Sweden Yachts Groupin entinen johtaja Mattias Rutgersson on tuomittu vuoden ehdottomaan vankeuteen. Lisäksi hän sai kolmen vuoden liiketoimintakiellon, sakkoja vakavasta veronkierrosta sekä...
Porvoon saaristossa Pellingissä tapahtui juhannusaaton vastaisena yönä vesiliikenneonnettomuus, jossa moottorivene kaatui ja kuusi nuorta joutui veden varaan. Alkoholilla epäillään olleen osuutta...
Uusimpana tuotteena valikoimaan ovat saapuneet laadukkaat keulapotkurit.
Vesiliikenne vilkastunee juhannuksena. On tärkeää, että jokainen vesillä liikkuva toimii vastuullisesti. Ennakoiminen sekä muiden vesillä liikkujien huomioiminen on ensiarvoisen tärkeää.
Viking Line valmistautuu aloittamaan täysin päästöttömän liikenteen Helsingin ja Tallinnan välillä. Varustamon uraauurtava laivakonsepti todistaa, että vihreä merikäytävä Suomenlahden yli olisi...
Jos juhannussuunnitelmat ovat vielä auki, vaihtoehtoja löytyy moneen makuun. Merelliseen juhannustunnelmaan pääsee Turun alueella helposti myös ilman omaa mökkiä tai venettä.
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Veneitä kuljetetaan parhaillaan teitä pitkin talvisäilytykseen. Ennen matkaan lähtöä on syytä varmistaa, että vene on kiinnitetty asianmukaisesti, perävaunu ja vetolaitteisto ovat kunnossa ja...
Väyläviraston erillinen vesiväylien palautekanava poistui käytöstä 20. lokakuuta 2026. Jatkossa vesiväyliä koskevat palautteet, kysymykset, kehitysehdotukset ja vikailmoitukset voi lähettää...
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Veneen nosto talviteloille onnistuu turvallisesti, kun valmistelet veneen etukäteen, valitset veneelle sopivan nostotavan ja varmistat oikeat nostokohdat. Tyhjennä turhat irtotavarat ja vesisäiliöt,...
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Kesä kutsuu vesille, mutta veneilyturvallisuus ei saa unohtua. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin tilastojen mukaan viime vuonna 35 ihmistä menehtyi huviveneonnettomuuksissa. Kaikki...
Elokuun 21.–23. järjestettävät Seilin tiede- ja kulttuuripäivät nostavat esiin ajankohtaisia teemoja luonnosta, tieteestä ja yhteiskunnasta Saaristomeren maisemissa. Mukana keskustelemassa ovat muun...
Rockoff Festival on Ahvenanmaan suurin ja tunnetuin musiikkitapahtuma, joka järjestetään vuosittain heinäkuussa Maarianhaminan sydämessä.
Sunnuntaiaamuna Orivedellä, Längelmäveden Ponsan selällä, sattui vaaratilanne, kun moottoriveneen ohjaus petti ja veneilijä putosi veteen.
GPS-häiriöt ovat lisääntyneet selvästi Suomenlahdella kevään 2025 aikana, erityisesti sen itäosissa. Tammi–toukokuussa raportoitiin 84 häiriötä, kun vuosi sitten vastaava luku oli 27. Häiriöiden...
Laajojen sinileväkukintojen riski Itämeren avomerialueilla on edelleen merkittävä, kertoo Suomen ympäristökeskus tuoreessa tiedotteessaan. Erityisen suuri riski on Suomenlahdella, Saaristomerellä ja...
Porkkalan edustalta on tunnistettu merkittävä hylky: 1600-luvun pinassi Falken, joka palveli Ruotsin laivastossa Kustaa II Aadolfin ja kuningatar Kristiinan aikana. Falken on maailman parhaiten...
Buster-, Yamarin- ja Cross-veneitä valmistavan Inhan Tehtaiden omistaja, Yamaha Motor Europe, on ostanut Skipperin brändin ja Fleet-vuokraveneiden ohjelmistoalustan ja perustaa Suomeen Yamaha Motor...
Paraisten Café Kajutanissa kajahtaa hikoileva rock'n'roll ja juureva rockabilly, kun energinen ja eurooppalaisista muusikoista koottu Memphis Breakdown nousee lavalle ensi lauantaina 14.6.2025....
Länsi-Uudenmaan poliisi kehottaa veneilijöitä huolellisuuteen sisälämmittimien asentamisessa ja käyttämisessä. Tekninen tutkinta on osoittanut, että juuri lämmitykseen liittyvät seikat olivat viime...
Espoo-Naissaari Race saatiin tänä vuonna ajaa sangen miellyttävissä oloissa. Radoille lähti kuudessa luokassa yhteensä lähes 60 venekuntaa ja tällä kertaa kaikki pääsivät myös maaliin asti. Samassa...
Kemiönsaari juhlii tänä vuonna näyttävästi 700-vuotista historiaansa. Juhlavuoden kunniaksi vietetään Saunapäivä maanantaina 9. kesäkuuta Högsåran Rumpan Barissa, jossa tarjolla on rentoa tunnelmaa...
Meripelastusseuran vapaaehtoiset ovat kevään aikana olleet kiireisiä: toukokuun loppuun mennessä he ovat auttaneet yhteensä 309 ihmistä 158 tehtävän yhteydessä.
Business Finlandin ja yritysten rahoittamassa T&K-hankkeessa edistetään suomalaisen veneteollisuuden ja vesistömatkailun kansainvälistä kilpailukykyä, innovaatioita ja kestävyyttä sekä vahvistetaan...
Tänä kesänä suomalaisille ja Suomessa vieraileville mainostetaan uutta, karmivaa "ihmisen aikaansaamaa luonnonihmettä": Itämeren pinnalla kelluvia valtavia sinilevälauttoja. Ne muistuttavat ilmasta...