Sivustolla 58 vierailijaa

15.01.2023

Veneily on hauskaa ja helppoa – Venemessuilla vasta-alkajallekin löytyy runsaasti opastusta

Venemessut on perinteinen veneilijöiden kohtaamispaikka, mutta myös veneilystä kiinnostuneiden keidas. Tänä vuonna venemessut tarjoaa erilaista koulutusta ja opastusta vasta-alkajille.

13.01.2023

Pidä Saaristo Siistinä ry on Vene 23 Båt -messujen hyväntekeväisyyskumppani – Uusia jäseniä houkutellaan ilmaisella messulipulla

Vene 23 Båt -messut toivottavat kevään tervetulleeksi ja kääntävät vesilläliikkujien katseet kohti tulevaa kautta. Pidä Saaristo Siistinä ry on mukana messuilla tuttuun tapaan omalla osastolla. Tänä vuonna järjestö on myös venemessujen hyväntekeväisyyskumppani.

03.01.2023

Vene 23 Båt – Messujen veneet valitaan esillä olevista uutuuksista jo 24. kertaa

Helsingissä järjestettävien messujen merkitys Pohjoismaissa korostuu entisestään. Tänä vuonna valitsijaraati on kansainvälistynyt ja mukana ovat ruotsalaisen Båtliv-lehden ja norjalaisen Båtmagasinet-lehden päätoimittajat.

23.11.2022

DAME Design Award 2022 – Vuoden uutuusvarusteet valittu

Merenkulkualan METSTRADE-ammattimessuilla jaettiin taas tänä vuonna DAME-palkinnot parhaiten suunnitelluille ja toimivimmille tuotteille. Palkintoja jaettiin kuudessa kategoriassa ja ensimmäistä kertaa myös Environmental Design Award kestävästi suunnitellulle tuotteelle.

05.11.2022

Vene 23 Båt – Venemessut aloittaa uuden veneilykauden helmikuussa

Vuoden 2022 veneilykausi on tuskin loppunut, kun Helsingin Messukeskuksessa suunnitellaan jo seuraavan kauden aloitusta. Venemessut on odotettu tapahtuma, jonne tullaan kohtaamaan tuttuja, tutustumaan uutuuksiin ja tekemään hankintoja. Ohjelma tarjoaa tänäkin vuonna tärkeää tietoa veneilijöille,...

08.09.2022

Porvoon puuvenepäivä 2022 – Perinteitä ja puuveneitä Wileniuksen telakalla

Hamarin purjehtijat ja Wilenius Båtvarv järjestävät puuvenetapahtuman lauantaina 10.9.2022. Tapahtuma on yhteinen ponnistus suomalaisen veneilykulttuurin, puuveneiden ja merihistorian hyväksi. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma keräsi Porvoon länsirannalle kymmeniä puuveneitä ja...

01.09.2022

Käytettyjen veneiden myyntitapahtuma – Ruissalossa pidetään tulevana viikonloppuna Veneet Esillä

Veneet Esillä 2022- tapahtuman ajatuksena on koota huomattava määrä käytettyjä veneitä samaan paikkaan samaan aikaan, jolloin ostajalla on hyvä tilaisuus tutustua ja vertailla tarjontaa.

26.08.2022

Uiva Flytande 2022 – Helsingin Uivan venenäyttelyn kävijämäärä kasvoi yli 14 %

Viime viikonlopun Helsingin Uiva Flytande -venenäyttely keräsi hellesäässä Lauttasaareen huippuyleisön. Merellisessä ympäristössä kävi veneilyyn ja palveluihin tutustumassa neljän päivän aikana yli 12 100 kävijää. Tapahtumassa oli näytillä yli 250 venettä ja loppuunmyydyllä noin kahden hehtaarin...

17.08.2022

Uiva Flytande 18.–21.8.2022 – Uivassa on esillä lähes 300 venettä, mukana runsaasti uutuuksia

Helsingin Uiva venenäyttely päästään taas järjestämään yhden välivuoden jälkeen. Veneitä ja ohjelmaa on tarjolla täysi kattaus.

12.08.2022

Uiva Flytande 18.–21.8.2022 – Helsingin uivassa venenäyttelyssä esillä 250 venettä

Veneilyn suosio on noussut ennätyskorkealle ja tämä näkyy myös Helsingin uivassa venenäyttelyssä: HSK:n kerhosataman alueella Lauttasaaressa laiturit ovat ensi viikolla täynnä isoja ja pieniä veneitä. Uiva Flytande -venenäyttely järjestetään vuoden tauon jälkeen jälleen 18.–21. elokuuta 2022.