Maailman viimeinen puurunkoinen höyrylotja Mikko risteilee jälleen Saimaalla tänä kesänä.
Kasnäsista löytyy aktiviteetteja joka makuun. Kylpylä, tennis ja minigolf kannustavat liikkeelle ja nauttimaan kauniista saaristosta.
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Omintakeisesta muotoilustaan tunnettujen Ovni-pursien valmistaja Alubat on julkistanut hahmotelman malliston uusimmasta ja suurimmasta veneestä.
Rauman meripelastajat ovat saaneet uuden partioveneen, joka sai kasteessa nimekseen Merihelppi. Rauman Meripelastusyhdistyksen käyttöön tuleva alus aloittaa päivystyksen heinäkuun lopulla.
Etelässä ja maan keskivaiheilla sekä myöhemmin Pohjois-Pohjanmaalla lounaistuuli voimistuu viikonlopuksi. Kovat puuskat ovat mahdollisia myös merialueilla.
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Vuoden 2027 alussa Suuli-rekisteriin tulee useita uudistuksia, joiden tavoitteena on parantaa tietosuojaa, helpottaa järjestelmän käyttöä ja sujuvoittaa seurojen rekisterien ylläpitoa. Osa...
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Kun Jeanneau päätti uudistaa 40-jalkaisen perhepurtensa, tavoitteista päällimmäiseksi laitettiin hinnan pitäminen kurissa. Se onnistui ja lopputulos ilahduttaa muutenkin. Kun kaikki muutokset ovat...
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Satakunnan ammattikorkeakoulu vetää tänä keväänä alkanutta EU-rahoitteista CBSmallPorts-projektia, jossa kehitetään keskisen Itämeren alueen pienvenesatamien palveluita ja yhteismarkkinointia.
Vaikka koronapandemia on laantumassa Euroopassa, on monet syksyn venemessut yhä vaakalaudalla.
Itämeri.fi ja tämän karttapalvelu Meriopas.fi täydentävät meriaiheista opastusta ja edistävät osaltaan tietoisuutta ainutlaatuisesta alueesta.
Liikennetilanne-palvelusta löytyy suuri määrä kaikkien liikenneväylien tilannetietoa, nyt myös veneily- ja merivaroitukset.
Hiljaisen poikkeusajan jälkeen Kasnäsin kaikki toiminnot on taas avattu ja kausi on saatu vilkkaasti käyntiin.
Ympäristöviranomaiset keräävät havaintotietoja äärimmäisen uhanalaisista pyöriäisistä. Virallisen seurannan tueksi kaivataan merellä liikkujien näköhavaintoja pyöriäisistä.
Brandt-konserniin kuuluvat Boat World aloittaa tanskalaisten Rand-veneiden kaupan. Mallistoa on suuniteltu sähkömoottorit mielessä.
Suzuki on julkistanut ensimmäiset alle 150-hevosvoimaiset sähköisellä kaukohallintalaitteella varustetut nelitahtiperämoottorit.
Uusia vesikulkuneuvoja ensirekisteröintiin alkuvuoden aikana 3 564 kappaletta. Kasvua viime vuoteen verrattuna kertyi 25 prosenttia.
Bavaria lähtee perämoottoreilla varustettu päiväristeilijöiden kisaan uutuudella, joka saa mallinimekseen Vida.
Suomenlahden merivartiostolle on tehty viime viikkoina useita ilmoituksia vesikulkuneuvojen häiriökäyttäytymisestä erityisesti Helsingin ja Itä-Uudenmaan alueelta. Merivartiosto on tehnyt myös...
Lauantaina Suomenlahden yli kulkee voimakas matalapaine. Suomi saanee tästä runsaita vesisateita, mutta voimakkaimmat tuulet jäänevät maan eteläpuolelle. Veneretkeä suunnittelevan kannattaa...
Simrad on julkistanut uudet, entistä ehommat moottoriveneilijöille ja kalastajille suunnatut monitoiminäyttömallinsa.
Suomen Meripelastusseuran pelastusaluksia on tänä vuonna tarvittu apuun jo 885 kertaa. Viisi ihmistä on pelastettu todennäköiseltä menehtymiseltä, ja yhteensä apua on saanut lähes kaksituhatta.
Paraisilla on viime viikkojen aikana tapahtunut murtoja veneisiin keskustan lähistöllä. Tavaraa on viety niin lukituista tiloista murtautumalla kuin myös lukitsemattomista tiloista.