Espoon Blominmäessä sijaitsevan HSY:n uuden jätevesipuhdistamon ansiosta länsivantaalaisten ja espoolaisten jätevedet puhdistetaan jatkossa niin tehokkaasti, että ne täyttävät uimavedeltä vaaditut...
Merenkulkualan METSTRADE-ammattimessuilla jaettiin taas tänä vuonna DAME-palkinnot parhaiten suunnitelluille ja toimivimmille tuotteille. Palkintoja jaettiin kuudessa kategoriassa ja ensimmäistä...
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n (SPV) syysliittokokous pidettiin 20. marraskuuta 2022 Helsingin Kalastajatorpalla. Liittohallituksen puheenjohtajana kaudella 2023–2024 jatkaa Jan Jansson.
Jo viidettä kertaa jaettavan Pelasta Itämeri -palkinnon voittaja julkistetaan Helsingissä pidettävällä Vene 23 Båt -messuilla perjantaina 17.2.2023. Palkinnolla tahdotaan kiinnittää huomiota...
Korjauksilla Metsähallitus turvaa suojeltujen rakennusten säilymisen myös tulevaisuudessa. Korjaustöiden kohteena oli muun muassa vesitorni, joka on viimeinen säilynyt keisarinaikainen vesitorni...
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Vene 27 Båt -messuilla järjestetään kolmatta kertaa kunnostettujen käytettyjen veneiden Veneelle uusi elämä -kisa. Uusien veneiden rinnalla kisan kunnostetut klassikot osoittavat, että veneilyn voi...
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Suomalainen veneilytarvikeliike Marinekauppa varoittaa Venetarvikekeskus- ja Vesiliikuntaverkko-nimillä toimivista verkkokaupoista. Sivustoille on kopioitu Marinekaupan ja muiden suomalaisten...
Vuoden 2027 alussa Suuli-rekisteriin tulee useita uudistuksia, joiden tavoitteena on parantaa tietosuojaa, helpottaa järjestelmän käyttöä ja sujuvoittaa seurojen rekisterien ylläpitoa. Osa...
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Suomen Purjehdus ja Veneilyn (SPV) perinteiset Vuoden valinnat on tehty. Palkinnot jaettiin lauantaina 19.11. Kalastajatorpalla vietetyssä Veneilygaalassa. Kilpaveneilyn Vuoden valinnat palkittiin...
Marraskuussa pidetyssä PSS:n ylimääräisessä jäsenkokouksessa päätettiin ottaa käyttöön nuorisojäsenyys. Hinnaltaan edullisempi jäsenkategoria madaltaa kynnystä yhdistyksen tukemiseen.
Vallisaaressa kävijöiden mielestä palvelut, ympäristö, odotukset ja häiriötekijät ovat pääosin tasapainossa. Suosittu Helsinki Biennaali palaa saareen kesällä 2023.
Satakunnan vesien hyvä tila on haasteellinen tavoite meille kaikille. Satavesi-ohjelma on vuodesta 2002 alkaen edistänyt eri intressiryhmien yhteistyön kehittymistä sekä kymmenien paikallisten ja...
Maailman haastavimpaan purjehduskilpailuun Golden Globe Raceen osallistuva yksinpurjehtija Tapio Lehtisen Asteria-vene upposi perjantaina 18. marraskuuta eteläisellä jäämerellä.
Koneongelma ja matala vesi romuttivat veneilijöiden hinaushaaveet. Suomenlahden merivartioston jäsen päätyi hyiseen veteen.
Länsi-Suomen merivartiosto kävi irrottamassa hiekkasärkälle ajautuneen 24 metrisen aluksen Oulun talvisissa olosuhteissa. Onnettomuudesta selvittiin ilman henkilövahinkoja.
Tapio Lehtinen on pelastautunut hyväkuntoisena paikalle saapuneen kilpakumppani Kirsten Neuschäferin veneeseen.
Baltic Yachts on solminut sopimuksen 80-jalkaisen kustomipurren rakentamisesta ensimmäistä kertaa Balticin tilanneelle asiakkaalle. Veneen piirtää judel/vrolijk ja vene tulee soveltumaan sekä...
Kalajoen matkailun vahva kehitys jatkuu. Valtioneuvosto esittää Marinan vierasvenesataman ja sen alueen toteutukseen kuusi miljoonaa euroa. Kalajoen kaupunki varautuu investoimaan alueeseen...
Hätälähetin on kilpailujärjestäjien mukaan pakattu pelastuslautan yhteyteen ja lähetin on aktivoitu manuaalisesti.
Kewatec on toimittanut ensimmäisen kolmesta Slysavarnafélagið Landsbjörg -pelastusyhdistyksen tilaamasta Kewatec Serecraft SAR 17 -tyyppisestä pelastusveneestä. Sopimukseen kuuluu optio peräti...
Bavaria pikkuisen prameampien purjeveneiden C-Line -mallistoon saadaan ensi vuonna uusi jäsen, kun C46 korvaa nykyisen C45:n.
Suomalaiset valmistajat esittelevät kiinnostavia ratkaisuja venealan ammattilaisten suurtapahtumassa. Amsterdamissa pidetty METSTRADE on maailman suurin veneilyvarusteita, materiaaleja ja...
Turunmaan ja Rymättylän saaristossa toteutettu Älymuovi-keräyskampanjassa tartuttiin maatalousmuoviroskaongelmaan. Kerätty muovi toimitettiin eteenpäin polttokelpoisena jätteenä.