Itämeripäivänä 25.8. julkaistu tutkimus osoittaa, että suomalaiset nuoret ovat huolissaan Itämeren tilasta, mutta tieto meren suojelusta on vielä jäsentymätöntä ja sitä tarvitaan lisää. John...
Itämeripäivää vietetään vuosittain elokuun viimeisenä torstaina. Päivän takana on John Nurmisen Säätiö, jonka tavoitteena on Itämeren tilan parantaminen sekä mereen liittyvän kulttuuriperinnön...
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Markkinajohtaja ja kaksi suosittua mallia korvattavana. Haaste ei ole ihan pieni, mutta uusi Yamarin 67 DC vastaa hyvin huutoon. Hiukan alle seitsemään metriin on onnistuttu pakkaamaan juuri...
Merivartioston mukaan veneen pohjassa oli isoja reikiä.
Maksutonta peltojen kipsikäsittelyä pystyi tänä vuonna hakemaan koko Suomen rannikkoalueella. Kipsihaku herätti suurta kiinnostusta, ja laajentuneen hankkeen myötä kipsinlevityshakemuksia tuli...
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Kun Jeanneau päätti uudistaa 40-jalkaisen perhepurtensa, tavoitteista päällimmäiseksi laitettiin hinnan pitäminen kurissa. Se onnistui ja lopputulos ilahduttaa muutenkin. Kun kaikki muutokset ovat...
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Suomalainen veneilytarvikeliike Marinekauppa varoittaa Venetarvikekeskus- ja Vesiliikuntaverkko-nimillä toimivista verkkokaupoista. Sivustoille on kopioitu Marinekaupan ja muiden suomalaisten...
Vuoden 2027 alussa Suuli-rekisteriin tulee useita uudistuksia, joiden tavoitteena on parantaa tietosuojaa, helpottaa järjestelmän käyttöä ja sujuvoittaa seurojen rekisterien ylläpitoa. Osa...
Kun kanadalainen BRP ilmoitti keväällä 2020 yllättäen lopettavansa Evinrude-perämoottorien valmistuksen, se kertoi keskittyvänsä kehittämään veneliiketoimintaansa ja uusia innovatiivisia tuotteita,...
Espoon keilalahdessa järjestetään jälleen veneiden suuri koeajotapahtuma, jossa on koeajettavissa yli 30 erilaista venemallia.
Daycruiser-veneiden markkinajohtaja Yamarinin lippulaiva 88 DC saa kevyen faceliftin mallivuodelle 2023.
Porvoolainen TG tunnetaan ohjaushyttiveneistä. Sen pienin malli 5.9 on ollut monena vuotena Suomen myydyin hyttivene. Suosikista on tehty uusi versio, TG 6.1. Vene on ensiesittelyssä vielä...
Sinilevähavaintojen määrä on pysynyt tasaisena koko maassa. Lämpimien säiden seurauksena järvivesi on hieman keskimääräistä lämpimämpää, mikä ylläpitää sinilevien kasvua. Merialueilla sinilevän...
Onnettomuustutkintakeskus on julkaissut raportin heinäkuun lopussa uponneesta huvijahdista. Alus on nyt nostettu ja onnettomuuden syyksi epäillään teknistä vikaa.
Merivartiosto pyytää huomioimaan muuttuvat sääolosuhteet: Kosteaa ja kuumaa ilmaa leviää länteen ja rintaman yhteydessä on luvassa kovaa keliä.
Pitkäksi venähtäneen hiljaiselon jälkeen Viapori Jazzissa jammataan taas. Elokuussa koettavan festivaalin kattaus on ladattu täyteen nimekkäitä esiintyjiä.
Helsingin Uiva venenäyttely päästään taas järjestämään yhden välivuoden jälkeen. Veneitä ja ohjelmaa on tarjolla täysi kattaus.
Sitä ei aina välttämättä tule ajatelleeksi, mutta suurin osa vesistöjen roskista on peräisin kaupungeista. Ne kulkeutuvat sinne joko suoraan ihmisen kädestä tai esimerkiksi hulevesijärjestelmää...
Hollantilainen Contest tekee keskiohjaamolla varustettuja pitkänmatkan pursia. Uusi 49 CS jatkaa samaa linjaa, vaikka avotila on siirtynyt keulaan ja omistajan makuukajuutta keulaan.
Yhdessä vesille -viikko on loistava tilaisuus tutustua veneilyyn ja innostaa uusia ihmisiä veneilyharrastuksen pariin. Lapsille ja uusille veneilijöille ensimmäinen veneretki voi olla kesän...
Lauantai-iltana vähän ennen puoltayötä tapahtuneessa onnettomuudessa loukkaantui yksi veneen kyydissä ollut henkilö. Veneen kuljettaja oli päihtynyt, puhalluskokeen tulos oli 0,76 mg/l mikä vastaa...
MarineMaxilla on jo entuudestaan paljon kaikkea, mutta uusimman kaupan myötä vielä 23 luksussatamaa lisää.
Metsätalouden vaikutuksista ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuteen on tiedetty pitkään. Sen sijaan merkittävät vaikutukset vesistöihin ja Itämeren tilaan ovat selvinneet vasta viime vuosina...