Länsi-Uudenmaan poliisi tarkastaa valvonnassa esimerkiksi veneiden turvavarusteet. Purje- ja moottoriveneissä veneen koko ja teho määrittävät, mitä varusteita mukana on oltava.
Suomen Venehuolto jatkaa Volvo Pentan pitkiä perinteitä Helsingin Lauttasaaressa.
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Suomen Meripelastusseuran toimitusjohtaja Jori Nordström on valittu kansainvälisen meripelastusjärjestön, International Maritime Rescue Federationin (IMRF) hallitukseen.
Itama edustaa ikonisen puhdaslinjaista italialaista sportcruiser-tyyppiä, jonka katoamista tai uudistumista ei haluaisi edes ajatella. Onneksi ei tarvitsekaan.
Järviltä ja rannikolta tehdyt sinilevähavainnot ovat kaksinkertaistuneet viime viikosta menneen viikon lämpimän sään seurauksena. Havaintoja on tehty jopa maan pohjoisosissa. Myös Suomen...
Vene 27 Båt -messuilla järjestetään kolmatta kertaa kunnostettujen käytettyjen veneiden Veneelle uusi elämä -kisa. Uusien veneiden rinnalla kisan kunnostetut klassikot osoittavat, että veneilyn voi...
Kun Jeanneau päätti uudistaa 40-jalkaisen perhepurtensa, tavoitteista päällimmäiseksi laitettiin hinnan pitäminen kurissa. Se onnistui ja lopputulos ilahduttaa muutenkin. Kun kaikki muutokset ovat...
Vuoden 2027 alussa Suuli-rekisteriin tulee useita uudistuksia, joiden tavoitteena on parantaa tietosuojaa, helpottaa järjestelmän käyttöä ja sujuvoittaa seurojen rekisterien ylläpitoa. Osa...
Suomalainen veneilytarvikeliike Marinekauppa varoittaa Venetarvikekeskus- ja Vesiliikuntaverkko-nimillä toimivista verkkokaupoista. Sivustoille on kopioitu Marinekaupan ja muiden suomalaisten...
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Mihin vierasvenesatamien matkailijat käyttävät rahaa ja kuinka paljon? Mitkä ovat suositumpia palveluita ja mitä kaivattaisiin lisää? Millainen työllisyysvaikutus vierasvenesatamien aikaansaamalla...
Yhä useampi venevalmistaja alkaa kiinnostua moottorikatamaraanien segmentistä. Uusin tulokas on ranskalainen Catana Group, jolla on pitkä kokemus Catana- ja Bali-purjekattien valmistuksesta.
Saimaalla Vehkasalon selällä Taipalsaaren alueella tapahtui maanantaiaamuna veneonnettomuus.
Archipelago Sea Jazz -festivaalisarjan käynnistävä Baltic Jazz järjestetään tulevana viikonloppuna Kemiönsaarella, Taalintehtaan ruukkikylässä jo 35. kertaa. Festivaalin taiteellisen johtajan Antti...
Laituri irtosi kiinnityksestään Espoon Svinön pienvenesatamassa maanantain ja tiistain välisenä yöllä. Länsi-uudenmaan pelastuslaitos esti nopealla toiminnallaan suuret vahingot.
Tänä vuonna Merivoimien vuosipäivää juhlistetaan sunnuntaina 9. heinäkuuta Raaseporissa. Yleisöllä on mahdollisuus tutustua Merivoimien aluksiin jo lauantaina 8. heinäkuuta Pohjoissatamassa....
Avustettavien joukossa on kaljaasi Svanhild, höyrylaiva Turso sekä Turun telakalla rakennettu Sikarivene. Museovirasto avusti myös 6mR Elinore -veneen kunnostuksesta kertovaa julkaisua.
Lehmäsaari on upea saarikohde, joka sijaitsee aivan Kotkansaaren lähistöllä, vain pari meripeninkulmaa Sapokan vierassatamasta. Suosio on sen mukaista.
Suomen veneilykesä huipentuu elokuun puolivälissä veneilyn, kalastuksen ja muiden vesiaktiviteettien harrastajien suurtapahtumaan Helsingin Lauttasaaressa. Suomen suurin uiva venenäyttely Uiva...
Sähkömoottorivalmistaja Torqeedo tuo Deep Blue -moottoreihin uuden akkuvaihtoehdon. Deep Blue Battery 80 -akussa on aiempaa akkuun verrattuna kaksinkertainen kapasiteetti.
Skipperi on lisännyt Fleet-palveluunsa 10 uutta sähkövenettä. Suomalaisen Q Yachtsin kanssa kehitetyt Q Club 24 -sähköveneet ovat saatavilla Skipperi Fleet -käyttäjille Helsingissä, Turussa,...
Istuttamalla meriajokkaita palautetaan paikallista monimuotoisuutta, sillä meriajokasniityt toimivat elinympäristönä monille muille lajeille.
Päivystysavun asiantuntija Taru Tukiainen suosittelee kesälomalaisia soittamaan 116117 numeroon ennen päivystykseen hakeutumista.
Yhdysvaltalainen Wellcraft kansainvälistyy Beneteau-konsernin omistuksessa vauhdilla. Uudella 435:llä on paljon yhteistä Jeanneau DB/43:n kanssa.
Jos vuokraat kesällä vesikulkuneuvoa, olet lakisääteisesti vastuussa vuokrattavan välineen turvallisesta ja lainmukaisesta käytöstä vesillä. Tästä syystä vuokralle antajan tulee etukäteen kartoittaa...