Yksi suurista ORC-kilpailujen klassikoista Middle Sea Race sai piristävästi sinivalkoista väriä, kun Timo Tavion ja Kimmo Nordströmin kipparoima Calamity nousi MOCRA-luokan voittajaksi ja vielä...
Tanskan pisin avomerikilpailu Garmin Round Denmark Race vakiinnuttaa paikkaansa pohjoisen Euroopan haastavien kisojen joukossa. Ilmoittautuminen ensi kesän tapahtumaan alkaa 19. lokakuuta. Tähän...
Uusimpana tuotteena valikoimaan ovat saapuneet laadukkaat keulapotkurit.
Åländska Segelsällskapet ÅSS purjehti voittoon Nordic Sailing League -mestaruuskisoissa, jotka purjehdittiin viikonloppuna Maarianhaminassa vaihtelevissa sääolosuhteissa ja kevyissä tuulissa.
Lauantai-iltana saatiin ikäviä uutisia Saimaalta, kun purjevenettä ohjannut nuori mies putosi veteen Taipalsaarella. Miehen etsinnät jatkuvat, eikä häntä ole toistaiseksi löydetty.
Köliveneiden ja isompien moottoriveneiden pohjapesu onnistuu jatkossa ilman veneen nostamista. Pohjapesuihin erikoistunut Brush’n Go tarjoaa Porvoon ja Hangon välisellä alueella uutta sukeltajien...
Veneitä kuljetetaan parhaillaan teitä pitkin talvisäilytykseen. Ennen matkaan lähtöä on syytä varmistaa, että vene on kiinnitetty asianmukaisesti, perävaunu ja vetolaitteisto ovat kunnossa ja...
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Veneen nosto talviteloille onnistuu turvallisesti, kun valmistelet veneen etukäteen, valitset veneelle sopivan nostotavan ja varmistat oikeat nostokohdat. Tyhjennä turhat irtotavarat ja vesisäiliöt,...
Väyläviraston erillinen vesiväylien palautekanava poistui käytöstä 20. lokakuuta 2026. Jatkossa vesiväyliä koskevat palautteet, kysymykset, kehitysehdotukset ja vikailmoitukset voi lähettää...
Brunswick-konsernin Navico Group on solminut strategisen yhteistyösopimuksen italialaisen audiolaitevalmistaja Elettromedian kanssa. Sopimus tuo Elettromedian Audison- ja Hertz-audiolaitteet osaksi...
Vetus valmistautuu esittelemään M2-sarjan pikkudieseleistään hybridiversiot. Myöhemmin hybridisarjaan tulee myös tehokkaampia malleja.
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Suomen Purjelaivasäätiön uutena toimitusjohtajana on aloittanut Alina Saari. Hän liittyi säätiön tiimiin elokuun alussa ja siirtyi tehtävään opetusteknologia-alan johtotehtävistä.
Itämeri oli rankka kokemus kolmannen kerran purjehditun yli 600 meripeninkulman RORC Baltic Sea Racen osanottajille. Viikko sitten lauantaina matkaan lähteneistä 23 veneestä loppuun asti selviytyi...
Kolmannen kerran pidettävä, Itämeren pisin avomerikilpapurjehdus RORC Baltic Sea Race starttaa lauantaina. Kisasatama Katajanokalla aukeaa jo torstaina ja yleisö pääsee tutustumaan veneisiin myös...
Uusien, virallista kanavaa pitkin hankittavien purjeveneiden tarjonta Suomen markkinoilla kasvaa, kun turkulainen Benny’s Trading on ilmoittanut aloittavansa Fountaine Pajot -konsernin...
Purjevene ajoi torstaina karille Saaristomeren Kihdillä Suomen ja Ahvenanmaan välisellä merialueella. Onnettomuudessa veneen masto katkesi.
Porvoossa tehdään tällä viikolla veneilyhistoriaa, kun ensimmäistä kertaa järjestettävä Porvoo–Borgå Regatta kokoaa vesille ennätykselliset 48 klassikkovenettä. Tapahtuma purjehditaan 31.7.–2.8....
Heinolan Pursiseuran Tomi Alitalon kipparoima Auvo oli jälleen Päijännepurjehduksen nopein. Sisävesien suurin purjehduskilpailu järjestettiin tänä vuonna 53. Kerran.
Sisävesiemme suurin purjehdustapahtuma, Päijännepurjehdus, käynnistyy perjantaina 17. heinäkuuta Padasjoelta. Tänä vuonna kilpailu purjehditaan etelästä pohjoiseen, joten lähtösatamana toimii...
Maritim pitää paikkaansa maan johtavana veneilytarvikkeiden tukkurina ja maahantuojana neljällä uudella edustuksella tänä kesänä. Uusia tuotteita löytyy sekä purje- että moottoriveneisiin ja niin...
Porvoossa toimiva pienveneveistämö Nordic Craft osallistuu Posintran kehittämishankkeeseen, jonka tavoitteena on luoda uusia uudistavan matkailun toimintamalleja perinteisen puuveneveistämön...
Hamarin Purjehtijat (HaPu) järjestää 3.–5. heinäkuuta perinnepurjehduskurssin Porvoon saaristossa. Kurssi on avoin myös seuran ulkopuolisille osallistujille, ja se on suunnattu purjehduksen...
Louhi-luokan EM-kilpailut purjehditaan Helsingissä 26.6.–3.7.2026. Tapahtumaan on ilmoittautunut jo yli 60 venekuntaa 12 maasta, ja mukana on purjehtijoita yli 20 kansallisuudesta. Kilpailusta...
Kaikkien aikojen ensimmäinen Nautorin valmistama vene, Swan 36 Tarantella purjehtii taas parhaimpiinsa kunnostettuna. Vuonna 1967 se laskettiin vesille ensimmäisen kerran ja nyt se lähtee...
Lagoon-katamaraanien maahantuoja ja myyjä YachtsAgent järjestää Lagoon Days -tapahtuman Helsingin katajanokalla MarinaBay-vierassatamassa.
Toukokuun viimeinen viikonloppu avasi Avomeripurjehtijat ry:n kisakauden. Köliveneillä purjehdittiin Emäsalon lenkki ja Katajaluodolla ajettiin luokkakisoja HSK:n radalla. Kaksinpurjehtijoiden...