Riianlahden satamia käsittelevän sarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa tutustumme lahden länsirannikon vierassatamiin. Erityisesti Engure jää mieleen viihtyisyytensä ja hyvien palveluidensa...
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom muuttaa nopeusrajoitusta Sipoon kunnan alueella siten, että Djupsundetin 15 km/h nopeusrajoitusalue laajennetaan Kalkkirannan venesataman aallonmurtajalle...
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Suomesta Viroon ilman passia veneillyt suomalainen syyllistyi Korkeimman oikeuden mukaan lievään valtionrajarikokseen. Seurauksena hyvätuloiselle veneilijälle määrättiin maksettavaksi peräti 58 310...
Viisaasti Vesillä -kampanjan Pelastusliivipäivää on vietetty Suomessa jo useana vuonna, joskin ajankohta on vaihdellut hieman. Tänä vuonna päivää vietetään lauantaina 27.5.2023. Päivän tavoitteena...
Hovioikeus on tänään antanut tuomion Airiston selällä elokuussa 2019 tapahtuneessa moottoriveneen ja moottoripurjeveneen törmäystä koskevassa rikosasiassa.
Suomalainen veneilytarvikeliike Marinekauppa varoittaa Venetarvikekeskus- ja Vesiliikuntaverkko-nimillä toimivista verkkokaupoista. Sivustoille on kopioitu Marinekaupan ja muiden suomalaisten...
Vuoden 2027 alussa Suuli-rekisteriin tulee useita uudistuksia, joiden tavoitteena on parantaa tietosuojaa, helpottaa järjestelmän käyttöä ja sujuvoittaa seurojen rekisterien ylläpitoa. Osa...
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Kun Jeanneau päätti uudistaa 40-jalkaisen perhepurtensa, tavoitteista päällimmäiseksi laitettiin hinnan pitäminen kurissa. Se onnistui ja lopputulos ilahduttaa muutenkin. Kun kaikki muutokset ovat...
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Vene 27 Båt -messuilla järjestetään kolmatta kertaa kunnostettujen käytettyjen veneiden Veneelle uusi elämä -kisa. Uusien veneiden rinnalla kisan kunnostetut klassikot osoittavat, että veneilyn voi...
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Autotehdas BMW ja teknologia-alan start-up -yritys Tyde ovat lyöttäytyneet kimppaan ja luoneet 13,5-metrisen foilaavan veneen nimeltä The Icon. Esittelyveneeksi rakennettu ensimmäinen yksikkö...
Candela on julkaissut foilaavasta C-8-sähköveneestä lonkeronharmaan Polestar Edition -erikoismallin.
Tarve vesiliikenteen rajoittamiselle on muodostunut uuden, Lintupaaden läheisyyteen laaditun väylän takia.
Yamaha, Honda, Suzuki ja Kawasaki ovat yhdessä ilmoittaneet perustavansa HySE-tuotekehitysyhteisön kehittämään kaksipyöräisiin, perämoottoreihin ja muihin pienkoneisiin sopivia vetykäyttöisiä...
Suurimmalla osalla vesiliikenteessä hukkuneista ei ole ollut pelastusliivejä päällä. Pelastusliivi ei auta veneen pohjalla, vaan se kannattaa pukea päälle jo ennen vesille lähtöä. Oikeankokoinen ja...
Kesäkuun alussa 30 vuotta täyttävää Päijänteen kansallispuistoa juhlistetaan monin tavoin Geopark-viikkojen yhteydessä 26.5.–11.6.
Volvo Penta on lisännyt Joystick Driving -toimintoihin sen, mikä siitä on vuonna 2012 tapahtuneesta esittelystä saakka puuttunut, eli kaasun hallinnan.
Italialainen veneveistämö Mimì lanseeraa uudistetun version klassisesta Libeccio 11 Cabinistaan. Veistämöllä on pitänyt kiirettä viime aikoina, sillä se esitteli päivitetyn Walkaround-version...
Rajavartiolaitoksen laivat jättävät jäähyväiset Turulle torstaina 1.6.2023. Tilaisuuden kunniaksi järjestetään kaikille avoin ja maksuton open ship -tapahtuma Aurajoen rannassa.
Yhdysvaltain rannikkovartioston purjekoululaiva Eagle sekä vartiolaiva Turva kiinnittyvät Helsingin Eteläsataman Katajanokanlaituriin 1.-4.6.2023. Vierailun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua...
Örön linnakesaaren historia ja luonto ovat yhdistelmä, johon kannattaa tutustua – se jättää muiston, jota kertaa mielellään. Saaren linnoittaminen alkoi jo vuonna 1915. Sata vuotta myöhemmin Örö...
Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) ja Pidä Saaristo Siistinä ry:n jo perinteeksi muodostunut Saaristomeren venekeräys järjestetään yhteistyössä jälleen tänä kesänä. Käyttökelvottomien veneiden...
Baltic Sea Action Group (BSAG) tarjoaa uuden tavan osallistua Itämeren suojeluun. Itämeri-lippuautomaatit kiertävät Suomen kaupunkeja kesän aikana. Lipun lunastamalla voi vaikuttaa siihen, että...
Kotkan Merikeskus Vellamon laiturialueelle sijoitettu vartiolaiva Telkkä avautuu uudistetulla näyttelyllä 5.6.2023.
Merialueilla levien kevätkukinta kuluttaa typen mutta jättää yhä kesäksi fosforiravinnetta sinileville. Lämmin ja tyyni sää voi kasvattaa sinileväkukinnat voimakkaiksi.