Sivustolla 91 vierailijaa

28.11.2022

Maritim keskittyy jatkossa pelkästään tukkukauppaan – Lauttasaaren Maritim Shops -myymälä sulkee ovensa vuoden 2022 loppuun mennessä

Osoitteessa Veneentekijäntie 1 sijaitsevan perinteisen venetarvikeliikepaikan hiljaiselo jää kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä Marinekauppa.com avaa Maritim Shopsilta vapautuviin tiloihin uuden tuhannen neliömetrin myymälän maaliskuussa 2023.

28.11.2022

Klassikkosaarelle haetaan uutta satamayrittäjää – Pyhtään kunta käynnisti tarjouskilpailun Kaunissaaren kehittämisestä

Pyhtään kunta on käynnistänyt tarjouskilpailun sijoittajan ja operaattorin löytämiseksi Kaunissaaren satama-alueelle. Tarjousaikaa on tammikuun loppuun, ja kunta on varautunut vastaamaan mahdollisiin lisäkysymyksiin tammikuun puoliväliin saakka.

27.11.2022

Pelastuslaitos kehottaa varautumaan talvisiin olosuhteisiin – Metsästysseurueen veneen pilssipumppu hyytyi pakkasessa - haastava pelastusoperaatio kesti viisi tuntia

Heinäveden Kermajärvellä lauantaina iltapäivällä ollut metsästysseurue joutui ahdinkoon, kun heidän veneeseen alkoi tulemaan vettä sisään, eikä veneen pilssipumppu toiminut. Autiosaarelle turvaan hakeutuneen seureen pelastusoperaatio venyi vaarallisen pitkäksi.

Toimitus suosittelee

26.11.2022

Päijänteen kausi pakettiin – M/S Roopettarella runsaasti huoltokäyntejä kesäkauden aikana

Pidä Saaristo Siistinä ry:n Päijänteen retkisatamien huoltotyö on päättynyt tältä kaudelta. Vaikka mennyt kausi oli edellistä kesää hieman hiljaisempi, tehtiin huoltoalus M/S Roopettaren kauden aikana yhteensä 71 huoltokäyntiä alueen retkisatamissa.

26.11.2022

Kansalaisten havaintoja kaivataan – Liejutaskurapu levittäytynyt jo pääkaupunkiseudulle

Vuonna 2009 Suomen rannikolle ilmaantunut taskurapuihin kuuluva pienikokoinen liejutaskurapu jatkaa levittäytymistään. Uusimmat havainnot on tehty loppukesästä Kirkkonummen, Espoon ja Helsingin edustalta.

24.11.2022

Erinomainen joululahjaidea luontoharrastajalle – Jurmon linnut yksissä kansissa

Tänään julkaistu kattava Jurmon Linnut -teos kokoaa yhteen sen, mitä Jurmon aineisto kertoo linnustosta ja siinä tapahtuneista muutoksista vuosina 1962–2021. Teos on samalla Jurmon lintuaseman 60-vuotisjuhlakirja.

23.11.2022

Huipputehokasta jätevedenpuhdistusta – Länsi-Vantaan jätevedessä voi käytännössä uida

Espoon Blominmäessä sijaitsevan HSY:n uuden jätevesipuhdistamon ansiosta länsivantaalaisten ja espoolaisten jätevedet puhdistetaan jatkossa niin tehokkaasti, että ne täyttävät uimavedeltä vaaditut kriteerit.

22.11.2022

Jatkokausi – Jan Jansson jatkaa SPV:n puheenjohtajana

Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n (SPV) syysliittokokous pidettiin 20. marraskuuta 2022 Helsingin Kalastajatorpalla. Liittohallituksen puheenjohtajana kaudella 2023–2024 jatkaa Jan Jansson.

22.11.2022

Saajia voi ehdottaa tammikuun loppuun asti – Pelasta Itämeri -palkinto jaetaan helmikuussa Helsingin venemessuilla

Jo viidettä kertaa jaettavan Pelasta Itämeri -palkinnon voittaja julkistetaan Helsingissä pidettävällä Vene 23 Båt -messuilla perjantaina 17.2.2023. Palkinnolla tahdotaan kiinnittää huomiota Itämeren tilaan ja palkita taho, joka on tehnyt arvokasta työtä ympäristön hyväksi.

21.11.2022

Vuoden parhaat palkittu – SPV palkitsi omiaan

Suomen Purjehdus ja Veneilyn (SPV) perinteiset Vuoden valinnat on tehty. Palkinnot jaettiin lauantaina 19.11. Kalastajatorpalla vietetyssä Veneilygaalassa. Kilpaveneilyn Vuoden valinnat palkittiin puolestaan 12.11. Kilpaveneilyn gaalassa Villa Haikossa.