Meripelastusseura muistuttaa syysveneilyn riskeistä – Varaudu oikein syysvesille
Tänä vuonna vapaaehtoiset meripelastajat suorittivat elokuun loppuun mennessä liki 1 500 avustustehtävää. Syksyn tullen liikenne vesillä hiljenee, mutta vakavien onnettomuuksien riski kasvaa.
Venehotelli on paras paikka moottoriveneelle
Miksi säilyttää venettä kylmässä ja pimeässä kun sen voi tuoda myös Venehotelliin. Miellyttävän säilytysympäristön lisäksi tarjolla ovat kaikki tarvittavat veneenhoitopalvelut ja merkkihuollot. Varaus kannattaa tehdä ajoissa, sillä paikat täyttyvät nopeasti. Oma säilytyspaketti on myös todella helppo koota Inkoon Venehotellin verkkopalvelussa.
Kuurnan sulun liikennekausi on päättynyt – Sulku on jälleen käytettävissä toukokuussa 2024
Vuoksen vesistössä sijaitsevan Kuurnan sulun liikennekausi on päättynyt sulun yläportissa tapahtuneen vaurion vuoksi. Sulun yläportin nostoketju katkesi viime viikonloppuna sulutuksen yhteydessä.
Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen veneväylät suljetaan lokakuussa – Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen siltojen uusiminen aiheuttaa muutoksia veneväyliin
Lokakuussa 2023 veneväylät suljetaan sekä Kirjalansalmen että Hessundinsalmen siltojen kohdalta. Veneväylän sulkemisella tavoitellaan Kirjalansalmen vanhaan siltaan kohdistuvan raskaan liikenteen rasituksen vähenemistä.Hessundinsalmella sillan kannen tukitelineen toteutus edellyttää veneväylän...
Merenkulun turvallisuuspalkinto Sea Sunday – Palkinto myönnettiin merikapteeni Matti Aaltoselle
Merenkulun turvallisuuspalkinto 2023 on myönnetty merikapteeni Matti Aaltoselle. Aaltonen on tehnyt mittavan uran merenkulun turvallisuutta edistävissä viranomaistehtävissä.
Vesijettikuljettaja joutui veden varaan Airistolla – Purjeveneen miehistö poimi kylmettyneen kuskin kyytiin
Turun Airistolla Rajakarin saaren edustalla vesiskootterin kuljettaja päätyi veden varaan lauantai-iltana. Länsi-Suomen merivartiostosta kerrotaan, että kuljettaja oli tipahtanut vesiskootteristaan voimakkaan aallokon takia.
Saarikosken sulku Iisalmessa tilapäisesti pois käytöstä – Sulun yläportissa havaittu vaurio
1903–1906 rakennettu ja käyttökuntoiseksi Museokanavaksi vuosina 1998–2003 restauroitu kanava on Suomen viimeinen valmistunut puusulkukanava.
Swan European Regatta 2023 – Perinteiset Swanit houkuttelevat suomalaisia
Swan European Regatassa Airistolla selvisi mikä Nautorin lanseeraama ClubSwan-konsepti oikein on. Tapahtumassa valkeni myös, että suomalaiset purjehtijat ovat viime vuosina innostuneet joukolla kotiuttamaan klassisia Swaneja.
Uusi tutkimushanke tähtää rannikkoseutujen matkailun ravinnekuorman vähentämiseen – Kesäkuukausina syntyy 12 kertaa enemmän jätevettä
Itämeren pienten rannikkokylien ja -kaupunkien suosio kesän matkailukohteina on kasvanut koronapandemian jälkeen, mutta jätevesien käsittelyjärjestelmät ovat usein alimitoitettuja kesäkuukausien tarpeeseen nähden. NURSECOAST-II-hankkeen tavoitteena on vähentää matkailun aiheuttamaa ravinnekuormaa...
Traficom muistuttaa häiriöttömien taajuuksien tärkeydestä – Vältä turhaa rupattelua hätäkanavilla
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tehtävänä on VHF-taajuuksien käytön häiriöttömyyden varmistamisen ohella myös taajuuksien käytön valvonta.
Uivassa nähtiin valonpilkahduksia – “Messuilla tehdään yritystä ja brändiä tunnetuksi”
Vuodesta 1978 asti järjestetty Helsingin Uiva venenäyttely on kasvanut Pohjoismaiden suurimmaksi venealan kesätapahtumaksi. Loppukesän uivien venenäyttelyiden kauden avanneessa Uiva Flytande -näyttelyssä kävi yli 10 000 kävijää ja veneitä oli mukana yli 300.
- 11.09.2023 Ensiesittely Quarken 35 Cabin (2024–)
- 23.09.2023 Ensiesittely Honda BF350 V8 (2024–)
- 27.09.2023 Uutinen Nimbus Group keskittää alumiiniveneiden tuotannon Suomeen
- 29.09.2023 Testi Yamarin 80 Day Cruiser (2024–)
- 12.09.2023 Reportaasi Best of Boats Award 2023
- 03.09.2023 Uutinen Finnmaster Boats huutokauppaa jälleen ylijäämävarastoaan
- 20.09.2023 Uutinen Kirjalansalmen ja Hessundinsalmen veneväylät suljetaan lokakuussa
- 11.09.2023 Ensiesittely Quarken 35 Cabin (2024–)
- 23.09.2023 Ensiesittely Honda BF350 V8 (2024–)
- 29.09.2023 Testi Yamarin 80 Day Cruiser (2024–)
- 08.09.2023 Video Quarken 27 Cabin (2023–)
- 20.09.2023 Video Yamarin 80 Day Cruiser (2024–)
- 14.09.2023 Video Yamarin 80 Day Cruiser (2024–)
- 25.09.2023 Ensiesittely Axopar 29 (2024–)
Uusimmat
- 03.10.2023 Ensiesittely Swan Arrow (2025–)
- 02.10.2023 Uutinen Merihaan ja Kalasataman väliselle vesiliikenteelle uusi korkeusrajoitus
- 02.10.2023 Ensiesittely Dufour 44 (2024–)
- 01.10.2023 Uutinen Stadin Silakkamarkkinat 1.–7.10.2023
- 01.10.2023 Uutinen Axoparin ja Agapin maailmanvalloitus polkaistiin käyntiin
- 30.09.2023 Uutinen Saarikosken museokanava Iisalmessa on vesiliikenteen käytössä jälleen
- 30.09.2023 Video Baltic 111 Raven (2024–)