Korppoon Saaristokeskuksessa vietetään tulevana viikonloppuna kauden päätöstä, kun Ravintola Sunnan palvelee asiakkaita vielä viimeisen kerran ennen kuin se suljetaan talveksi.
Pidä Saaristo Siistinä ry:n uusi ympäristönhuoltoalus valmistuu Kewatecin telakalla Kokkolassa. Koeajot alkavat lokakuussa, ja varsinainen käyttö käynnistyy kesällä 2026.
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Lucas Karlemon kipparoima ESF:n ykkösjoukkue voitti Purjehdusliigan kultaa vain kahden pisteen erolla Simon Karlemon vetämään saman seuraan toiseen tiimiin. Ennätystiukan finaalin pronssille nousi...
Vaikka saariston syke hiljenee, pöydät notkuvat yhä satokauden parhaista antimista. Porvoon edustalla sijaitseva Pellinge Marinan ravintola on julkaissut syksybrunssin, jonka herkut rakentuvat...
Suomenlinnan Liikenne Oy on liikennöinnyt Helsingin ja Suomenlinnan väliä jo 75 vuotta. 1950-luvulla järjestettyjen olympialaisten myötä aloitettu lauttaliikenne kuljettaa nykyisellään Suomenlinnaan...
Vetus valmistautuu esittelemään M2-sarjan pikkudieseleistään hybridiversiot. Myöhemmin hybridisarjaan tulee myös tehokkaampia malleja.
Brunswick-konsernin Navico Group on solminut strategisen yhteistyösopimuksen italialaisen audiolaitevalmistaja Elettromedian kanssa. Sopimus tuo Elettromedian Audison- ja Hertz-audiolaitteet osaksi...
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Vilkkaimman veneilykauden jälkeen moni jatkaa vesillä pitkälle syksyyn. Syksyn edetessä kylmät vedet, nopeasti vaihtuva sää ja pimenevät illat tuovat kuitenkin veneilyyn uusia haasteita.
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Väyläviraston erillinen vesiväylien palautekanava poistui käytöstä 20. lokakuuta 2026. Jatkossa vesiväyliä koskevat palautteet, kysymykset, kehitysehdotukset ja vikailmoitukset voi lähettää...
Suomalainen Kewatec on allekirjoittanut sopimuksen Puolan meripelastuspalvelun kanssa kuuden Kewatec Rescue 1700 -pelastusveneen toimittamisesta. Sopimus vahvistaa meriturvallisuutta Itämerellä ja...
Venepalvelujen tuottaja Inkoon Venehotelli perustaa veneliike Nautiluxin, joka aloittaa uusien Saxdor-veneiden myynnin Suomessa yksinoikeudella.
Andréa Vannucchin ja Vesa Purokurun kirjoittama ja John Nurmisen Säätiön julkaisema Horisonttiin soutajat on rakkaudentunnustus puuveneelle ja suomalaisten luontosuhteelle. Monitaiteinen teos kuvaa...
Vaikka viralliset kesäkauden päättäjäiset on jo juhlittu, Pensarissa veneilijöitä ja vieraita palvellaan yhä. Vierasvenesatama on avoinna päivittäin, ja ravintola Sandvik jatkaa herkkujen...
Metsähallitus on laatinut esityksen, joka vahvistaa Suomen meriluonnon monimuotoisuutta ja täydentää nykyistä suojelualueverkostoa. Esitetyt uudet suojeltavat alueet ovat pinta-alaltaan yhteensä...
Totalvene on tänä vuonna ensimmäisen kerran mukana valitsemassa Euroopan Vuoden purjevene -tunnustuksen saavia purjeveneitä. Ehdokaslista on nyt valmis. 12 johtavan eurooppalaisen purjehdusmedian...
Kuhmoisten Pihlajalahdessa sattui lauantai-iltana vakava vesiliikenneonnettomuus, jossa yksi henkilö menehtyi ja kaksi loukkaantui. Veneen kuljettajaa epäillään useista rikoksista.
Huikun sillan työntöasennus on saavuttanut sillan puolivälin Hailuodon kiinteän yhteyden työmaalla. Työsillassa oleva veneilyaukko suljetaan tilapäisesti ensi viikolla, kun teräsrakenne työnnetään...
Kyseessä on Euroopan mittakaavassakin harvinainen hanke, jonka tarkoitus on luoda pohjaa sähköisen vesiliikenteen kasvulle.
Viking Linen kaikilla matkustajilla ja rahtiasiakkailla on ensimmäistä kertaa mahdollisuus täysin fossiilittomaan merimatkaan varustamon kasvattaessa biopolttoaineen käyttöä merkittävästi. Viking...
Rauman edustalla sijaitsevan Kuuskajaskarin liiketoiminta on myynnissä. Selkämeren kansallispuistoon kuuluva 27 hehtaarin saari on kasvanut suosituksi matkailukohteeksi armeijan poistumisen jälkeen...
Itämeripäivää vietetään torstaina 28. elokuuta myös Kustavissa, jossa luvassa on sekä keskusteluja että taiteen ja ruoan parissa koettavaa ohjelmaa. Tapahtumia järjestetään Vartsalassa ja...
Puotilanrannan uudisrakentaminen vähentää venepaikkoja merkittävästi, sillä nykyisistä noin 600 paikasta jää jäljelle vain 250–350. Poistuvia paikkoja korvataan Vuosaaressa, mutta laajennuksesta...
Hanko elää ja hengittää merta. Itämeri ympäröi kaupunkia kolmesta suunnasta, se näkyy jokapäiväisessä elämässä, kuuluu tuulen mukana ja tuntuu meren tuoksussa. Meri on Hangolle elinehto – sen...
John Nurmisen Säätiön käynnistämää Itämeripäivää vietetään elokuun viimeisenä torstaina. Naantalissa järjestetään tänä vuonna seminaari lukion auditoriossa klo 17–20.