Sivustolla 109 vierailijaa

05.07.2024

Visuveden kääntösillan rajoitetut aukioloajat päättyvät – Silta avautuu taas normaalisti

Visuveden kääntösillan rajoitetut aukioloajat palautuvat normaaleiksi lauantaina 6.7.

04.07.2024

Sinilevätilanne on pysynyt vakaana – Epävakainen ja tuulinen sää hillitsee sinilevän runsastumista

Sisävesillä sinilevähavainnot ovat hieman vähentyneet, ja rannikkoalueilla levätilanne on pysynyt samanlaisena jo toista viikkoa. Merialueilla tuulinen sää on suurilta osin sekoittanut sinilevän vesimassaan. Viime päivinä sinilevää on havaittu erityisesti Hangon länsipuolella ja Upinniemenselän...

04.07.2024

Vesiliikennevalvontaa tehostetaan kesällä Länsi-Uudellamaalla – Poliisiveneen lisäksi käytössä on myös vesikootteri

Kesäaikana vesillä liikkuvien määrä kasvaa merkittävästi, mikä lisää myös onnettomuusriskejä ja tarvetta valvonnalle. Vesiliikenteen vilkastuessa Länsi-Uudenmaan poliisi tehostaa vesiliikenteen valvontaa turvallisuuden parantamiseksi.

Toimitus suosittelee

03.07.2024

Kesäkuun synkkä tilasto – Hukkuneiden määrä lähes kaksinkertaistui viime vuoteen verrattuna

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) keräämien ennakkotilastojen mukaan kesäkuussa hukkui 24 ihmistä. Vuoden alusta laskettuna hukkuneiden määrä on 43.

01.07.2024

Navigointiturvallisuutta parantavat palvelut keskiössä – Tänään vietetään merenkulun turvalaitteiden päivää

Merenkulun turvalaitteille omistettu päivä korostaa turvalaitteiden ja navigointipalveluiden keskeistä roolia turvallisessa vesiliikenteessä. Kansainvälisessä vertailussa Suomessa on huomattavan suuri määrä turvalaitteita.

01.07.2024

Kaksi nuorta miestä löytyi kuolleena veneestä Haukilahdessa – Todennäköinen syy häkämyrkytys

Länsi-Uudenmaan poliisi sai sunnuntaina ilmoituksen, että Espoon Haukilahden satamassa ankkuroituna olleesta veneestä on löydetty kaksi menehtynyttä henkilöä. Poliisi ei epäile, että kuolemiin liittyisi rikosta.

01.07.2024

Vuoden vierasvenesatama 2025 äänestys käynnistyy heinäkuussa – Äänestä rannikon ja Järvi-Suomen suosikkia

Suomen vierasvenesatamat kisaavat jälleen Vuoden vierasvenesatama 2025 -titteleistä. Tänäkin vuonna palkitaan erikseen rannikkoalueen ja Järvi-Suomen suosikki. Kilpailulla innostetaan vierasvenesatamia lisäämään ja parantamaan palvelutarjontaansa.

30.06.2024

Archipelago Sea Jazz – Baltic Jazz valloittaa Taalintehtaan 4.-7. heinäkuuta

Archipelago Sea Jazz -festivaaliperheen ensimmäisenä tapahtumana soi Baltic Jazz heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Taalintehtaan historiallisessa ruukkimiljöössä Kemiönsaarella. Jo vuodesta 1987 järjestetty viihtyisä koko perheen tapahtuma keskittyy erityisesti klassiseen svengaavaan jazziin ja...

30.06.2024

Suomalaisyritys palvelee pian olympiaturisteja – Bout valloittaa Seinen

Venekyytipalvelu Bout on sijoittunut Pariisin halkovan Seinen varrelle juuri sopivasti palvellakseen kaupunkiin saapuvia satojatuhansia kisavieraita.

29.06.2024

Venevuokrauspalvelu Skipperi rantautuu Raaseporiin – Kaksi vaihtoehtoa Skipperi-veneiden vuokraamiseen Tammisaaressa

Tänä kesänä veneilyn ystäville on tarjolla jotain uutta, kun suomalainen venevuokrauspalvelu Skipperi tuo Raaseporiin kaksi uutta konseptia: pop-up venevuokrauksen Tammisaareen, sekä eräänlaisen veneiden AirBnb-vuokrauksen, jossa sekä yksityiset että yritykset voivat vuokrata veneitään muille ja...