Kirkkonummen kunta on valinnut uuden yhtiön Lähteelän retkisataman, virkistysalueen ja Stora Svartön määräaikaiseksi toimijaksi. Maanvuokraussopimus on voimassa vuoden 2027 loppuun saakka.
Ruotsalainen Cremo saapuu Suomen markkinoille tuoreilla suosikkiluokan 488 BR ja 558 BR -malleillaan. Ne yrittävät kiilata suomalaismerkkien rinnalle ja ohikin.
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Botnia Marin on saanut valmiiksi ja vesille ensimmäiset täysin uudet Targa 37:t. Mallin julkinen ensiesittely tapahtuu elokuussa Helsingin Uivassa venenäyttelyssä, mutta Totalvene pääsi ottamaan...
Helsingin Vene 27 Båt -messujen Veneelle uusi elämä -kilpailu järjestetään helmikuussa jo kolmatta kertaa. Mukaan haetaan kiinnostavia veneiden kunnostusprojekteja klassikkoveneistä kalastus- ja...
Kun Islannin vesillä silliä pyytäneet laivat entisinä aikoina rantautuivat Rymättylän Röölään, oli kyseessä valtakunnallinen uutistapahtuma. Sillinpyynnistä Röölän rannassa muistuttaa vielä...
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Vuoden 2027 alussa Suuli-rekisteriin tulee useita uudistuksia, joiden tavoitteena on parantaa tietosuojaa, helpottaa järjestelmän käyttöä ja sujuvoittaa seurojen rekisterien ylläpitoa. Osa...
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Vene 27 Båt -messuilla järjestetään kolmatta kertaa kunnostettujen käytettyjen veneiden Veneelle uusi elämä -kisa. Uusien veneiden rinnalla kisan kunnostetut klassikot osoittavat, että veneilyn voi...
Suomalainen veneilytarvikeliike Marinekauppa varoittaa Venetarvikekeskus- ja Vesiliikuntaverkko-nimillä toimivista verkkokaupoista. Sivustoille on kopioitu Marinekaupan ja muiden suomalaisten...
Kun Jeanneau päätti uudistaa 40-jalkaisen perhepurtensa, tavoitteista päällimmäiseksi laitettiin hinnan pitäminen kurissa. Se onnistui ja lopputulos ilahduttaa muutenkin. Kun kaikki muutokset ovat...
Metsähallituksen Luontopalvelut, Rajavartiolaitos, Kymenlaakson pelastuslaitos ja John Nurmisen Säätiö rakentavat Itäiselle Suomenlahdelle tänä kesänä öljyntorjuntapuomien kiinnitysjärjestelmää....
Puuvene ajoi kiville Porvoon saaristossa Pellingin itäpuolella juhannuspäivänä hieman ennen kello 12.40. Karilleajo ei vaatinut meripelastustoimia
Idea syntyi USA:n rannikolla ja siellä on uuden yrityksen pääkonttori, mutta suunnitelmat tulevat Ranskasta ja toteutus Etelä-Afrikasta, kun kokonaan uusi venebrändi julkistaa ensimmäisen uutuutensa...
Uudenmaan virkistysalueyhdistys Uuvi on palkittu kautta aikain ensimmäisellä Suurella suomalaisella retkeilypalkinnolla. Tunnustus jaettiin Riihimäen Erämessuilla, ja sen myönsi retkeilyalan...
Maritim tuo markkinoille uuden mallisukupolven Marco UP -pilssipumput. Mallisto tarjoaa tehokkaan vedenpoiston, alhaisen virrankulutuksen ja luotettavan toiminnan sekä huvi- että ammattiveneisiin.
Ympäristöjärjestö Pidä Saaristo Siistinä ry:n uusi huoltoalus M/S Roope-Botnia kastettiin Vaasassa 12. kesäkuuta. Aluksen odotetaan palvelevan saaristossa liikkuvia ja ympäristön hyväksi tehtävää...
Helsingin kaupungin venesatamissa on edelleen runsaasti vapaita venepaikkoja eri puolilla kaupunkia, myös keskustan tuntumassa. Samalla kaupunki on korottanut venekerhojen laituripaikkamaksuja...
Kaikkien aikojen ensimmäinen Nautorin valmistama vene, Swan 36 Tarantella purjehtii taas parhaimpiinsa kunnostettuna. Vuonna 1967 se laskettiin vesille ensimmäisen kerran ja nyt se lähtee...
Länsi-Suomen merivartiosto teki juhannuksen aikana torstaista sunnuntai-iltapäivään yhteensä 671 vesiliikennetarkastusta. Tarkastusten yhteydessä puhallutettiin 586 henkilöä ja lisäksi tehtiin 12...
Suomalaiskaksikko Marcus Johnsson–Jussi Myllymäki sijoittui viidenneksi offshore 3D -luokan MM-sarjan avausosakilpailussa Italian Rodi Garganicossa juhannusviikonloppuna.
Luvassa on svengaavaa ja tunnelmallista kitarajazzia, kun Niklas Winter esiintyy Iniön kirkossa. Konsertissa kuullaan hänen omaa melodista tuotantoaan sekä jazzhenkisiä sovituksia tutuista virsistä.
Louhi-luokan EM-kilpailut purjehditaan Helsingissä 26.6.–3.7.2026. Tapahtumaan on ilmoittautunut jo yli 60 venekuntaa 12 maasta, ja mukana on purjehtijoita yli 20 kansallisuudesta. Kilpailusta...
Saaristonmeren kansallispuiston itäreunaa vartioiva Högsåra antaa toivoa saariston tulevaisuudesta. Saarella veneilijä kohtaa elävän kyläyhteisön, mutta myös veneilyperinteet, jotka juontavat...
Vuonna 2017 esitelty Grandezza 25 S yhdistää italialaishenkisen tyylikkyyden ja pohjoismaisen käytännöllisyyden tavalla, joka on tehnyt siitä suositun vaihtoehdon mukavuutta arvostavien...
Ranskalainen Alubat tunnetaan ennen kaikkea Ovni-sarjan rotevista alumiinisista, kaikilla leveysasteilla toimivista matkapursista. Toinen mallisto Cigale on pitkän hiljaiselon jälkeen saamassa...