Euroopan neuvoston (Council of Europe) konsultti Blanca Ramos tutustui kansallispuiston luonnon suojeluun ja virkistyskäyttöön kesällä 2023. Monipuolisuus meri- ja saaristoluonnon suojelukohteena sai kiitosta arviointikäynnillä. Neuvosto on nyt diplomin uusiessaan kiinnittänyt huomiota muun muassa merilintujen suojeluun ja vieraslajien torjuntaan.
– Kansallispuiston merialueilla on tehty merkittävää luontotiedon keruuta vuosien ajan, ja alueet ovatkin koko Suomen meriluonnon parhaiten kartoitettuja. Vedenalainen luontotieto on koottu vedenalaisen meriluonnon karttapalveluun, josta kuka tahansa voi selata havaintoja: velmu.syke.fi, kertoo luonnonsuojelun erityisasiantuntija Anna Arnkil Metsähallituksen Luontopalveluista.
– Lisäksi Biodiversea-hankkeessa tullaan kansallispuistoon istuttamaan lisää meriajokasta sekä kehittämään menetelmiä vedenalaisten luontoarvojen seuraamiseksi. Vaikkakin rehevöityminen uhkaa myös kansallispuiston vedenalaista luontoa, on meriajokkaan istutuspaikat mahdollista valita olemassa olevan tiedon pohjalta siten, että meriajokkailla on parhaat mahdolliset selviytymismahdollisuudet, Arnkil jatkaa.
Kuten neuvosto ehdottaa, kansallispuistossa seurataan vieraslajien sekä kävijöiden vaikutusta luontotyyppien ja lajien tilaan, jotta haitat pystytään pitämään mahdollisimman pieninä. Esimerkiksi minkit ja supikoirat voivat uhata saarilla pesiviä merilintuja tai retkeilijöiden kulkeminen voi lisätä maaston kulumista.
– Sekä tutkimustoimintaan, vieraslajien torjuntaan että matkailuun liittyen teemme aktiivista yhteistyötä asiantuntijoiden ja paikallisten toimijoiden kanssa, kertoo palveluomistaja Annukka Rasinmäki.
– Metsähallituksen Luontopalvelut tarvitsee kuitenkin riittävät resurssit kansallispuiston ylläpitoon, jotta voimme taata meren ja saarien upean luonnon säilymisen – myös kävijöiden iloksi.
Mikä diplomi?
The European Diploma for Protected Areas eli Euroopan luonnonsuojelualuediplomi on arvostettu kansainvälinen palkinto, jonka Euroopan neuvosto on myöntänyt vuodesta 1965 lähtien. Diplomit on myönnetty 74 suojelualueelle. Diplomi myönnetään alueille, jotka ovat poikkeuksellisen tärkeitä biologisen, geologisen ja maisemallisen monimuotoisuuden säilyttämisessä. Alueella on oltava suojeluohjelma, jota toteutetaan esimerkillisesti.
Diplomi myönnetään määräajaksi kerrallaan ja siihen liittyy suosituksia ja ehtoja. Diplomin tavoitteiden toteutumista tarkastellaan vuosittain ja ulkopuoliset tarkastajat tekevät arvioinnin viiden tai kymmenen vuoden välein. Suomessa tunnustus on haettu Tammisaaren saariston kansallispuiston lisäksi myös Seitsemisen kansallispuistolle, jonka diplomi myös uusittiin. Diplomit ovat voimassa kesäkuuhun 2031.