovat jo N2000:ssa, Ahvenanmeren viimeiset ilmestyvät kesäkuussa, ja Saaristomeren kartat seuraavat. Suomenlahden N2000-kartat julkaistaan vuonna 2026.

vedenkorkeus kaskinen 750px

lmatieteen laitoksen verkkopalvelussa toisen vedenkorkeustiedon voi halutessaan piilottaa klikkaamalla vaaka-akselin alla korkeusjärjestelmän nimeä.

Kaikille sama

N2000-korkeusjärjestelmän käytössä on monia etuja. Yksi näistä on se, että kaikki Itämeren valtiot käyttävät nyt samaa korkeusjärjestelmää. Ennen jokainen maa käytti omaa teoreettisen keskiveden nollatasoa, joiden yhdistäminen oli monimutkainen laskutoimitus. Kun kaikki maat käyttävät samaa, Amsterdamin nollakohtaan (NAP eli Normaal Amsterdams Peil) sidottua järjestelmää, voi esimerkiksi Tallinnan ja Helsingin vedenkorkeuslukemia verrata suoraan toisiinsa.

Toisin kuin teoreettinen keskivesi, joka vaihtelee vuosittain maankohoamisen ja merenpinnan nousun vuoksi, N2000 pysyy muuttumattomana, koska se on sidottu kiinteään vertailupisteeseen, Amsterdamin NAP-järjestelmään.

www.ilmatieteenlaitos.fi