Garmin on julkistanut Force-keulasähkömoottorimallistoonsa uuden Kraken-lippulaivamallin.
Tutkijoiden mukaan Suomen vesipolitiikka kaipaa tavoitteiden ja ohjauksen kokonaisvaltaista uudistamista. Ratkaisuksi esitetään eri alojen ongelmiin pureutuvaa toimenpideohjelmaa.
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Valtion maiden ja vesien käytön suunnittelua kutsutaan luonnonvarasuunnitteluksi. Se tehdään aina yhdessä sidosryhmien ja kumppaneiden, siis alueiden käyttäjien, kanssa. Luonnonvarasuunnittelu on...
Porsche kehittää yhdessä Frauscherin kanssa sähkökäyttöistä daycruiseria. Uudesta Porsche Macan EV:stä lainatun tekniikan ansiosta veneestä tulee oletettavasti varsin suorituskykyinen.
Kalastotutkimuksen mukaan Helsingin Kruunuvuorenselän Suomen suuri siltatyömaa ei ole toistaiseksi vähentänyt kalojen poikastuottoa eikä haitannut vaelluskalojen kulkua.
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Vene 27 Båt -messuilla järjestetään kolmatta kertaa kunnostettujen käytettyjen veneiden Veneelle uusi elämä -kisa. Uusien veneiden rinnalla kisan kunnostetut klassikot osoittavat, että veneilyn voi...
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Kun Jeanneau päätti uudistaa 40-jalkaisen perhepurtensa, tavoitteista päällimmäiseksi laitettiin hinnan pitäminen kurissa. Se onnistui ja lopputulos ilahduttaa muutenkin. Kun kaikki muutokset ovat...
Vuoden 2027 alussa Suuli-rekisteriin tulee useita uudistuksia, joiden tavoitteena on parantaa tietosuojaa, helpottaa järjestelmän käyttöä ja sujuvoittaa seurojen rekisterien ylläpitoa. Osa...
Suomalainen veneilytarvikeliike Marinekauppa varoittaa Venetarvikekeskus- ja Vesiliikuntaverkko-nimillä toimivista verkkokaupoista. Sivustoille on kopioitu Marinekaupan ja muiden suomalaisten...
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto jakaa nyt ensimmäistä kertaa 10 000 euron suuruisen Terttu ja Aatos Petäjän rahaston palkinnon.
130 vuotta yhtäjaksoisesti Suomen valtion omistuksessa purjehtineen väyläalus s/s Saimaan hallinta siirtyi vuoden 2023 alusta Väylävirastolta Museovirastolle.
Ruovedellä, Pirkanmaalla sijaitsevaa Visuveden kääntösiltaa ei voida toistaiseksi avata vesiliikenteelle kääntökoneiston toimintahäiriön vuoksi.
Tähän saakka kaikki Anytecit ovat olleet joko kuomulla katettavia avoveneitä tai kokonaan katettuja ohjaushyttiveneitä. Uusi 860 T osuu sujuvasti niiden väliin.
Luonnoltaan monipuolisesta Lanskerista löytyy rantaniittyjä, sorakannas, männikköä ja kalliorailoja. Rantautumispaikkoja on osoitettu kaksi.
Ylen julkaiseman uutisen mukaan talojen ylläpito ja vuokraus ei ole kannattavaa. Päätös kiinteistöjen myynnistä koskee peräti kahta kolmasosaa saaren asukkaista.
Pidä Saaristo Siistinä ry:n jäsenille on käytössä yhteensä noin 30 kelluvaa imutyhjennyslaitetta merellä ja sisävesillä. Ne löytyvät yhdistyksen mobiiliystävälliseltä Roope-kartalta: roopekartta.fi...
Beneteau on julkistanut vuonna 2017 aloitetun uusimman, seitsemännen sukupolven Oceanis-linjastonsa kahdeksannen mallin, jonka myötä mallisarja on nyt valmis. Uusi Oceanis 37.1 korvaa yhdeksän...
Osallistu ympäristöministeriön selvitykseen veneiden kierrätyksestä. Voit samalla voittaa itsellesi paukkuliivit.
Suomalaisen sähköpropulsion edelläkävijän Oceanvoltin uusi malli on tehokas sähkömoottorillinen vetolaite sekä myös markkinoiden tehokkain hydrogeneraattori.
Metsähallituksen vieraspetopyynnit ovat laajentuneet keväällä 2023 koko Suomen rannikolle. Kahdeksaan pyyntialueeseen jaettu kokonaisuus ulottuu Vironlahdelta aina Kemiin saakka.
Garmin on esitellyt GMR xHD3 -avotutkamalliston. Ne tuottavat tarkkaa kuvaa pitkällä kantamalla kaikenlaisten veneilijöiden käyttöön ja parantavat tilannetietoisuutta.
Pistohiekan matkailualueen uusi venelaituri on valmistunut. Laiturin paikoista suurin osa on vieraspaikkoja, mikä helpottaa etenkin alueella vierailevia veneilijöitä.
Kaksi helsinkiläistä kaverusta perustivat keväällä home delivery -tyyppisen venepesupalvelun, joka on erikoistunut pesuun ja kiillotukseen. Työn he ovat oppineet käytännössä tekemällä.
Vene pyörähti ympäri Kempeleenlahdella Oulussa. Lähistöllä liikkunut vesijettikuljettaja havaitsi tilanteen ja ehti nopeasti apuun.