Ruotsalainen Linder tunnetaan parhaiten pienistä ja keveistä alumiiniveneistään, mutta tänä vuonna mallisto on kasvanut kahdella uudella yli viisimetrisellä vaihtoehdolla. Uusi Arkip 570 perustuu...
Totalveneen Messissä Vene 26 Båt -messuilla pidetyssä Saariston Satamat -ohjelmakokonaisuudessa kuultiin monta mielenkiintoista esitystä veneilykohteista ja -reiteistä. Yksi niistä on Hangosta...
Vaikka Marex 310 Sun Cruiser esiteltiin jo kahdeksan vuotta sitten, on se yhä luokkansa esikuva ja mittapuu, eli vene mihin uudempia tulokkaita, kuten vaikkapa Grandezza 30:stä ja Aquador 300 HT.ta...
Kaikkien aikojen ensimmäinen Nautorin valmistama vene, Swan 36 Tarantella purjehtii taas parhaimpiinsa kunnostettuna. Vuonna 1967 se laskettiin vesille ensimmäisen kerran ja nyt se lähtee...
Idea syntyi USA:n rannikolla ja siellä on uuden yrityksen pääkonttori, mutta suunnitelmat tulevat Ranskasta ja toteutus Etelä-Afrikasta, kun kokonaan uusi venebrändi julkistaa ensimmäisen uutuutensa...
Botnia Marin on saanut valmiiksi ja vesille ensimmäiset täysin uudet Targa 37:t. Mallin julkinen ensiesittely tapahtuu elokuussa Helsingin Uivassa venenäyttelyssä, mutta Totalvene pääsi ottamaan...
EVC eli Electronic Vessel Control on Volvo Pentan järjestelmä, joka hallitsee moottoria, vaihteistoa, ohjausta ja näyttöjä. Nyt saatavilla oleva päivityspaketti mahdollistaa vanhojen EVC-versioiden...
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Volvo Penta vastaa markkinoiden odotuksiin ja tuo mallivuodelle 2026 myyntiin historiansa tehokkaimman dieselsisäperämoottorin.
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Entistä laajempi runko ja tehokkaampi tilankäyttö niin sisällä kuin ulkona ovat nykyisin oletuksia, kun uusia perheristeilijöitä esitellään. Jeanneau Sun Odyssey 455 lunastaa molemmat odotukset ja...
Jeanneau julistaa Sun Odyssey -malliston yhdeksännen sukupolven alkavaksi uuden 415-purren myötä. Dramaattisesta harppauksesta ei ole kyse, vaan tosiasiassa edeltäjämalli 410:n päivityksestä...
Mercury-perämoottorien kauden 2026 hinnasto paljastaa ostajaa ilahduttavan asian: monien suosittujen teholuokkien ja moottorimallien hinnat ovat selvästi aiempaa edullisempia.
Tunnokas, täsmällinen, tarkka ja kevyt. Laadukas hydrauliohjaus parantaa tuntuvasti veneen kuin veneen käyttömukavuutta ja turvallisuutta. Dometicin BayStar ja SeaStar -hydrauliohjausvalikoimasta...
Ruotsalainen Cremo saapuu Suomen markkinoille tuoreilla suosikkiluokan 488 BR ja 558 BR -malleillaan. Ne yrittävät kiilata suomalaismerkkien rinnalle ja ohikin.
Lähestyvä juhannus on riskialteinta aikaa hukkimisille, joten on hyvä palauttaa mieliin miten hukkumisia voidaan ehkäistä, välttää ja estää. Rajavartiolaitoksen Suomenlahden merivartioston...
Jollain tavalla jopa retropiirteinen Palm Beach GT 50 on yksi markkinoiden sulavalinjaisimpia 50-jalkaisia, eikä sitä pilaa edes uuden RS-version peräpeiliin on ripustettu 500-hevosvoimaisten...
Helmikuun Vene 26 Båt -messuilla Totalveneen Messin ohjelmassa oli tänä vuonna venematkailuun painottunut Saariston Satamat -ohjelmakokonaisuus. Yhtenä esityksenä kuultiin tässä videotallenteena...
Pure Yachts on uusi saksalainen veistämö, joka uudistaa alumiinisten pitkän matkan pursien perinteitä monella tavalla, näkyvimmin nostamalla suorituskykyä uudelle tasolle. Ote on rohkean ohella...
Garmin on julkistanut kaksi uutta kiinteästi asennettavaa VHF-veneradiota: Garmin Signal VHF 400 ja VHF 220:n. Ne on suunniteltu parantamaan sekä yhteydenpitoa että tilannetietoisuutta vesillä.
Baltian vesillä veneilyn kokemusasiantuntija Kalevi "Kallu" Westersund piti helmikuussa Helsingin Vene 26 Båt -messuilla tuttuun tapaan esityksiä Viron ja Latvian satamista. Tässä videotaltioinnissa...
Suomen rannikko, saaristot ja sisävesistöt ovat aina olleet liikkumisen kannalta erityinen haaste. Tuhansien saarten ja järvien maassa vesiliikenne ei ole koskaan ollut pelkkää huvia, vaan elinehto....
Delphia D10 Sedan on harvinaislaatuinen vene: uusia uppoumarunkoisia matkavenemalleja ei markkinoilla liikoja ole. Koeajon jälkeen voi vain ihmetellä miksei. Delphialla ajaminen on rentouttavaa ja...
Yhteentörmäykset ovat vesiliikenteessä onneksi hyvin harvinaisia, mutta kun niitä tapahtuu, ovat seuraukset usein vakavia. Pelastustoimen toimialajohtaja Jukka-Pekka Lumilahti Rajavartiolaitokselta...
Finnmaster tuo mallivuodelle 2026 uudet T-Top-versiot T9-daycruiserista sekä Husky R7:sta, joka saa samalla kevyen kasvojen kohotuksen. T9 on katosta ja Mercuryn V10 -moottoreita lukuun ottamatta...
Volvo Penta on julkistanut huviveneisiin tarkoitetun diesel-sähköisen hybridivoimalinjan. Se täydentää IPS-vetolaitteeseen koplattua D13-sarjan dieselmoottoria sähkömoottorilla ja akkupaketilla.
Dufour 39 edustaa ensimmäisenä veneenä veistämön uusia linjanvetoja. Tulossa on yhdelle rungolle perustuvasti erittäin runsaasti vaihtoehtoja etenkin sisustukseen tarjoava pursi, joka on...
Ranskalaisen Tiwalin purjehtivat kumijollat ovat nousseet kulttiasemaan pienimuotoisia seikkailuja haluavien purjehtijoiden joukossa ja hyvästä syystä. Pakattuna ne kulkevat tavallisen henkilöauton...
Lagoon 38 valtaa melkein tyhjäksi jääneen markkinaraon matkakatamraanien pienimmästä päästä. Uutuus asettaa etusijalle asumisen ja oleskelun niin selvästi, että tehokkaampaa avomreripurjehdusta...