Kun Luca Bassani perusti Wally -brändin vuonna 1994, hänellä oli selvä tavoite: luoda pursia, jotka ovat erittäin mukavia, erittäin nopeita, erittäin laadukkaita ja erittäin omaperäisen tyylikkäitä. Siitä lähtien jokainen uusi Wally on hätkäyttänyt purjehtivaa maailmaa vesille tullessaan.
Niin nytkin, kun Wallyrocket 51 "Django" on esiintynyt ensimmäisen kerran radalla. Se osallistui toukokuun alussa Keski- ja Etelä-Italian ORC-mestaruuskilpailuihin. Caprin ja Sorrenton välillä ajetuissa kilpailuissa Wallyrocket vei maalipaukun kolmessa ORC 0 -lähdössä neljästä ja voitti niillä kisan kuninkuusluokan.
Seuraavaksi kalenterissa ovat IRC-kisat Admiral's Cup, Fastnet ja Cowes-Dinard-St. Malo Englannin kanaalissa.
Kyseessä on Wallyn puhtain kisapursi koskaan. ORC- ja IRC-kisoissa Wallyrocket haastaa ennen kaikkea parhaat TP52 -veneet. Kiinnostavaa on, että luokkaa ovat pitkään hallinneet suunnittelutoimisto Botin Partnersin kynästä lähteneet purret, ja juuri sama toimisto on uuden Wallyrocketin pääsuunnittelija. Tehtävänanto on siis ollut luoda vene, joka voittaa parhaat omat luomukset.
Ensimmäinen ase on äärimmäinen keveys. Wallyrocketin uppouma 6 250 kg on 725 kg alle TP52:n luokkasäännön määräämän minimin. Toisena vertailukohtana esimerkiksi ClubSwan 50 painaa tasan kaksi tonnia enemmän kuin Wally. Purjealaltaan veneet ovat samaa luokkaa muuten, mutta Wallyrocketin suurin genaakkeri on isompi.
Silti kyse ei ole pelkästä surffikiiturista. Suunnittelijoiden laskelmat ja ennen kautta tehdyt vesitestit lupaavat haastajia korkeampia nousukulmia ja nopeuksia myös kryssillä, etenkin kevyillä tuulilla. Kelin noustessa avuksi tulevat vesiballastitankit, joita on neljä kappaletta: kummallakin kyljellä edessä ja takana yhteensä 640 litraa. Pumppaus laidalta toiselle kestää 6–7 sekuntia ja kun tankkeja on kaksi per laita, niillä voidaan säätää myös veneen asentoa pituussuunnassa.
Jotta tasoituskerroin ei sakottaisi tankeista ja keveydestä liikaa, veneen pituus on jalan verran haastettavia lyhyempi. Silloin on voitu lisätä myös kölin taakse ohjausreuna auttamaan luovilla.
Täydellä miehistöllä Wallyrocketia purjehtii 11 henkeä. Äärimmäisyydestään huolimatta se on tarkoitettu omistajapurreksi, ja pienempään sekä vähemmän atleettiseen miehitykseen varaudutaan kokonaan sähköisesti hallittavalla heloituksella ja vinsseillä. Tasoitusten takia niiden pitää miehistökisoissa olla manuaalisia, joten silloin akustot voidaan nostaa kokonaan laiturille. Pedestaalivinssejä on kaksi ja niistäkin toisen voi vaihtaa sähkövinssiin silloin, kun veneellä lähdetään kaksinpurjehduskisaan.
Runko ja kansi on tehty pre-preg -hiilikuidusta sandwichrakenteena. Ytimenä on rungossa corecelliä ja kannessa nomex-kennoa. Southern Sparsin hiilikuitumastoa tukevat komposiittivantit.
Ehkä hieman yllättäen Wallyrocket tavoittelee myös kustannuskuria. Ei niinkään hankintahinnallaan tuliterään TP52:teen verrattuna, mutta ylläpitokuluissa. Wallyrocket 51 on nimittäin luotu myös yksityyppiluokaksi. Se tarvitsee pienemmän miehistön, ja jälki- sekä ylivarustelua hillitään luokkasäännöillä. Veistämön oman arvion mukaan kulut pitkässä juoksussa ovat jopa kolmanneksen pienemmät TP52:een verrattuna.
Veistämön mukaan näin saadaan purrelle pidempi käyttöikä ja kiinnostavuus. Edes huipputiimien ei tarvitse tuunata venettä joka kaudelle erikseen, saati hankkia uutta purtta muutaman vuoden välein. Käytetyille veneille takaa kysynnän se, että regatoissa voi osallistua omaan luokkaan tasapäisesti samanlaisia veneitä vastaan.
Silloin ei taatusti haittaa se, että oma luokka kisaa uskottavasti regatan nopeimpien veneiden kunniasta.
