Norjalainen Marex on omalta osaltaan ollut nostamassa matka- ja perheveneilyn mukavuustasoa moottoriveneissä. Uusi 390 täyttää Scandinavia Cruiserien mallisarjassa olevan 330- ja 440-mallien välin.
Tutkimusaluksia jäljitteleviin explorer-jahteihin erikoistunut turkkilainen Numarine on hiljattain esitellyt uuden lippulaivamallinsa suunnitelmat. 47 metrin pituudellaan 47 MXP Mediterranean...
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Ferrettin perinteisten flybridge-jahtien vuonna 2018 käynnistynyt mallistouudistus tulee uuden 800:n myötä valmiiksi. Sarjaan kuuluu kahdeksan kokoa 50 ja 100 jalan välillä.
Kaikki on suhteellista – myös silloin, kun italialaisveistämö Pershing esittelee GTX-sarjansa “kompakteimman” tulokkaan. Aiemmin veistämö on ehtinyt esittelemään 116- ja 80-jalkaiset versiot...
Vuonna 2006 perustettu turkkilainen Sirena Yachts kasvaa hitaasti mutta varmasti yhä merkittävämmäksi toimijaksi jahtimarkkinoilla. Menestyksen taustalla on ennen kaikkea innovatiivinen ajattelu,...
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Veneitä kuljetetaan parhaillaan teitä pitkin talvisäilytykseen. Ennen matkaan lähtöä on syytä varmistaa, että vene on kiinnitetty asianmukaisesti, perävaunu ja vetolaitteisto ovat kunnossa ja...
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Vetus valmistautuu esittelemään M2-sarjan pikkudieseleistään hybridiversiot. Myöhemmin hybridisarjaan tulee myös tehokkaampia malleja.
Veneen nosto talviteloille onnistuu turvallisesti, kun valmistelet veneen etukäteen, valitset veneelle sopivan nostotavan ja varmistat oikeat nostokohdat. Tyhjennä turhat irtotavarat ja vesisäiliöt,...
Brunswick-konsernin Navico Group on solminut strategisen yhteistyösopimuksen italialaisen audiolaitevalmistaja Elettromedian kanssa. Sopimus tuo Elettromedian Audison- ja Hertz-audiolaitteet osaksi...
Väyläviraston erillinen vesiväylien palautekanava poistui käytöstä 20. lokakuuta 2026. Jatkossa vesiväyliä koskevat palautteet, kysymykset, kehitysehdotukset ja vikailmoitukset voi lähettää...
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Napolilainen Cantiere Mimì jatkaa mallistonsa kehittämistä. Nyt Libeccio-sarjan pienemmät runkomallit saavat uusia versioita.
Puolalainen Sialia Yachts -veistämö valmistautuu esittelemään uuden 14-metrisen täyssähköisen Sialia 45 Sport -mallinsa. Liukuvarunkoiseksi veneeksi se tarjoaa vaikuttavasti vauhtia ja kiitettävästi...
Brittiläinen Pearl julkisti Pearl 63:n suunnitelmat Düsseldorfin messuilla. Huhtikuussa lanseerattavassa jahdissa on joidenkin uusien ratkaisujen ohella aimo annos tuttua ja turvallista.
Silver lanseeraa perjantaina 7.2.2025 alkavilla Vene 25 Båt -messuilla Hawk-mallisarjaan kaksi täysalumiiniversiota, sivupulpetillisen SCX:n ja tuplapulpetillisen BRX:n.
Sargo alkaa valmistaa malleistaan perämoottoriversioita. Liikkeelle lähdetään malliston tyvipäästä.
Italialaisen Tankoa Yachtsin viime syksynä lanseeraama Diamond Binta yhdistää hulppean huippudesignin ja tuhdin toimintasäteen.
Axoparin vuosi sitten lanseeraama uusi 29-sarja täydentyy mallivuodella 2025 kolmannella versiolla, kun ohjaushytillisen Cross Cabinin ja pitkällä katolla varustetun Sun Topin rinnalle ajaa...
Beneteau päivittää ahkerasti ”juurimalleihinsa” kuuluvaa Antares-sarjaa. Nyt uudistusvuorossa on malliston puolivälin paikkeilla majaileva suosittu Antares 9.
AMT on julkistanut täyden uuden 150 R:n, jonka ensiesittely tapahtuu helmikuussa Vene 25 Båt -messuille.
Silver esittelee helmikuussa Helsingin venemessuilla uuden kahdeksan metriä pitkän ohjaushyttiveneen, Condor Cabinin.
Italialaisen suunnittelustudio Hot Labin ja turkkilaisen Numarine-telakan yhteistyönä syntyneen uuden lippulaivan sisustuksen ensimmäiset renderöinnit on julkaistu. Tunnelmaa hallitsevat...
Aquador valmistautuu esittelemään uusimman sukupolven HT-veneiden mallisarjan lippulaivan, 400 HT:n. Ensimmäiset renderikuvat ja tiedot on nyt julkaistu.
Puolalainen VTS kuvailee itseään boutique-venevalmistajaksi, joka valmistaa yksilöllisen tyylikkäitä veneitä pieninä sarjoina. Uusin Flying Shark 7.7 -lanseerattiin kuvaan sopivasti Venetsian...
Suvin mallisto kasvaa uudella lippulaivalla, kookkaalla ajokatoksella varustetulla 63 T-Topilla.
Italialainen Riva kertoi hiljattain myyneensä ensimmäisen Riva 70 Metri -mallimerkinnällä varustetun uutuusjahdin. Mistään ihan pienestä aluksesta ei ole kysymys, sillä sen pituus on nimen mukaiset...