Kuopio-hallissa 29.-31.3. järjestettävillä Kallavesj´-messuilla on mahdollisuus tutustua kattavaan messutarjontaan tänä vuonna pidempään, sillä perjantain ja lauantain aukioloaikoja on jatkettu niin...
Yhdessä vesille -kampanja vie suomalaiset vesistöjen ääreen ja veneilyn pariin kesäkuussa. Suomen Purjehdus ja Veneily ry järjestää pursiseurojen kanssa veneilytapahtuman Helsingin keskustassa.
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Jo perinteeksi muodostunut käytettyjen veneiden myyntitapahtuma ”Veneet esillä” vaihtaa paikkaa.
Helly Hansen tiedotti maanantaina purjehdusvaatteidensa parannuksista.
Ruotsalainen Nimbus alkoi vyöryttää viime vuonna uuden sukupolven malleja suosittujen Nova- ja R-sarjan mallien tilalle. Uudella W9:llä kelpaa kruisata huvilalle tai saariston mansikkapaikoille.
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Vuoden 2027 alussa Suuli-rekisteriin tulee useita uudistuksia, joiden tavoitteena on parantaa tietosuojaa, helpottaa järjestelmän käyttöä ja sujuvoittaa seurojen rekisterien ylläpitoa. Osa...
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Kun Jeanneau päätti uudistaa 40-jalkaisen perhepurtensa, tavoitteista päällimmäiseksi laitettiin hinnan pitäminen kurissa. Se onnistui ja lopputulos ilahduttaa muutenkin. Kun kaikki muutokset ovat...
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Suomalainen veneilytarvikeliike Marinekauppa varoittaa Venetarvikekeskus- ja Vesiliikuntaverkko-nimillä toimivista verkkokaupoista. Sivustoille on kopioitu Marinekaupan ja muiden suomalaisten...
Suomenlahti on yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä merialueista. Viime vuonna Suomen rannikolla liikennöi lähes 30 000 alusta.
Vaasan edustalla marraskuussa merihätään joutuneen seurueen pelastaminen ei olisi Hätäkeskuslaitoksen mukaan onnistunut ilman älypuhelinten uutta paikannustekniikkaa.
Vapaaehtoisten meripelastajien ja pelastusviranomaisten saumaton yhteistyö pelasti merihätään joutuneen neljän hengen veneseurueen Vaasan saaristossa marraskuussa. Suomen Meripelastusseura palkitsi...
Suomen Meripelastusseura on myöntänyt Vuoden turvallisuusteko 2018 -tunnustuksen Meripelastuskouluttajat-ryhmälle pitkäjännitteisestä ja tuloksellisesta työstä vapaaehtoisten meripelastajien...
Yara ja John Nurmisen Säätiö ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan Yara lahjoittaa John Nurmisen Säätiölle Vantaanjoen kipsihankkeeseen 2 500 hehtaarin kipsikäsittelyyn tarvittavan kipsin....
Siisti Biitsi -ohjelma sai 90 000 euron rahoituksen Ålandsbankenin Itämeriprojektilta.
Scanstrutin uusi langaton latausteline on helppo asentaa, ja kännykkä pysyy siinä paikallaan kuoppaisessakin kelissä.
Englantilainen Typhoon ja sen jakelijana aloittava Six-Cap Oy haastavat pelastuspukumarkkinoita hallitsevan Ursuitin.
Totalveneen ”Messi” -venemessuosastolla käytiin mielenkiintoisia haastatteluja eri venemalleista. Tässä Bella-Veneiden tuotepäällikkö Janne Mäkelä ja Totalveneen päätoimittaja Jan Sjölund...
Englantilaisen Fairlinen uuden pienokaisen lanseeraus etenee netissä julkistettujen kuvien jälkeen lisätyllä todellisuudella maustettuun appiin. Luonnossa vene nähdään ensi syksynä.
Vaikka uusi Hawk 38 on nopea ja nätti, se ei ehkä silti ole sitä mitä odotettiin.
Tukholman Allt för Sjön -venemessujen kävijämäärä tippui yli 10 000 kävijällä.
Lääkkeetön Itämeri -kampanja kannustaa kuluttajia viemään vanhat ja ylijääneet lääkkeensä apteekkeihin sen sijaan, että ne heitettäisiin viemäriin tai roskiin. Toista kertaa järjestettävässä...
Meriheimo-hanke tähtää pääkaupunkiseudulla asuvien 18–30-vuotiaiden nuorten aikuisten elämänhallinnan sekä asumis- ja työelämätaitojen vahvistamiseen.
Veneilijät jakavat sosiaalisessa mediassa videoita rampeista, joista pääsee merelle. Jäänmuodostus etenkin Suomenlahdella on ollut tänä talvena hyvin maltillista.