Retkeilijät pääsevät nauttimaan Suomen ainoasta luonnonperintökohteesta myös tänä kesänä monipuolisesti, kun Merenkurkun saaristossa sijaitsevan Björkö–Panike-vaellusreitin osana kulkeva...
Poliisi tutkii Muulon sillan alla olevaa kaukolämpötyömaata Espoon ja Kirkkonummen rajalla. Esitutkinta alkoi rikosilmoituksesta, jonka mukaan rakennustelineet ulottuivat vaarallisen lähelle...
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Kesällä 2025 Saaristomerellä kartoitetaan vedenalaista kasvillisuutta, jotta meriluonto voidaan huomioida paremmin esimerkiksi suojelussa ja kaavoituksessa.
Poliisi epäilee, että maanantain ja tiistain välisenä yönä Varjakan satamasta varastettiin iso moottorivene. Havainnot veneestä pyydetään ilmoittamaan poliisille.
Kesäkuussa käynnistyvä sosiaalisen median kampanja etsii uusia lähettiläitä edistämään turvallista liikkumista vesillä, vedessä ja veden äärellä.
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Vetus valmistautuu esittelemään M2-sarjan pikkudieseleistään hybridiversiot. Myöhemmin hybridisarjaan tulee myös tehokkaampia malleja.
Vilkkaimman veneilykauden jälkeen moni jatkaa vesillä pitkälle syksyyn. Syksyn edetessä kylmät vedet, nopeasti vaihtuva sää ja pimenevät illat tuovat kuitenkin veneilyyn uusia haasteita.
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Veneen nosto talviteloille onnistuu turvallisesti, kun valmistelet veneen etukäteen, valitset veneelle sopivan nostotavan ja varmistat oikeat nostokohdat. Tyhjennä turhat irtotavarat ja vesisäiliöt,...
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Väyläviraston erillinen vesiväylien palautekanava poistui käytöstä 20. lokakuuta 2026. Jatkossa vesiväyliä koskevat palautteet, kysymykset, kehitysehdotukset ja vikailmoitukset voi lähettää...
Veneitä kuljetetaan parhaillaan teitä pitkin talvisäilytykseen. Ennen matkaan lähtöä on syytä varmistaa, että vene on kiinnitetty asianmukaisesti, perävaunu ja vetolaitteisto ovat kunnossa ja...
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Skärgårdsteatern lähtee jälleen kesäkuussa seilaamaan Uudenmaan, Turunmaan ja Ahvenanmaan saaristoon. Teatterikorkeakoulun kanssa yhteistyössä tehty musiikkikomedia Bättre fäkta än illa fly! nähdään...
ORC-luokkien MM-regatta pidetään Tallinnassa 8.-16. elokuuta. Yksi kiinnostavimmista veneistä tulee olemaan X-Yachtsin uusi XR 41, jolle on lausuttu tavoitteeksi kultamitali. Ensimmäistä kertaa...
Buster Rent -venevuokraamo ja Låna-lainaveneet ovat siirtyneet uuden yrittäjän omistukseen. Omistajanvaihdos tuo mukanaan laajennuksia veneilytarjontaan, uusia tukikohtia sekä yhteistyöprojekteja.
Valokuvaaja Eva Larzén-Östermark tuo saariston tunnelmat Raision Kirjastotalon toisen kerroksen näyttelytilaan 5.–30. toukokuuta. Hetkiä saaristossa -näyttely koostuu valokuvista, jotka on otettu...
Pirkanmaan pelastuslaitoksen mukaan seurue oli liikkeellä noin seitsemänmetrisellä omavalmisteisella matkaveneellä, joka sai pohjakosketuksen Siilinkarin lähistöllä.
Kimolan kanava käynnistää Kouvolan veneilykesän toukokuun alussa. Kanavan kautta pääsee vesitse aina Päijänteeltä ja jopa Pielavedeltä saakka Kouvolaan.
Vapaaehtoisten meripelastajien päivystyskausi on alkanut tai alkaa asteittain toukokuussa. Meripelastusseura muistuttaa, että monta vaaratilannetta vesillä on mahdollista ehkäistä ennalta.
Elokuussa käynnistyvän uuden järjestelmän kautta varataan jatkossa sekä vene- että talvisäilytyspaikat. Vanhojen asiakkaiden tiedot siirretään siihen automaattisesti, mutta kaikkien pitää silti...
Elokuvaohjaaja Lotta Petronellan Seilin saaresta kertova Själö Poiesis -projekti huipentuu toukokuussa 2025. Esitys on yhdeksän vuotta kestäneen projektin päätösosa, joka tarkastelee eurooppalaista...
Suomen merimuseossa esitetään keskiviikkona 7.5.2025 klo 17 Jouko Aaltosen dokumenttielokuva Neljä elämää seitsemällä merellä. Elokuva kertoo yli 125-vuotiaan Pitkäpaasi-luotsikutterin vaiheikkaasta...
Museovirasto järjestää 4.–6.9.2025 Kotkassa ja Loviisassa limisaumavenekonferenssin, joka jonka tavoitteena on varmistaa Unesco-listatun perinteen säilymistä ja kehittämistä Pohjoismaissa.
Bodön kausi 2025 käynnistyy vappupäivänä 1.5. Toukokuussa bistro ja satama palvelevat keskiviikosta sunnuntaihin. Bodön satama sai tunnustusta keväällä, kun se valittiin vuoden vierassatamaksi...
Beneteau on tiedottanut aikovansa uudistaa kerralla koko Gran Turismo -mallisarjan.
Loviisalainen Boomeranger Boats on saanut ison tilauksen Ruotsin merivartiostolta. Tilaukseen kuuluu yhteensä 14 erikoisvenettä, jotka tulevat käyttöön valvonta-, partiointi- ja pelastustehtäviin.
Hailuodon kiinteän yhteyden työmaan läpi pääsee jälleen veneellä, kun veneilyaukot avataan toukokuun alussa yhteyden molemmissa päissä.