Reilun kahden viikon reissaamisen jälkeen on aika miettiä paluuta lähtöpisteeseen. Se tapahtuu kauneimmissa mahdollisissa maisemissa.
Juojärven vesistön päänähtävyys on uusi Valamon luostari.
Vaikka Marex 310 Sun Cruiser esiteltiin jo kahdeksan vuotta sitten, on se yhä luokkansa esikuva ja mittapuu, eli vene mihin uudempia tulokkaita, kuten vaikkapa Grandezza 30:stä ja Aquador 300 HT.ta...
Heinäveden reitiltä on mahdollisuus nousta Juojärvelle Varistaipaleen ja Taivalkosken kanavia pitkin. Se kannattaa tehdä.
Kerimäeltä Saimaan kierros jatkuu johti toista suurpuukirkosta tunnettua kirkonkylää, Heinävettä.
Petri ei lopulta näyttänyt meille parhaita puoliaan, joten päätös paikan vaihtamisesta oli valmis.
Mercury-perämoottorien kauden 2026 hinnasto paljastaa ostajaa ilahduttavan asian: monien suosittujen teholuokkien ja moottorimallien hinnat ovat selvästi aiempaa edullisempia.
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Entistä laajempi runko ja tehokkaampi tilankäyttö niin sisällä kuin ulkona ovat nykyisin oletuksia, kun uusia perheristeilijöitä esitellään. Jeanneau Sun Odyssey 455 lunastaa molemmat odotukset ja...
Yamarinin uudesta lippulaivasta on moneksi. Aura Cabinin voi mieltää yhtä hyvin isoksi, ympärikuljettavalla ohjaushytillä varustetuksi yhteysveneeksi kuin katetuksi, viikonloppujen ja lomamatkojen...
Volvo Penta vastaa markkinoiden odotuksiin ja tuo mallivuodelle 2026 myyntiin historiansa tehokkaimman dieselsisäperämoottorin.
EVC eli Electronic Vessel Control on Volvo Pentan järjestelmä, joka hallitsee moottoria, vaihteistoa, ohjausta ja näyttöjä. Nyt saatavilla oleva päivityspaketti mahdollistaa vanhojen EVC-versioiden...
Jeanneau julistaa Sun Odyssey -malliston yhdeksännen sukupolven alkavaksi uuden 415-purren myötä. Dramaattisesta harppauksesta ei ole kyse, vaan tosiasiassa edeltäjämalli 410:n päivityksestä...
Tunnokas, täsmällinen, tarkka ja kevyt. Laadukas hydrauliohjaus parantaa tuntuvasti veneen kuin veneen käyttömukavuutta ja turvallisuutta. Dometicin BayStar ja SeaStar -hydrauliohjausvalikoimasta...
Punkaharju Resortin kyltti toivottaa tervetulleeksi paratiisiin. Meidän paratiisi löytyi ennemmin Petrin hiekoilta.
Saimaan reissu on sitten edellisen päivityksen edennyt parilla etapilla. Molemmista on löytynyt muksuille suosikkitekemistä.
Alkulämmöksi hiki pintaan kamoja roudatessa. Sen jälkeen onkin hyvä siirtyä retkisatamaan hyttysten syötäväksi.
Totalvene lomailee pari-kolme viikkoa Saimaalla. Matkan etenemistä seurataan päivän-parin välein päivittyvässä Total Saimaa -lomablogissa.