Kuolemaan johtaneet huviveneilyonnettomuudet ovat vähentyneet viime vuosina, vaikka veneilyn suosio on kasvanut. Silti onnettomuuksia tapahtuu edelleen, etenkin Suomen sisävesillä. Vuonna 2023...
Princess on julkistanut hyvissä ajoin F-sarjan uusimman, alkuvuodesta 2025 eli esiteltävän F58:n.
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Merentutkimusalus Arandan vuosittaisella talviseurantamatkalla havaittiin, että Itämeren pääaltaalla on edelleen happiongelmia ja pintakerroksen fosfaattifosforipitoisuudet ovat korkeita.
Grandezza jyllää vahvasti matkamoottorivenemarkkinoilla, vaikka kyseinen veneluokka onkin jonkinlaisessa murroksessa. Uusi 30 CA on liikkeellä perinteisellä tyylillä, ja hyvä niin.
Vuosittain järjestettävä, suurten purjelaivojen kilpailu, The Tall Ships Races, järjestetään Itämerellä kesällä 2024. Helsinkiin tapahtuma rantautuu 4.-7.7.2024 ja tapahtumaan odotetaan 500 000...
Suomalainen veneilytarvikeliike Marinekauppa varoittaa Venetarvikekeskus- ja Vesiliikuntaverkko-nimillä toimivista verkkokaupoista. Sivustoille on kopioitu Marinekaupan ja muiden suomalaisten...
Vuoden 2027 alussa Suuli-rekisteriin tulee useita uudistuksia, joiden tavoitteena on parantaa tietosuojaa, helpottaa järjestelmän käyttöä ja sujuvoittaa seurojen rekisterien ylläpitoa. Osa...
Kun Jeanneau päätti uudistaa 40-jalkaisen perhepurtensa, tavoitteista päällimmäiseksi laitettiin hinnan pitäminen kurissa. Se onnistui ja lopputulos ilahduttaa muutenkin. Kun kaikki muutokset ovat...
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Vene 27 Båt -messuilla järjestetään kolmatta kertaa kunnostettujen käytettyjen veneiden Veneelle uusi elämä -kisa. Uusien veneiden rinnalla kisan kunnostetut klassikot osoittavat, että veneilyn voi...
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Leopard Catamarans on toimittanut sadannen 53-jalkaisen moottorikatamaraaninsa.
Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkistanut arvioinnit vesistöjen tulvimisesta ja merenpinnan noususta aiheutuvista tulvariskeistä Uudenmaan alueella.
Suomessa Hanse, Dehler ja Moody -purjeveneiden maahantuojana ja myyjänä toimiva HanSail Oy aloittaa monisuuntaisen yhteistyön Croatia Yachtingin kanssa.
W&W Marinen Sipoon toimipisteessä vietetään tulevana lauantaina kauden avajaisia.
Hessundinsalmen sillan kohdalla kokonaan suljettuna ollut vesiväylä avataan taas veneilijöiden käyttöön 1.5.2024 mennessä. Veneväylä on ollut suljettuna uuden sillan teline-, muotti-, raudoitus- ja...
Länsi-Uudenmaan poliisi yhteistyössä Tullin kanssa on saanut kiinni Etelä-Suomessa perämoottorivarkauksia tehtailleita henkilöitä ja saanut takavarikoitua osan saaliista.
Kesää odotellessa pahinta Saaristomeri-kaipuuta voi lievittää nyt virtuaalisesti. Engrossing Archipelago vie katsojan kesäisille rantakallioille, saarien metsiin ja purjeveneen kannelle.
Hangonpäivien yhteydessä järjestetään kahden päivän maksuton kansanjuhla Casinon puistossa 30.–31. elokuuta.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on määrännyt vesikulkuneuvolla liikkumista koskevan 10 km/h nopeusrajoituksen Naantalin Velkualla sijaitsevalle vesialueelle.
Lagoon katamaraanit on tunnettu tiloistaan ja merikelpoisuudestaan. Uusi 43-malli on valmistajan pienimmästä päästä, mutta juuri tästä syystä siitä odotetaan varsin hyvin myyvää mallia.
AMT Days avaa veneilykauden AMT-liikkeissä. Venekauppaa vauhditetaan tarjoushinnoilla.
W&W Marinen kauden avajaisviikko jatkuu lauantainäyttelyllä Pohjan toimipisteessä.
Kruunusillat-allianssi ruoppaa merenpohjaa Hakaniemenrannan edustalla Siltavuorensalmessa 15.4.2024 alkaen. Ruopattuja maamassoja kuljetetaan Hernesaareen ainakin kesäkuun puoleenväliin saakka.
Matalaväyläkanavat avautuvat totutusti liikenteelle kolmena toukokuun perjantaina alkaen 3.5.2024. Tänä vuonna avausajankohdissa on kuitenkin muutamia poikkeuksia.
Korkeasaaren ja Kalasataman Sompasaaren välisen Finkensillan ali kulkeva Sompasaari-Mustikkamaa -väylä on avattu veneilijöille. Finkensillan alikulkukorkeus on 6,7 metriä ja väylän kulkusyvyys 2,6...