MSF:n (Mariehamns Segelförening) isännöimä Maarianhaminan itäsatama uudistuu kokonaan viiden vuoden aikana. Palvelurakennuksen remontti valmistuu kesäkuussa.
Lempäälän kanavan aukioloajoissa on muutoksia touko–kesäkuussa. Muutosten syitä on kaksi: veden juoksutus Vanajavedeltä sekä alueen kaukolämpötyöt.
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Veneilyn verkkomedia Totalvene.fi hakee kesätoimittajaa kesäksi 2021
Turku julistaa alkavan veneilykauden merirauhan koko Suomen vesille 27. toukokuuta. Jo viidettä kertaa järjestettävä PAX NAVIS -tapahtuma toteutuu virtuaalisesti.
Joulusta toukokuun puoliväliin kestänyt jäänmurtokausi päättyi, kun Perämerellä avustaneista murtajista viimeinenkin lopetti jäänmurron.
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Kun Jeanneau päätti uudistaa 40-jalkaisen perhepurtensa, tavoitteista päällimmäiseksi laitettiin hinnan pitäminen kurissa. Se onnistui ja lopputulos ilahduttaa muutenkin. Kun kaikki muutokset ovat...
Suomalainen veneilytarvikeliike Marinekauppa varoittaa Venetarvikekeskus- ja Vesiliikuntaverkko-nimillä toimivista verkkokaupoista. Sivustoille on kopioitu Marinekaupan ja muiden suomalaisten...
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Vuoden 2027 alussa Suuli-rekisteriin tulee useita uudistuksia, joiden tavoitteena on parantaa tietosuojaa, helpottaa järjestelmän käyttöä ja sujuvoittaa seurojen rekisterien ylläpitoa. Osa...
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Vene 27 Båt -messuilla järjestetään kolmatta kertaa kunnostettujen käytettyjen veneiden Veneelle uusi elämä -kisa. Uusien veneiden rinnalla kisan kunnostetut klassikot osoittavat, että veneilyn voi...
Kesä on saapunut Pähkinäisiin ja Maisaareen, ja Vepsään pääsee 28. toukokuuta alkaen. Majoittua voi omassa veneessä, teltassa tai saarten mökeissä.
Saksalainen moottorijahtien moottorivalmistaja MAN on vyöryttämässä markkinoille hybridivoimalinjat.
Sveitsiläiset polyteekkarit ovat aikeissa rikkoa purjeveneiden nopeusennätyksen 2022.
Nordkapp Avant 605 on ehtinyt venemallina jo vähintäänkin kypsään keski-ikään, mutta uusi moottoripartneri piristää.
Viiden viime vuonna sertifikaatin saanee sataman lisäksi kuusi uutta ahvenanmaalaista satamaa sai tälle vuodelle Blue Flag -ympäristösertifikaatin.
Hyvää tekevät pyöräilijät haastoivat Totalveneen ja Skipperin tempaukseen, jossa vene ja pyörä kisasivat Espoosta Hankoon.
Meripartiolippukunta Auran Tähti Pojat juhlistaa Swan 43 -purjeveneensä juhlavuotta.
Ministerin myöntämä tunnustus annettiin Salanterälle 27. huhtikuuta Suomen Purjehdus ja Veneilyn kevätliittokokouksen alkajaisiksi.
Garmin on esitellyt veneisiin tarkoitetun MSC 10 satelliittikompassin, johon magneettiset häiriöt eivät vaikuta.
MarineMax paikkaa Cruisersilla isompien Sea Ray -mallien tuotannon loppumista ja varmistaa valikoimiinsa amerikkalaisen premium-matkavenebrändin.
Yamaha on yhdessä Pohjola Vakuutuksen kanssa kehittänyt helpon ja kattavan vakuutusturvan uuden tai käytetyn Yamaha-perämoottorilla varustetun veneen ostajalle.
Vuosaaren sataman edustalla ja meriväylillä on käynnissä ruoppaus- ja louhintatyö Työt aiheuttavat muutoksia Hernesaaren veneväyliin ja veneilyalueisiin.
Helsingin ja sen ympäristön saaristoalueet ja merelliset ulkoilupuistot tarjoavat monipuolisia virkistysmahdollisuuksia.
Brunswick piti toissa päivänä sijoittajille suunnatun tiedotustilaisuuden, jossa se julkisti uuden Next Wave -strategiansa. Se pitää sisällään muun muassa edistyksellistä ajoavustinteknologiaa sekä...
Meillä päin eksoottisempi italialaisvalmistaja Moana Bluewater Yachts on julkistanut 35-jalkaisen extremekilpaveneen vaativille asiakkaille.