Nopeiden sähköveneiden yleistymisen tiellä on muutama helposti todettava ja varteenotettava este. Vaikka toimintamatkan rajallisuus ja latausinfran puute ovat vakiototeamuksia, vielä ehkäpä niitäkin tehokkaammin sähköveneiden yleistymistä on jarruttanut niiden korkea hankintahinta ja erikoisuus. Axopar puuttuu uusilla AX/E 22 ja AX/E 25 -malleilla oikeastaan kaikkiin neljään epäkohtaan.

Ensinnäkin lähtökohta on jo polttomoottoriveneenä toimivaksi todettu, sillä käytännössä AX/E 22 ja AX/E 25 ovat tuttujen Axopar 22 ja Axopar 25 -mallien täyssähköversiot. Axoparin mukaan mahdollisuus sähköversioiden toteuttamiseen huomioitiin jo mallien suunnitteluvaiheessa.

Ominaisuuksissa on paljon hyvää, olipa kyse sitten poltto- tai sähkömoottoriversioista. Sekä 22 että 25 ovat uppoumanopeuksilla kokoisikseen poikkeuksellisen suuntavakaita, ja mainion ajettavuuden ja suorituskyvyn tarjoava porraspohjarunko on myös liukunopeuksilla kohtuullisen taloudellinen.

Mercuryn bensiinimoottorien sijaan AX/E:t on varustettu norjalaisen Evoyn sähköperämoottoreilla. Tehoista ei tarvitse tinkiä, sillä AX/E 22:ssa oleva Evoyn Breeze 120+ tuottaa 90 kilowatin (≈120 hv) jatkuvan ja 137 kilowatin (≈180 hv) hetkittäisen huipputehon. Polttomoottori-Axopar 22:n tehoalue on 115–200 hevosvoimaa. 

Isommassa AX/E 25:ssa on Evoyn Storm 300+, josta irtoaa jatkuvasti 222 kilowattia (≈300 hv) ja hetkittäin jopa huimat 450 kilowattia (≈600 hv). Axopar 25:ssa on tyydyttävä 150–250 fossiiliseen hevosvoimaan. Suorituskyvyn osalta AX/E-mallien saavutusarvot ovatkin vähintään riittävät: 22:lle luvataan 36 ja 25:lle yli 50 solmun huippunopeus. 

Lataa ja varmista

AX/E 22:ssa Breezen parina on 63 kilowattitunnin ajoakku. Uppoumanopeuksilla virtaa luvataan riittävän yli 50 meripeninkulman ajeluun. 25 solmun matkanopeudella toimintamatka jää 17 meripeninkulmaan, mikä sekin riittää useimmissa tapauksissa päiväretken toteuttamiseen.

Suuremman, tehokkaamman ja siten myös syöpömmän AX/E 25:n akkukapasiteetti on tuplasti suurempi, 126 kilowattituntia. Taloudellisimmalla 25–30 solmun liukunopeusalueella AX/E 25:n toimintamatkaksi ilmoitetaan 20–25 meripeninkulmaa ja 5,5 solmun uppoumanopeudella 60 meripeninkulmaa. Kiihtyvyys on Storm-moottorin hulppean hetkellisen huipputehon ansiosta varmasti riittävää. Ajokokemuksessa voi siis odottaa olevan absurdin ärhäkästi kiihtyvien sähköautojen kaltaisia tuntemuksia.

Latausmahdollisuudet ovat monipuoliset, sillä molemmat AX/E mallit ottavat vastaan AC-peruslatauksen lisäksi myös DC-pikalatausta. Käytännössä latausajat vaihtelevat suuresti lataustavasta riippuen. Axoparin esimerkeissä vaihteluväli on 6–150 kilowatin lataustehosta riippuen vajaasta tunnista vajaaseen vuorokauteen.

Koska DC-suurteholatausta ei satamissa käytännössä tule vastaan, on Axopar lisännyt AX/E-mallien lisävarustelistalle Kempowerin pikalatausaseman. Se antaa 63 ampeerin voimapistorasiaan kytkettynä 40 kilowatin lataustehon, ja maksaa pyöreät 27 000 euroa. Sillä lataamalla pienemmän AX/E:n akku täyttyy 1,5 ja suuremman akut 2,5 tunnissa.

Värillä on väliä, vaikka se on valkoinen

Moottorin ohella Axoparit ja AX/E:t erottaa toisistaan ensi silmäyksellä väristä, vaikka se on molemmissa vakiona valkoinen. Axoparien kirkkaan valkoisen Signal White -sävyn sijaan AX/E:t tunnistaa kermaisemmasta Oyster White -sävystä, ja siihen yhteensovitetusta moottorin, kaiteiden ja kaarien sekä verhoilun väristä.

Malliversiot ja tilaratkaisut ovat pääsääntöisesti Axopareista tuttuja. AX/E 22 on tarjolla kokonaan avoimena Spyder ja katoksella varustettuna T-Top -versioina. Pulpetin sisällä on kookas komero, jonka voi lisävarustella toiletiksi. Taka-avotilaan voi valita Multistorage tai U-sohva -tilaratkaisun.

Samalle, mutta pidennetylle rungolle rakentuvassa AX/E 25:ssa on parivuoteella ja avo-wc:llä varustettu keulakajuutta ja prikulleen samat takakannen kalustevaihtoehdot kuin pienemmässä. Avoversion mallinimi on Cross Bow, ja joka vaihtuu T-topilla varustettuna muotoon Cross Top.

AX/E-mallien vakiovarustelu on Axopareja kattavampi. Mukana on esimerkiksi Mediterrana-viimeistelyi, joka sisältää kattavan patjaston, puusomisteet sekä pehmeän turkkipinnoitteen. Kokonaisuus on huoliteltu, ja nostaa AX/E:t viimeistelyltään vakio-Axoparien yläpuolelle. Huomionarvoisena lisänä on myös suomalaisen Nextfourin monipuoliset monitoiminäytöt. AX/E 22:ssa on vakiona yksi 10-tuumainen ja toisen saa lisävarusteena, 25:ssa tuplanäyttö on vakiona.

Entäpä ne hinnat? Lähtöhinnoiltaan noin 165 000 ja 290 000 euron arvoiset AX/E 22 ja 25 eivät astu vahingossakaan polttomoottorivaihtoehtojen varpaille (Axopar 22:n hinnat alkavat noin 70 000 eurosta ja Axopar 25:n noin 100 000 eurosta). Lisävarustelullekin toki jää vielä sijaa, sillä kuvissa esiintyvien, Cannesin venemessuilla ensiesiteltyjen yksilöiden suositushinnoiksi kertyy noin 220 000 ja 385 000 euroa.

Nopeiden sähköveneiden luokassa AX/E-mallien hintoja voi kuitenkin pitää vähintäänkin kilpailukykyisinä, varsinkin kun takeena on tunnettu venevalmistaja ja sen jo toimiviksi todetut mallit. Esimerkiksi Totalveneen koeajamista verrokeista De Antonio E23:n, Candela C-8:n ja Frauscher x Porsche 850:n reaalihinnat asianmukaisesti varusteltuna liikkuvat nykyisin 200 000, 450 000 ja 700 000 euron tasolla.

www.axopar.com