Puuveneveistäjät ry:n yksityyppiveneen kehitystyö etenee. Vene Båt -messuilla tammikuussa 2023 esiteltävän ensimmäisen veneen rakentamisesta vastaa Norboats Ky alihankkijanaan Nordic Craft.
Hätäkeskukseen ilmoitettiin sunnuntaine 5.6.2022 puolen yön jälkeen, että veneilijä on kadonnut Savonlinnassa Pitkän Pihlajaveden alueella. Paikalle hälytettiin poliisipartio ja pelastuslaitoksen...
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Australialainen Riviera on pohjoisella pallonpuoliskolla aika tuntematon suuruus. Se on tavallaan harmi, sillä veneet ovat aivan huippuluokkaa.
F1-veneiden kaksinkertainen maailmanmestari Sami Seliö ja suomalainen venevalmistaja Finnmaster Boats Oy ovat sopineet laajasta ja pitkästä yhteistyöstä.
Kansainvälinen meriarkeologinen IKUWA7-konferenssi järjestetään Helsingin yliopistolla 6.–9. kesäkuuta. Saksassa perustetun kongressin edellinen tapaaminen oli Australiassa vuonna 2016
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Suomalainen veneilytarvikeliike Marinekauppa varoittaa Venetarvikekeskus- ja Vesiliikuntaverkko-nimillä toimivista verkkokaupoista. Sivustoille on kopioitu Marinekaupan ja muiden suomalaisten...
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Vene 27 Båt -messuilla järjestetään kolmatta kertaa kunnostettujen käytettyjen veneiden Veneelle uusi elämä -kisa. Uusien veneiden rinnalla kisan kunnostetut klassikot osoittavat, että veneilyn voi...
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Kun Jeanneau päätti uudistaa 40-jalkaisen perhepurtensa, tavoitteista päällimmäiseksi laitettiin hinnan pitäminen kurissa. Se onnistui ja lopputulos ilahduttaa muutenkin. Kun kaikki muutokset ovat...
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Rajavartiolaitos on yhdessä Tietoevryn kanssa kehittänyt Rajavartiolaitoksen tarpeiden ja vaatimusten pohjalta uuden meripelastuksen tietojärjestelmän meripelastuksen johtamisen tueksi. Uusi...
Huhtikuun lopulla hallitsemattomasta vuotava Portugalin rannikolle hylätty Tulikettu löytyi Portugalin eteläkärjen ja Gibraltarin salmen väliseltä merialueelta
Ruotsalainen foilaavia sähköveneitä valmistava Candela on julkistanut erityisesti Venetsiaan tarkoitetun P-8 Voyager -taksiveneen.
Vuoden viiden ensimmäisen kuukauden vesikulkuneuvojen ensirekisteröintitilasto kuvaa enemmän veneiden toimituksia ja luovutuksia kuin varsinaista kauppaa, mutta jo sen perusteella on selvää, että...
Nils "Nisse" Häggblomin perämoottorimuseoiden ovet ovat auki valikoidusti kesälauantaisin Kirkkonummen Tolsanmäessä ja Pellingin Tirmossa. Aukioloaikojen ulkopuolella ryhmät toivotetaan...
Itä-Suomen poliisilaitos tiedottaa kesän vesiliikenteen valvonnasta ja muistuttaa kaikkia vesilläliikkujia noudattamaan sääntöjä ja olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta.
Avovesikauden aikana vuosina 2022 ja 2023 tehdään syvyysmittauksia Savonlinnan–Rantasalmen–Joroisten–Varkauden–Oravin sekä Oravin–Pilpan-kanavan välisillä alueilla. Vesillä liikkujia pyydetään...
Kotkansaaren edustalla Varissaaressa sijaitseva uusi Ruotsinsalmi-paviljonki avautuu yleisölle 10.6.2022. Paviljongissa kerrotaan Ruotsinsalmen taisteluista 1789 ja 1790 sekä hylyistä, jotka...
Sandström 565 CC on suomalaisille varsin tuntematon, mutta erittäin kätevä ja pätevä perusvene.
Haminan vierassatamaa on kehitetty ja kunnostettu viime vuosina suurin askelin. Osaltaan tähän on vaikuttanut kaupungin kokonaisvaltaiset suunnitelmat Tervasaaren, vanhan sahan ja satama-alueen...
Vapauden tuuli purjeissa ja suolavesi rinnuksilla. Sen parempaa ei ole. Nyt sinulla on mahdollisuus antaa tämä elämys jollekin ensi kertaa. Elokuussa järjestettävään Purjehduspäivän...
Lohjalla on otettu käyttöön poliisin uusi partiovene. Valvonnan tarve Länsi-Uudellamaalla on lisääntynyt, ja uuden avoveneen ominaisuudet parantavat poliisin toimintavalmiutta.
Tunnetutkin moottorivenevalmistajat alkavat kiinnostua enemmän ja enemmän katamaraaneista. Leopard ja Moorings ovat olleet jyvällä jo pitkään.
Pidä Saaristo Siistinä ry on sijoittanut uuden ponttonimallisen imutyhjennyslaitteen Espoon Käärmesaareen. Laitteeseen mahtuu noin 12 kuutiota veneilijöiden käymäläjätevesiä. Jos tämä määrä...
Galeon on julkistanut ensimmäiset tiedot ja tietokonekuvat uudesta 440 Flysta, joka korvaa menestyneen 420 Flyn.